äiti ja melukylän lapset - Banneri
Heinäkuun alussa kirjoitin teille täällä siitä, kuinka aloin itse pistää meidän tytärtä kotona sen sijaan, että kävisimme neuvolassa piikillä. No miten on pistäminen sujunut, kun sitä on takana nyt reilut kaksi kuukautta? Ja miten meidän reumatytöllä muuten menee?
No jos aloitetaan siitä lääkkeen pistämisestä, niin se on sujunut oikein hyvin, paremmin kuin osasin odottaa. Joka kerta silti oma pulssi hieman kohoaa kun otan pistoskynän käteeni, mutta koitan olla näyttämättä Lumille omaa jännitystä. Alkuun Lumi istui aina isänsä sylissä, mutta eräs päivä hän vain ilmoitti, että ”äiti nyt sinä voisit jo pistää minua, kun en jaksa enää odottaa isiä kotiin”. Eipä siinä sitten kuin tyttö istahti syliini ja pistimme lääkkeen. Nyt Lumi on istunut jo monta kertaa ihan omassa tuolissa ja minä hoidan pistämisen. Huomaan kyllä, että Lumia jännittää joka ikinen kerta kun sanon sanat ”nyt pistää”. En kuitenkaan voi jättää sanomatta sitä, sillä siinä on se riski että hän säikähtää tai säheltääkin vielä jotakin ja pistos menee ihan huonosti. Vaikka kyseessä on ihan simppeli yksinkertainen kynä jolla lääke laitetaan, niin silti edelleen se oman lapsen pistäminen tuntuu jotenkin ikävältä.

Pahin vaihe pistämisessä on se alku, kun putsataan pistoskohta. Olenkin koittanut kääntää siinä tytön huomion muualle ja hän saa sillä välin valita laastarin ja avata sen valmiiksi. Ehkä puhdistuslapun haju ottaa nenään tai sitten hän jo alkaa jännittää pistämistä. Epäilen kuitenkin tuota ensimmäistä. Itse pistäminen on onneksi simppeli juttu ja Lumi tietää sen olevan nopeasti ohi. Laastari paikoilleen ja heitämme ylävitoset, kerron kuinka reipas tyttö oli ja hän saa jonkin palkan. Joskus se on tikkari, joskus purkka, joskus jokin ksylitolipastilli, maissinaksuja,  joskus tarra tai joskus keksi. Oikeastaan se voi olla ihan mitä vain ja joskus taas ei mitään.

Aikoinaan erään neuvolatädin kanssa (ei meidän oman) käytiin tästä keskustelua. Hän sanoi, että teen väärin kun palkitsen lapsen pistoksen jälkeen, varsinkin jollakin hyvällä. Minusta taas jos lasta pistetään joka ikinen viikko monen vuoden ajan ja lapsi ei pidä siitä, niin tuon palkan avulla hommasta tulee edes jotenkin siedettävämpää. Ja kyseessä ei kuitenkaan joka kerta ole karkkia tai jos on niin se on tyyliin se yksi. Me siis jatkamme tällä linjalla, koska olemme sen todenneet meillä erittäin toimivaksi. Lumi on lisäksi vielä niin suloinen kun pyytää että annetaan palkkaa myös sisaruksille ja näin ollaan tehty. Lumin pistokset alkoivat vuonna 2011. Hetken aikaa lääke oli tablettina, kaksi kuukautta oltiin jopa ilman lääkkeitä mutta sitten tulehdukset palasivat hurjina. Tabletti lääkitys otettiin takaisin, mutta tulehdukset rauhoittuivat vasta kun vaihdoimme lääkkeen pistokseen. Vuosien aikana pistoksia on kertynyt huima määrä, joten mielestäni tyttäreni on palkkansa ansainnut.

Kirjoitin myös jokin aika sitten siitä kuinka annan yhden lääkkeen tyttärellemme niin, ettei hän tiedä milloin saa sen. Voit lukea jutun täältäTämä on toiminut edelleen todella hyvin ja jopa niin hyvin, ettei meillä ole oksennettu kertaakaan sen jälkeen kun tämä tapa aloitettiin. Olen kyllä niin onnellinen, että tyttö selviää tästä ilman pöntön halailua. Tuo foolihappo kun on ollut meillä ennen oikea kompastuskivi ja nyt kun ollaan tehty tämä näin, on meillä ollut niin paljon helpompaa. Lääkkeen olen laittanut murrettuna oikein hienoksi milloin minnekin. Viimeksi se taisi mennä mehun seassa. Tällä hetkellä lääkkeenotot sujuu erittäin helposti ja Lumi ei enää stressaa niin paljoa niitä.
Lastenreuma on osa Lumin ja perheemme arkea ja toistaiseksi nyt on menossa hyvä vaihe. Hyvä jos välillä muistamme että tytöllä on tämä sairaus.  Tuntuu ihanalta että hän saa mennä ja touhuta, eikä hän koe olevansa ”sairautensa vanki”, joka ei voi tehdä samaa asiaa kuin ystävänsä. Tiistaina menemme fysioterapiaan ja katsomme mikä on niskan, polvien, nilkkojen ja kyynärtaipeen tilanne tällä hetkellä. Odottelemme myös aikaa reumapolille ja toivon että saamme sieltä hyviä uutisia (mitä ainakin oletamme saavamme). Sillä tyttö ei valita kipuja. Ehkä hieman keventelee toista jalkaa, mutta se voi johtua myös jalkojen pienestä pituuserosta.

Lisää aiheesta löydät tunnisteen Lastenreuma alta.

Kommentit (35)

Piu paut neuvolantädin kommentille. Jso jokin asia on ikävä, voi siitä tehdä vähemmän ikävän jollain kivalla jutulla. Lapsi ei siitä kasva kieroon, se vaan tekee välttämättömästä hoidosta vain siedettävämpää. Ihanan reipas likka teillä 🙂

Meidän reuma potilas käy jo lukiota. Sopivaa hoitoa ei olla löydetty, nyt taitaa tulla kolmas vai neljäs lääke kokeiluun. Ei kuitenkaan valita ja harrastaa tanssia. On kyllä mun supersankarini 🙂 Ainoa mitä valittaa on etova olo lääkkeidenottojen jälkeen.

Ihanan reipas Lumi!! <3
Kyllä meilläkin palkittiin joka kerta, jos joku asia oli hankalaa. <3 Miksi sitä kiusata lasta, jos siitä saa jollain pienellä jutulla siedettävän? Meillä joka nukutuksen jälkeen neiti saa lehden sairaalan kioskilta. 🙂 Silloin se nukuttaminen ei tunnu niin kurjalta, koska se ei tunnu meillä ollenkaan mukavalta. Tyttö valittaa, että tulee huono olo. Kanylointi oli jossain kohtaa kurjaa ja joka kanyloinnin jälkeen haettiin kahvilasta jätski. Alkuun tuntui verikokeet kurjilta ja niistä sai aina palkaksi tarran, jonka sitten sai liimata omaan vauvakirjaan. Niitä onkin sitten laskettu, että kuinka monta on kirjaan jo kertynyt.
Joskus palkinto on ollut pillimehu (näitä kun ei arjessa meillä saa ollenkaan, niin se tuntui hienolta saada oma mehu), leikkausten tai paikkareiden jälkeen palkinto on ollut pehmolelu tai joku muu lelu tai lehti tai tehtäväkirja. Paikkareiden jälkeen kun on pitänyt olla paikoillaan, niin jollain kivalla pikkutekemisellä se ei oo tuntunut niin tylsältä.
Mun mielestä on pääasia se, että lapselle ei jää kurjaa olotilaa sen tylsän jutun jälkeen. <3 Niitä kurjia juttuja kun on vaan pakko tehdä, eikä ne ole kivoja hetkiä itsellekään!!

Näin juuri sen mielestäni kuuluu mennäkin. Reippaudesta on kiva saada palkinto. 🙂 Pistäminen, nukuttaminen, verikokeet ja paikkarit ei kuitenkaan ole mitään mukavaa puuhaa, joten täälläkin on niistä joka kerta saatu jotakin palkkaa. 🙂 Viime pistoksen jälkeen Lumi halusi mukaan kauppaan ja se kuulemma oli palkka. 😀 Eli aina sen ei tarvitse olla mitään erikoista. 😀

http://personal.inet.fi/koti/remeli/reuma.htm

Reumaa ja niveltulehduksia sairastaa lähes 100 000 suomalaista. Perinteisen lääketieteen rinnalle on kehitelty monipuolisia luonnonmukaisia hoitomuotoja, jotka ovat kaikkien ulottuvilla. Ne ovat turvallisia ja myrkyttömiä tavanomaisiin hoitomuotoihin verrattuna.

Kiitos tästä. 🙂 Pitää perehtyä tähän vielä uudestaan.
Maito meillä on vähennetty jo raakasti ja samoin possunliha on nyt jätetty pois (kuulin että monella auttanut sen pois jättäminen oireisiin).

Mä olen vissiin tänään vähän herkkis koska mua alkoi itkettämään koko ajatus, että noinkin pieni joutuu kokemaan sairauksia 🙁

Onneksi teillä on pistämiset ja foolihapon anto alkanut sujumaan! Tsemppiä jatkoonkin Lumille ♡♡

Uskon 🙁 Niimpä♡

Kyllä se harmittaa täälläkin mitä kaikkea Lumi on jo joutunut kokemaan elämänsä aikana. :/ Mutta onneksi hän on niin mahdottoman reipas.♥

Ruoalla ei kannata palkita, ettei lapsi opi yhdistämään herkkuja palkintona ja aikuisena sitten palkitse itseään herkuilla. Mutta peukut esim. tarroilla palkitsemiseen täältä 🙂

Tämä on kyllä totta, siksi joka kerta meillä ei ole palkintona herkkuja. 🙂

Hyvin kuulostaa sujuvan. Tosiaankin voi antaa lapselle pienen palkan pistoksen jälkeen, varsinkin kun se palkka ei ole iso pussi karkkia / joka päivä. 🙂

Olen kyllä iloinen siitä kuinka hyvin kaikki nyt sujuu. 🙂 Ja palkka jutut olisi tosiaan eri jos pistos olisi useammin. 🙂 Ja tosiaan karkki ei ole mikään iso. 😀

Lumi on hyvin reipas tyttö <3

Sitä hän kyllä on.♡♡

Minusta on ihan oikein palkita toinen urheudesta. Annetaanhan terkkarissakin tarra tai kiiltokuva verikokeen oton jälkeen. Samoin hammaslääkärissä, niin miksei myös kotona. 🙂

Juuri tätä mieltä minäkin olen ja joka kerta se palkka ei tosiaan meillä ole herkku. 🙂

En myöskään ymmärrä, mitä väärää palkitsemisessa on tai mitä haittaa siitä voisi olla. Eiköhän ole kuitenkin tärkeintä, että Lumille jää pistämisestä mahdollisimman hyvä mieli.

Näin minäkin sen ajattelen. 🙂 Tilanne olisi ihan eri jos pistämistä olisi enemmänkin kuten muutama kerta viikossa tai päivittäin.

Mun mielestä tuo palkitsemis juttu on nimenomaan vain positiivista! Silloin se pisto ei tunnu niin inhottavalta kun siitä seuraa jotain kivaakin. Lumi on kyllä niin reipas tyttö ♡

No näin minäkin ajattelen. 🙂 Ikävässä jutussa on edes jotakin hyvää.
Lumi on kyllä niin reipas♥ ja välillä nousee itku kurkkuun kun ajattelen mitä kaikkea hän on joutunut kokemaan.

Ihanan reipas tyttö♥ Itsekin varmasti vastaavassa tilanteessa palkitsisin lapsen ihan joka kerta. Oikeasti just esim. puhdistuslapun haju voi olla lapsesta maailman epämieluisin tuoksu, sillä siitä tietää jotain epämieluista pian tapahtuvan. Kyllä lapsi on palkintonsa ansainnut etenkin jos hommat sen avulla sujuvat kaikkien kannalta paremmin.

Lumi on.♥
Lumi on todella hajuherkkä ja yhdistelee eri hajuja eri kokemuksiin. Olen itse samanlainen, joten voin ainakin osittain samaistua tilanteeseen. Ja onhan se puhdistuspyyhkeen tuoksu todella voimakas. :/ Palkat pysyy meillä käytössä niin kauan kun koemme niistä olevan hyötyä. 🙂

Meillä ei ole reumaa , mutta tyttäreni on itse halunnut pistoksensa pistää – joka ilta, meillä siis pistos kerran päivässä. Muutama kerta on unohtunut ja muutaman kerran on isi pistänyt. Tytön aloittaessa pistokset oli hän alle 10 v – nyt jo monta vuotta pistoksia. Ei ole palkittu kun alussa muutama viikko.

Kiitos kommentistasi. 🙂 Minäkin olen miettinyt minkä ikäisenä Lumi voisi alkaa pistää itseään..toistaiseksi hän ei halua edes ajatella sitä. Mutta jossakin vaiheessa hän luultavammin haluaa itse pistää. 🙂
Reipas tyttö siellä.♥

Reipas tyttö. 🙂 Kyllä miekin palkitsisin, varsinkin kun kyseessä on tuollainen "vain" viikottainen juttu, jos pitäminen tapahtuisi monta kertaa päivässä niin ehkä silloin palkitseminen (alun jälkeen) voisi olla vähän kaksiteräinen miekka.

Lumi on kyllä reipas tyttö!

Lumi on kyllä niin reipas.♥

Juurikin näin. Koska pistos on vain kerran viikkoon, ollaan palkka pidetty kuvioissa, koska siitä on hyötyä. 🙂 Jos taas pistämistä olisi useammin, pitäisi tietty katsoa tilanne uudelleen. 🙂

Ihanaa että hommat sujuu hyvin! Kyllä minäkin palkitsen lapsia esimerkiksi rokotusten jälkeen jollain herkulla tai muulla pikkujutulla. Vaikka en todellakaan voi verrata sitä teidän tilanteeseen niin minäkin kannatan palkitsemista jollain tapaa, jos homma sitä kautta toimii.. <3

Kyllä tuon pienen palkan ansiosta pistäminen on sujunut todella hienosti. 🙂 Jossain vaiheessa se varmasti jää pois, mutta Lumin ollessa vielä näin pieni, se toimii todella hyvin. 🙂

On teidän neiti kyllä mahdottoman reipas♡
Oon samaa mieltä,tässä maailmassa on NIIN paljon pahempiakin asioita,kuin lapsen palkitseminen pitämisen jälkeen. Eikö se oo just pääasia,että asiasta tehdään lapselle kaikella mahdollisella tavalla helpompi?!
Mä niin toivon,että tuo hyvä vaihe kestää teillä pitkään:)

Lumi on kyllä niin reipas ja toivotaan että nyt tilanne säilyisi näin hyvänä.♥
Ja totta, ei luulisi että tuo lapsen palkitseminen kerran viikkoon haittaa mitään, varsinkin kun sen ansiosta pistäminen sujuu hienosti. 🙂

Reipas tyttö sinulla!

Sitä hän kyllä on.♥

Minä en sairaanhoitajana näe mitään väärää siinä, että palkitset lasta pistoksen jälkeen. Pääasia mielestäni on, että homma toimii ja lääke saadaan annettua. Itse olen myös lääkejutuissa omaa lastani palkinnut jollain pienellä, jos lääkettä on jouduttu antamaan. Usein siihen riittää niin pieni juttu että lapselle tulee hyvä mieli. Hienosti teillä homma toimii ja reipas on tyttö!

Näin minäkin olen ajatellut. Jos jokin pieni herkku on se jonka avulla homma toimii, niin en näe mitään ongelmaa. Pistos kun on kuitenkin vain kerran viikkoon. 🙂 Lumi on kyllä oikein reipas.♥

Näin minäkin sen ajattelen. 🙂 Pistämistä on takana monta vuotta ja se ei milloinkaan ole ollut kivaa, pienen palkan avulla siitä on tullut siedettävää. 🙂 Ylläolevaan kommenttiin jo laitoinkin, että viimeksi Lumi halusi palkaksi vain sen että lähti kauppaan mukaan. 😀 Aina sen palkan ei tarvitse olla erikoista, kunhan tytölle vain jää hyvä mieli. 🙂

Voi ei, todella ikävää. :/ Toivon mukaan joskus vielä löytyy se sopiva lääkitys.♥ On nämä lapset aika supersankareita, sekä isot että pienet.♥

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X