Kun lasten kanssa on edessä pidempi automatka, meinaa jo pelkästä ajatuksesta alkaa päähän kasvamaan harmaita hiuksia. Meillä kertyi torstaina autossa istumista reilut viisi tuntia. Joillekin se voi olla vielä vähän, mutta meille se on jo pitkä matka. Ensin kaksi tuntia ajoa, sitten tauko. Pian uudestaan kaksi tuntia, sitten tauko ja lopuksi vielä reilu tunnin matka.
Meillä osa lapsista voi autossa pahoin. Yksi heistä on Aino, joka oli reissussa mukana. Tunti on yleensä sellainen aika jonka hän jotenkin jaksaa, mutta sen jälkeen paha olo iskee. Se ilmenee valituksena ja tyytymättömyytenä. Hän saattaa valittaa, että sattuu kaulaan ja hetken päästä itkee, että jalkaa kutittaa tai sormeen sattuu. Lopulta et tiedä yhtään, mikä oikeasti voisi olla kipeä. Onneksi se menee ohi jos puhuu rauhallisesti ja kiinnittää huomion muualle, keksii mielekästä tekemistä tai ottaa pienen stopin.
Torstaina ajelimme kahden nuorimman kanssa Vantaalle. Ajoitimme matkan niin, että uni voisi tulla silmään. Lisäksi söimme hyvissä ajoin, jottei masu olisi liian täysi tai tyhjä. Alkumatkan molemmat olivat hereillä, kunnes Hugolle iski väsyitku. Kiitos tutin, uni tuli onneksi hetkessä. Ilman tuttia matkustamisesta ei meinaa tulla mitään, niinpä nautitaan vielä kun tutista on hyvä apu. Joskus uni kuitenkin loppuu kesken matkan ja edes tutti ei auta harmin iskiessä. Tällöin on keksittävä muuta. Välillä auttaa kun laittaa soimaan lastenmusiikkia, välillä taas pitää pysähtyä ja laittaa puhelimesta pyörimään vaikka Puuha Pete, jota voi katsella hetken.
Joskus ei sekään auta ja silloin on paras pitää jaloittelutuokio vaikka huoltoasemalla. Joskus myös pienen valon laittaminen takapenkille voi auttaa, sillä ainakin meillä Aino pelkää pimeässä matkustamista. Taaperolla paloi kuitenkin tällä reissulla kotimatkalla käämit ja eipä auttanut kuin ajaa huoltoasemalla ja vaihtaa kuskia ja äiti könysi takapenkille. Onneksi tämä oli nyt mahdollista, kun vaari oli matkassamme. Sillä muuten olisi ollut tuskainen matka, jos olisin ollut vain lasten kanssa liikkeellä. Loppumatka sujui itkuitta, kun sai välillä silittää äitiä poskesta, syödä maissinaksuja sekä näki äidin koko ajan. Eikä Ainoakaan enää pelottanut pimeys.
Monesti jos ollaan oltu mummulassa käymässä, olen pakannut lapsille mukaan yöpuvut ja hammasharjat. Ollaan syöty siellä iltapala, pesty hampaat ja lähdetty ajamaan uniaikaan kotio. Yleensä pienimmät nukahtavat ja heidät on saanut vietyä kotona suoraan sänkyyn. Joskus havahtuvat, kun talvisin on toppavaatetta riisuttu, mutta ovat kuitenkin nukahtaneet hyvin omiin peteihin. No mutta nyt tuo viimeisin pitkä automatka sujui lasten kanssa paremmin kuin osasin ajatella. Tämän myötä on taas helpompi lähteä joskus seuraavan kerran ajelemaan pidemmän matkan päähän.
Miten teillä on pitkät automatkat lasten kanssa sujuneet ?
Kommentit (8)
Muistelen kauhulla esikoisen kanssa tehtyjä ensimmäisiä 600 km automatkoja. Silloin käytössämme olleessa autossa ei ollut ilmastointia ja kesällä ei tarvinnut olla edes kovin helteistä ja silti vauva oli kaukalossaan ihan hiestä märkä eikä yllättäen ollenkaan tykännyt olostaan. Lapsi oli muuten tosi rauhallinen ja tyytyväinen, mutta noilla matkoilla kyllä ilmaisi itseään kovaäänisesti.
Nykyäänkin takapenkiltä kuuluu usein valitusta, huono olo tulee aika nopeasti jos koittaa lukea tai katsoa ohjelmia tabletilta. Paremmin lastenohjelmien katselu onnistuu etupenkin selkänojaan kiinnitettävän dvd-soittimen kanssa, siitä varmaan katse ohjautuu automaattisesti välillä horisonttiin, toisin kuin sylissä olevasta laitteesta.
Meillä on matkaa n 400 km kotiseudulleni. Onneksi meidän 2 vuotias poika ainakin vielä pärjää tosi hyvin automatkat. 🙂 Olisi ikävää jos olisi ongelmia sen suhteen.
Siellä onkin aika matka. Hienoa että matkat kuitenkin sujuvat hyvin, helpottaa kummasti. 🙂
Sain myös kasan harmaita hiuksia kun olimme lähdössä viime viikolla ajamaan 2,5h per suunta, lapsi on 2 ja puol vee. Menomatkan ajattelin että poika nukkuu päikkärit ja hän nukahtikin reilu puolen tunnin jälkeen, tosin unet jäi vain puoleen tuntiin.. olin ihan ihmeissäni kunhn loppumatkan viihdytti itse itseään takapenkillä 😀 paluumatkalla ajattelin että nyt hän nukkuu pidemmän pätkän, mutta samat puolen tunnin unet tuli vetäistyä. Hän istui herättyään ihan hiljaa ja katseli ulos (pimeään), oli varmaan kuitenkin väsynyt. Ihan loppumatkasta hän sai katsoa tabletilta lastenlauluja, vaikkei esittänytkään vielä närkästyksen merkkejä 😀 olin niin positiivisesti yllättynyt, että seuraavan reissun koittaessa taidan säästyä ennenaikaisilta harmailta hiuksilta!
Wau, tuohan kuulostaa todella hyvältä. 🙂
Meillä kaikki kolme ovat onneksi aina viihtyneet autossa ja nukahtavat helposti varsinkin pidemmillä matkoilla. Helpottaa kyllä huomattavasti, kun olen kuullut tarinoita lapsista, jotka ovat ihan pikkuvauvoista asti vaan huutaneet kaikki automatkat. Me käydään välillä ihan nukutusajelulla eli pestään hampaat ja puetaan yöpuvut ja lähdetään pikkuiselle ajelulle. Siinä saa samalla aikaa parisuhteelle ihan huomaamatta. 🙂 Hei tuu Terhi sinäkin vielä osallistumaan herkulliseen jouluarvontaan blogissani. Monta tuttua nimeä puuttuu listalta vielä 🙂 http://omituinenpieniperhe.blogspot.com/2016/11/jouluarvonta-kankaan-hapankorput.html
Ihanaa, että siellä on viihdytty noin hyvin. Meillä Hugo oli vauvana juuri tuo itkuinen matkustaja. Ties kuinka monta kertaa joutui pysähtymään bussipysäkille tai levikkeelle heiluttelemaan kaukaloa. Matkustaminen helpottui silloin, kun siirryttiin isompaan istuimeen.
Hei pitääkin tulla kurkkaamaan, toivottavasti en ole jo myöhässä.
Siellä onkin ollut pitkiä matkoja. Kaukalo on kyllä sellainen, että sinne pakkaantuu lämpö helposti.
Tuo lukeminen on paha, meillä ei kukaan pysty lukemaan ja itse en esimerkiksi pysty katsomaan takapenkillä ollessa puhelintani. Yleensä lapset katsoo siitä joskus ohjelmia. Mutta herkästi siinäkin tulee huono olo, varsinkin jos puhelinta pitää sylissä.