äiti ja melukylän lapset - Banneri

On taas ilta ja istun sängyllä jo tutuksi tulleella kohdalla ja mietin, että tästä se taas alkaa. Toivon että kello menisi pikakelauksella ainakin tunnin eteenpäin, sillä en taas jaksaisi tätä sirkusta. Nousen ja laitan taaperoni jo ainakin kahdettakymmenettä kertaa maate omaan sänkyyn. Sinnikkäästi hän nousee ylös, konttaa sängyn toiseen päähän ja alkaa kurkistella ikkunasta ulos, siirtäen ensin rullaverhon kulmaa pois edestä. Nousen jälleen ja laitan pojan maate. Sama toistuu vielä ainakin toiset kaksikymmentä kertaa. Meinaan alkaa siirtämään jo pojan sänkyä kauemmas ikkunasta, mutta makuuhuoneessa ei sille nyt ole muuta paikkaa, joten koitan vain jatklaa sinnikkäästi.

Sänky alkaa näyttää uhkaavasti siltä kuin siellä olisi käynyt pyörremyrsky. Sellaista vauhtia poika seilaa päästä toiseen päähän samalla naureskellen ja iloisesti äidille hymyillen. Tämä on hänestä kuin kiva leikki. Nostan lattialta jo ties kuinka monetta kertaa unipupun ja kaikki viisi tuttia tuntuu olevan taas mystisesti hukassa. Koitan tunnustella hämärässä huoneessa missä kaikki tutit ovat. Laitan yhden pojan suuhun ja loput neljä viereeni, jotta uusi on helpompi antaa pojan sitä kaivatessa. Kunnes kaikki tutit ovat taas jossain ympäri sänkyä. Luovutan ja jätän ne sinne. Välillä poika menee maate ja juuri kun olen uhrannut edes pienen ajatuksen sille, että hän nukahtaisi, alkaa sama ralli alusta. Huokaisen kerran jos toisenkin.

En puhu pojalle mitään. Hammasta purren toistan ja toistan samaa. Samaa tuntuu tekevän myös taapero. Tämä on kuin kestävyyslaji jossa sinnikkäin palkitaan. Hämmästelen välillä kuinka hyvä poika tässä onkaan. Luulin että tänään hän nukahtaisi nopeaan kun oli niin väsynyt vielä hetki sitten, nyt väsymyksestä ei ole tietoakaan. Epäilen vahvasti että tänäkin iltana Nukku-Matti unohti poiketa meillä.


Taas kerran lasken pojan verhon luota kurkkimasta takaisin maate, laitan unipupun kainaloon, peittelen ties kuinka monetta kertaa ja silitän hieman hikistä päätä. Poika hieroo silmiään, katsoo minua, sulkee hetken päästä silmänsä ja puristaa toisella kädellä sormestani lujasti. Hän on niin suloinen näky, että voisin napata hänet syliini ja suukottaa. Kumarrun hänen ylleen, annan suukon hellästi hänen otsalleen ja kuiskaan hiljaisella äänellä rakastan sinua, nuku hyvin rakas.

Yllä oleva teksti on kirjoitettu eräs ilta, kun poika melkein tunnin kestäneen väsytystaistelun jälkeen nukahti sänkyynsä. Näin meidän nukkumaan meneminen on sujunut jo pisemmän tovin. Miten juuri hetki sitten niin väsynyt poika voi yhtäkkiä saada mielettömästi virtaa? Välillä hän kuitenkin hieraisee silmiään, joten ehkä kaikki väsymys ei ole poissa. En vie poikaa virkeänä sänkyyn, sillä jos meno on jo nyt tämmöistä, millaista se olisikaan pojan ollessa virkeä. En taida haluta edes tietää.

Hugon sänky on makuuhuoneessamme ikkunan vieressä ja sinne hän välillä kurkkii rullaverhon taakse. Olen koittanut etten reagoi hänen kurkkimiseen, mutta sekään ei toimi. Tuntuu että toimivin keino on laittaa hänet aina uudestaan maate, vaikka se on itselle se kaikista ”raskain” vaihtoehto. Onneksi sitä tiedostaa että tämä on vain vaihe joka menee kyllä aikanaan ohi. Me tuskin olemme ainoita, joilla taaperon nukkumaan laittaminen on yhtä sirkusta. Luulen että tähän vaikuttaa nyt paljon uudet taidot ja niitä tekisi mieli tehdä myös väsyneenä.

Muiden lasten kohdalla nukuttaminen on ollut näin haasteellista kun pinnasängystä on poistettu toinen laita tai kun on siirrytty nukkumaan junnusänkyyn. No mutta positiivista on ainakin se, että päiväunille nukahdetaan helposti ja yöt Hugo sentään nukkuu hyvin. Vain harvoin herää keskellä yötä ja silloinkaan tämä yökukkuja äiti ei ole kerennyt vielä itse nukkumaan. Voihan se olla, että kohta meillä mennään jo ihan helposti nukkumaan ja tämä vaihe on muisto vain.

Kuviksi valikoitui nyt nämä kaksi, joista ensimmäinen on otettu kun räpsin pojasta 1v kuvia ja toisessa on Hugon rakas unikaveri.

Kommentit (22)

Meillä on ollut kaikenlaisia nukutuksia, vaikka lapsia on vain kaksi. 🙂 vaiheet ovat onneksi menneet nopeasti ohi.

Tärkeintä on ollut katsekontaktin välttäminen (katsot lasta siis navan kohdille, et kasvoihin) ja naama niin näkkärillä kuin olla voi. Mitään tunnetta ei saa näyttää. Sanaakaan ei saa sanoa.

Pidemmän päälle pienemmälle riitti, että oli huoneessa, mutta kasvoja ei saanut näkyä tai alkoi semmonen huuto, että huhhuijaa. Sitten laitettiinkin yksinään nukkumaan.

Isomman kanssa välillä menee pidempiäkin hetkiä nukuttamiseen, mutta pysyy silti omassa sängyssään suurimmaksi osaksi makuuasennossa, vaikka vastalauseita muuten riittääkin. 🙂 Isompi siis nukutetaan toisesta huoneesta avointen ovien tyylillä. Ja molemmat vanhemmat eivät saa olla paikalla samaan aikaan tai nukahtamisesta ei tule mitään, kun pitää painella kummankin vanhemman nappuloita vuorotellen.

Meillä taapero 1 v. 7 kk menee reippaasti nukkumaan omaan sänkyyn, saattaa jopa lähteä oma-aloitteisesti sänkyyn iltapuuhien jälkeen 🙂 MUTTA herää yössä sen kymmenen kertaa. Joko huutaa suoraa kurkkua omassa sängyssä tai meidän vanhempien sängyssä tai seilaa pitkin meidän sänkyä ja yrittää mennä vauvan viereen nukkumaan sivuvaunuun.. Huoh. On nukkunut max 10 kokonaista yötä koko ikänsä aikana ja nyt alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että riittää. Kyllä tuntuu miehen yövuorojen aikaan hieman raskaalta valvoa molempien kanssa. (anteeksi avautuminen)

Tsemppiä teille nukutuksiin!

Voi ei, todella kurjaa. :/ Ennemmin tämä tilanne että nukuttamiseen menee aikaa kuin tuo öisin monta kertaa herääminen (siitäkin kokemusta). Lähetän sinulle kovasti tsemppiä ja jaksamisia sinne.♥ Toivotaan että siellä tilanne helpottaa piakkoin. Ja ilman muuta kommenttiboksiin saa avautua omista tuntemuksista.♥

Voi, tunnistan niin tämän vaiheen.. <3 Meillä on kummankin pojan kanssa ollut samanlainen ralli menossa jossain vaiheessa juuri vuoden hujakoilla – kummallakin se on mennyt ohi, kestävyyslajihan tämä on! Kysymys on vain kumpi voittaa! Tsemppiä ja voimia <3<3<3

Kiitos Såfin.♥
Näinpä juuri ja yritys on kova selvitä tästä voittajana. 😀 Taitaa tämä vaihe kuulua juuri tähän ikään.

En jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mut toivotan tsemppejä nukutusrumbaan! Ootko kokeillu jättää poikaa yksinään nukahtamaan? Meillä lapset on oikeestaan aina nukahtanu itekseen, laitetaan lastenlauluja yms musiikkia taustalle soimaan. (Tän ei ollut tarkotus olla mikään "hähää, meilläpä ei oo tuommosta" -kommentti!)

Kiitos Anniina.♥
Juu olen koittanut, mutta itku on niin mahdoton ja rauhoitteluun menee niin kauan, että olen kokenut vielä Hugolle mukavammaksi olla siinä vierellä. Tarkoitus olisi kyllä jossain vaiheessa koittaa jos nukahtaisi itsekseen. 🙂

Meilläkin esikoisen pinnasängyn vierellä ja sittemmin juniorsängyn vierellä vietettiin pitkiä aikoja. Hän ei oikein koskaan kunnolla oppinut nukahtamaan itsekseen. Nyt toinen vauvamme opetettiin 8 kuukauden ikäisenä nukahtamaan itsekseen. Ensimmäisenä parina iltana hän itki ja kävin tassuttelemassa, mutta muina iltoina on kuulunut vain sellaista öninää, kun hakee unta ja käyntikerrat ovat koko ajan vähentyneet, kunnes viikon päästä on nukahtanut ihan itse ilman itkua. Yöllä vielä kyllä heräilee imetettäväksi.

Unihiekkaa etsimässä-kirjassa on muistaakseni kuvattu tuolimetodi eli vanhempi istuu tuolilla, jota siirretään pikkuhiljaa ovelle päin jne. Voisikohan tästä olla teille apua? Oletko miettinyt, että haluatko opettaa hänet nukahtaan yksin vai haluatko olla itse siinä nukuttamassa. Kuten kaikissa unikouluissa yleensä varmasti nopeiten "tuloksia" saataisiin sillä, että antaa lapsen jonkin aikaa protestoida eli yleensä itkeä ja reagoi itse mahdollisimman vähän, mutta unikoulut eivät toki tule kyseeseen, jos ne eivät sovi vanhempien omaan kasvatustyyliin.

Vau, kiva juttu että toisen kanssa on sujunut tämä asia näin hiemosti. 🙂 Meilläkin on mennyt noin edellisten kolmen kohdalla. Esikoinen ja kuopus näköjään ne vaativimmat meillä. 😀

Tuollainen pikku hiljaa kauemmaksi siitä sängyn vierestä siirtyminen voisi sopia Hugolle. 🙂 Olen koittanut jättää yksin mutta itku on mahdoton ja rauhoittumiseen menee niin kauan aikaa, että olen vielä toistaiseksi ollut siinä vierellä.

Toisinaan minä mietin, että miksi minä luen sinun blogia kun vauva ja lapsi arki on kaukana omastani. Varmaan sen takia, kun kirjoitat siintä elävästi ja mielenkiintoisesti sekä näkee samalla toisenlaisen elämän. 🙂

Kiitos, se on kiva kuulla. Ja ihanaa kun luet ja jaksat kommentoida.♥

Se on vaihe,sen on PAKKO olla:)hirveästi tsemppiä iltoihin ja nukutus hetkiin ♡♡

Hih, no sitä todella toivon. 😀
Kiitos tsempeistä Ulla.♥

voi ei niin tutulta kuulostaa tuo tuttien metsästys ja monta kertaa noustaan seisomaan sängyssä. Onneksi illalla nukahtaa melko hyvin itsekseen sänkyyn, päiväunet enemmän haaste. Tsemppiä sinne!

Kiitos tsempeistä, toivottelen sinne sitä samaa.♥

Huh, toivottavasti tuo on vain vaihe ja sitähän se todennäköisesti onkin 🙂 ottaa kyllä varmasti koville välillä! Meillä on vielä rinnalle nukutus käytössä ja siihen taapero simahtaa helposti. Jossain vaiheessa täytyy opettaa toisenlainen nukahtamistapa.

Kyllä toivon mukaan joskus helpottaa. 🙂 Meilläkin Hugo saa illalla vielä tissiä, mutta ei ole nukahtanut siihen enää aikoihin.

Oletko koittanut viedä vain sänkyyn, toivottaa hyvää yötä ja antaa pojan touhuta itsekseen kunnes nukahtaa?
Meillä Hippu on aina vain viety sänkyyn ja nukahtaa sinne sitten itsekseen jossain vaiheessa. Joksus nukahtaa heti, mutta monesti leikkii unikaverien kanssa ja välillä lauleskeleekin ennen kuin uni voittaa. Pienenä jos itki käytiin silitteleen, etsimässä tutti ja peitteleen uudestaan, mutta poistuttiin aina huoneesta. 🙂

Olen, mutta tulos on jotain ihan muuta. Alkaa mahdoton sydäntäsärkevä huuto ja rauhoittuminen vie oman ajan. Pitää koittaa sitä jossain vaiheessa uudestaan, jos poika olisi siihen silloin valmis. 🙂

Meillä on aika usein samanlaista. Toisinaan jätän tyypin yksin temppuilemaan, ja käyn katsomassa sitten, jos alkaa itkettää. Toisinaan istun puolitoista tuntia silittelemässä ja nostamassa tuttia. Hassu muutos haastavissa nukutuksissa tapahtui, kun Miuku siirtyi siskon huonekaveriksi: Monesti luettuani pienelle oman iltasadun, siirryn vastapäiseen isosiskon sänkyyn lukemaan isommille satua. Välillä miuku nukahtaakin siinä hiljaista satua lukiessa itsekseen. Se on aika huippua! Mutta nyt on kyllä ollut enemmän näitä pitkän kaavan nukutuksia.. Jotka yleensä joudun hoitaa ilman miehen apua. Silloin on aloittaessa samat fiilikset, kun tossa alussa sanoit: ei inspiroi ajatella, mitä tuleviin tunteihin tulee sisältymään…

Voih, tsemppiä sinne.♥ Meillä on joskus myös noita yli tunnin kestäviä rupeamia, mutta usein onneksi selvitään alle sen. Olen koittanut jättää Hugon nukahtamaan myös yksin, mutta huuto on ihan mahdoton, joten nyt ollaan sitten edetty näin. 🙂

Juu katsekontaktia ei parane ottaa eikä myöskään puhua. 😀 Näitä meilläkin vältetään.

Hyvä kuulla että siellä on nämä vaiheet menneet nopsaan ohi. Esikoisen ajoilta en muista kuinka kauan tämä kesti ja kolme edellistä nukahtaneet helposti tämän ikäisenä. 🙂 Toivottavasti täälläkin helpottaa pian.

Vastaa käyttäjälle Riikka/ Life and Dreams Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X