Älä hauku itseäsi lasten kuullen

Olen aika sinut itseni kanssa. Olen oppinut olemaan armollinen itseäni kohtaan ja tyytyväinen omaan kroppaani, ainakin yleensä. Mutta miten jopa saman päivän aikana voi nähdä peilistä itsensä aivan erinäköisenä. Ensin sieltä saattaa katsoa upea nainen, jolla on kroppa hyvässä kunnossa, vaikka lihasta voisi olla enemmän ja vyötärölle on jäänyt ylimääräistä imetysaikana vedetyistä suklaista. Muutaman hassun tunnin kuluttua peilistä voikin katsoa jokin ihan muu. Äiti, joka ei ole pitänyt huolta itsestään, jonka ryhti on huono, hiukset näyttävät elottomilta ja vatsassa on vatsamakkaroita tai ne kuuluisat jenkkakahvat, jotka paistavat ikävästi paidan läpi.

Sitä alkaa väkisinkin miettimään, tekeekö oma mieli tepposet, vai kasvaako ja pieneneekö sitä noin paljon päivän aikana. Eikä sitäkään voi olla miettimättä, että miten muut minut näkevät. Ja toisaalta mitä sillä oikeasti on väliä jos on vähän ylimääräistä, kunhan itsellä olisi hyvä olla. Mutta joinakin päivinä se on vaan niin kovin vaikeaa.

Satuin eräs päivä tekemään virheen huomaamattani. En yleensä hauku itseäni, sillä olen huomannut, että silloin sitä näkee itsensä peilistä aina niin kuin ei tahtoisi. No se miten tuo mainitsemani virhe tapahtui, oli se kun olin keittiössä ja mies silitti vatsaani. Mainitsin siinä sitten, että älä puristele mun vatsamakkaroita, en kuitenkaan huomannut, että nuorin tyttäremme oli kuulemassa. No se selvisi heti muutaman tunnin kuluttua kun menimme iltapalalle. Mies käveli ohitseni ja silitti vatsaani (tämä on siis hänen tapa, en ole raskaana). Tämän nähtyään nuorin tyttäreni huusi lujaa ja kulmat kurtussa isäänsä paheksuvasti katsoen ” Älä koske äidin vatsamakkaroihin!” Pian Matias huusi perään ”Hahaa, äidillä on vatsassa makkaroita!”

Ja kyllä otti päähän. Olen koittanut olla positiivinen omaa vartaloani kohtaan. Vaikka olen hoikka, on minulla vartalossa sellaista, mistä tahtoisin eroon ja sellaista mitä tahtoisin kiinteyttää. En kuitenkaan halua opettaa lapsilleni itsensä morkkaamista tai sitä, että laihuus on se ainoa oikea ruumiinrakenne. Kumpa olisinkin saanut ne sanat takaisin, mutta ei. Ne on kuultu nyt moneen kertaan. Mitä tästä opimme? Älä hauku itseäsi lasten kuullen.

Tavoitteeni on ollut opettaa lapsilleni positiivinen kuva vartalosta. Opettaa, että me kaikki olemme erilaisia ja silti yhtä arvokkaita. En halua, että he soimaavat ja puristelevat itseään kuvien tavalla peilin edessä, eivätkä ole tyytyväisiä itseensä. Positiivisella asenteella on valtava merkitys ja lapset imevät esimerkkiä omista vanhemmista. Jos itse suhtaudumme kunnioittavasti omaan vartaloon, siirtyy tämä ajattelutapa myös lapsille. Jatkossa pidän siis tällaiset sammakot suussani.

Viisi lasta synnyttäneenä ja odottaneena kroppa on joutunut lujille. En voi olettaa sen palautuvan täysin samaan kuin se oli aikoinaan. Toisaalta olen tyytyväinen siihen miltä näytän nyt. Vain välillä peilikuvani ei todellakaan miellytä ja silloin itseään tulee helposti haukuttua. Moni voi ajatella, että mitä tuokin tuossa puhuu tyytymättömyydestä vartaloonsa, kun on kuitenkin normaalipainoinen. Mutta jokainen tietää, että ne omat virheet näkee itse parhaiten, oli ne sitten millaisia tahansa.

Siksi meidän jokaisen pitäisi katsoa peiliin ja löytää itsestään niitä positiivisia puolia. Jotakin mistä pitää itsessä eniten ja pikkuhiljaa sitä huomaa, että hei mähän olen ihan kiva. Pitäisi kehua itseä myös lasten kuullen, koska sillä on iso vaikutus.

Täältä voit käydä kurkkaamassa yhden tekstini naisten ulkonäköpaineista raskaana ja sen jälkeen. Myös ihana Laura kirjoitti juuri hyvän postauksen omasta vartalosta.