Niin se kuulkaa on, että viisi vuotta sitten mietin, että millaista olisi pitää omaa blogia? Osaisinko? Missä sitä kirjoittaisin ja miten? Kauan en tuumaillut, sillä hetkessä oli löytänyt bloggerin ja minulla oli edessäni sivu, jossa tuijotin kohtaa blogin nimi. Sain hieman apuja Matiaksen aikaisesta mammaryhmältä ja lopulta muokkasin nimeä hieman ja niin Äiti ja Melukylän lapset -niminen blogi syntyi.

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, pidin sitä alkuun täysin paikkana jonne purkaa ajatuksia Lumin reumasta ja elämästämme yleensä. Se oli hyvin päiväkirjamainen ja kirjoitin sitä lähinnä vain ystävilleni sekä sukulaisille. Meillä oli silloin kolme lasta ja Lumin reuma erittäin aktiivinen. Lapset kulkivat blogissa oikeilla nimillä ja siksi blogi oli hyvin piilossa. Olenkin laittanut alun tekstit piiloon, ja sinne saavat jäädäkin.
Muistan edelleen sen hetken, kuinka paljon jännitti painaa julkaise nappia. Mietin jo kahdesti, että kannattaako, mutta sitten annoin vain mennä ja onneksi tein niin, sillä tämä on ollut mahtava matka. Aluksi kirjoitin omaa blogia, ja en pahemmin lukenut muiden. Hiljalleen aloin innostua lukemaan sekä kommentoimaan muiden blogeja ja kahta seurasin erittäin tiiviisti, toista niistä edelleen.

Oikeastaan vasta vuoden 2013 lopulla blogin kirjoittaminen lähti kunnolla vauhtiin ja päivitin sitä tiheämmin. Luin jo paljon blogeja ja huomasin, että muutkin löytävät minun blogiini. Tuolloin perheessämme oli neljä lasta ja Lumin reuman tilanne vaihteleva. Rankimmat ajat alkoivat olla takana. Nyt viimeiset kaksi vuotta blogi on päässyt vauhtiin ja olen kirjoittanut sitä suurella intohimolla. On ollut ihana huomata, kuinka moni sitä lukee ja kuinka moniin ihaniin tyyppeihin olen päässyt tutustumaan.
Ilkeitä kommentteja on toistaiseksi tullut vain muutama ja tästä olen enemmän kuin iloinen. Yhtään kommenttia en ole jättänyt julkaisematta, ainoastaan niitä, jos sama viesti on tullut kahdesti. Silti joka kerta hieman jännitän, kun huomaan kommentteja tulleen. Muutamista blogeista kun joutunut aikoinaan seuraamaan, kuinka inhottavia kommentteja ovat saaneet. Toivon todella, että jatkossakin keskustelu pysyy asiallisena.

Myös yhteistyöt ovat tulleet blogin kuvioihin kuluneina vuosina. Alusta asti linja sen suhteen on ollut selvä. Kirjoitan rehellisen mielipiteen ja otan vastaan vain tuotteita joihin itse uskon. Näin se palvelee mielestäni parhaiten meitä kaikkia. Erityisesti mieleen on jäänyt yhteistyöt Pietamon kanssa. Ja niinpä onkin ihanaa aloittaa synttäriviikko arvonnalla, jossa voit voittaa rusettipipon heidän valikoimastaan haluamassasi koossa. Tämän postauksen kuvissa näkyvät pipot ovat Pietamon käsialaa. Minulla on heiltä myös toinen pipo, panta x2, pari mekkoa, legginssit sekä tuubihuivi ja kaikki ovat kerrassaan ihania.
Kuinka pääset mukaan rusettipipon arvontaan:
- Mene Pietamon sivuille ja valitse mieluisesi RUSETTIpipo
- Linkitä pipo blogini kommenttikenttään
- Muista laittaa kommenttiin sähköpostiosoitteesi ja katso, että se on oikein, jotta saan sinuun yhteyden jos voitto osuu kohdallesi
- Saat lisäarvan, jos seuraat Pietamoa joko Facebookissa tai Instagramissa
- Saat toisen lisäarvan jos seuraat blogiani joko facebookissa tai instagramissa
- Kerro monella arvalla olet mukana
Sinulla on siis mahdollisuus saada yhteensä jopa kolme arpaa. Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 5.3. klo.23:59. Muistathan vinkata arvonnasta myös ystävällesi. Ilmoitan voittajalle sähköpostilla.

*Kaupallinen yhteistyö*
Kommentit (85)
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-nudepinkkimeleerattu-vaaleanharmaa/
Kahdella arvalla mukana tässä ihanassa arvonnassa!
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-mustavalkoinen-raitaokra/
Yhdellä arvalla mukana!
peltohiiri@hotmail.com
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Tällainen pipo olisi suosikki 🙂 Kolmella arvalla mukaan, seuraan molempia facebookissa. Paljon onnea blogiisi, kirjoitat hyvin ja mielenkiintoisesti, ja blogista huomaa panostuksesi!
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-mustavaaleanharmaa/
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaa-kukallinen/
Kolmella mukana
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-meleerattu-tummaharmaavioletti/
Onnea! Kolmella arvalla mukana ?
marlenegutierreze@gmail.com
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/
Yhdellä arvalla, onpa kauniita pipoja!
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-violetti-kukallinen/
Kahdella arvalla mukana 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Kolmella arvalla mukana
erika.vanni86@gmail.com
2 Arvalla mukana! 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-nudepinkkimeleerattu-vaaleanharmaa/
hennuli85 @hotmail.com
Onnittelut!
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-nudepinkkimeleerattu-vaaleanharmaa/
Mukaan kolmella arvalla!
Yksi arpa.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-nudepinkkimeleerattu-vaaleanharmaa/
Mukana kolmella arvalla:) En ole viime aikoina ehtinyt kommentoimaan, mutta ihanaa, että olet aikanaan tällaisen blogin perustanut ja jaksat sitä näin ahkerasti päivitellä. Onnea blogillesi!
maalaishiirenelamaa@gmail.com
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-mustavalkoinen-raitaokra/
3 arvalla mukana! Nämä pipot ovat niin ihania! Onnea blogille!:-)
laura.manttarii@gmail.com
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-nudepinkkimeleerattu-vaaleanharmaa/
3 arvalla mukana ?
arwen_girl86@hotmail.com
Ihana arvonta, kolmella mukana.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-meleerattu-tummaharmaavioletti/
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/
3 arpaa 🙂
Voi vitsi, mikä arvonta! Näitä ihania pipoja olen ihaillut aikaisemminkin. Suosikkini on tämä
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-mustavalkoinen-raitaokra/
Olen mukana kolmella arvalla 🙂
minneanmuruja@gmail.com
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Osallistun yhdellä arvalla ihanan pipon arvontaan! 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-mustavaaleanharmaa/
Kahdella arvalla mukana.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusettimyssy-harmaamusta/
Tämä oli ehdoton suosikki. saisi itsellekin tyylikkään pipon talveksi.
Kolmella arvalla mukana 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-musta-kukallinen/
Kolmella arvalla mukana ?
Yksi arpa, kiitos!
Tämä kaunis pipo:
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaa-kukallinen/
1 arpa
Kolmella mukana! ? http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-meleerattu-vaaleanharmaavalkoinen/
Onnea blogille!
Tämä olisi suloinen kummitytölle <3: http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-dots-pinkkivalkoinen/
Kahdella arvalla mukana, instassa seurailen.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-mustavaaleanharmaa/
3 arvalla mukana!
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-mustavaaleanharmaa/
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-violetti-kukallinen/
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Yhdellä arvalla mukana 🙂
sivosenmiude@gmail.com
Tämä on suosikkini: http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaa-kukallinen/
Mukana yhdellä arvalla!
cloudberryshake (at) gmail.com
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Yhdellä mukana!
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Mukana yhdellä
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa
Yhdellä arvalla mukana.
hleinonen81@gmail.com
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Yhdellä arvalla mukana!
Onnea blogille 🙂 Suosikkini pipoista on tämä : http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/
Kolmella arvalla mukaan, Pietamoa seuraan fb ja sinua instassa.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-vaaleanharmaamusta/
Kolme arpaa 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Kivasti lämmittäisi 🙂 Kolmella mukana!
Tämä on viehättävin.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Mukana kolmella arvalla.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-mustavalkoinen-raitaokra/
Kaikilla lisäarvoilla mukana :3
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Kolmella arvalla mukana 🙂
netteri@gmail.com
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-mustavalkoinen-raitaokra/
Kolmella arvalla mukana 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/
Kolmella arvalla mukana! 🙂 Ihania pipoja!
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-sinapinkeltainenmusta/ Mukana kolmella arvella 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/ tämä on suosikkini
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/
Kaksi arpaa!
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-vaaleanharmaanudepinkki/
Kolmella arvalla mukana!
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/
kolme arpaa 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
yhdellä arvalla mukana
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-musta-kukallinen/
Taidanpa seurata jo molempia eli 3 arvalla mukana 🙂
nea.martikainen@gmail.com
Merinovillainen rusettimyssy, musta/harmaa on suosikki.
Yhdellä arvalla mukana arvonnassa.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaa-kukallinen/
Kahdella arvalla mukana! 😀
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaa-kukallinen/
Kahdella arvalla mukana 🙂
oona.kettunen@hotmail.fi
Olipa kiva lukea blogisi historiasta. Kännykällä ei onnistu nyt linkkaus. Ihastuin harmaaraidalliseen pipoon.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-mustavaaleanharmaa/
Kolmella arvalla mukana! Pietamon pipot on ihan parhaita. 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-vaaleanharmaanudepinkki/
Yhdellä arvalla mukana.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/
Ihana! Yhdellä arvalla mukana.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/ Mukana kolmella arvalla.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Onnea blogille!Yhdellä arvalla mukana!
hessuli31@gmail.com
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa
Kahdella arvalla mukana.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-mustavalkoinen-raitaokra/
kolmella arvalla mukana (instassa seuraan molempia) 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-meleerattu-tummaharmaavioletti/
Kolmella arvalla mukana.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-meleerattu-vaaleanharmaavalkoinen/
Kahdella arvalla mukana!☺
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Kahdella arvalla mukana!
tii_na_l@hotmail.com
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Yhdellä arvalla mukana! 🙂
Toi, mikä sulla kuvassa on, on i-ha-na, mutta ehkä vielä enemmän hingun merinovillaisuuden takia tätä: http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa
Kolmella mukana! ?
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/ yhdellä arvalla mukana
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/
Yhdellä arvalla mukana!
mukana yhdellä arvalla. Suosikki on http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusettimyssy-harmaamusta/
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-mustavaaleanharmaa/.
Kolmella arvalla mukaan.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-vaaleanharmaanudepinkki/
Kolmella arvalla mukana. Onnea myös blogillesi! 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusettimyssy-harmaamusta/
Vaikka talvi on ohi, merinovillainen on aina varma vaihtoehto!
Kahdella arvalla mukana??
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaa-kukallinen/
Kahdella arvalla mukana. Tulikohan äskeinen viesti jo läpi?
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaa-kukallinen/
Kahdella arvalla mukana.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/merinovillainen-rusetti-myssy-mustaharmaa/
Kolmella arvalla mukana 🙂
herttalehti (at) gmail.com
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-vaaleanharmaanudepinkki/
Kahdella arvalla mukana, Pietamoa seurailen Facessa ja muutenkin 🙂
Harmi kun tämä mummo ei osaa linkittää mutta siitä huolimatta
musta-harmaa rusettipipo miellyttää silmääni eniten.
Eli yhdellä arvalla mukana – eikö tuo näinkin onnistu.
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-nudepinkkimeleerattu-vaaleanharmaa/
Kolmella mukana! 🙂 Onnea blogille<3
emmirosenbom@hotmail.com
Ihanaa blogin synttäriviikkoa!<3 Ja mahtava arvonta! :):) Tämä on mun lemppari: http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-musta-kukallinen/
Kolmella arvalla mukana!:)
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/
Kolmella arvalla mukana. Pietamoa seuraan fb ja sinua instassa 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-nudepinkkimeleerattu-vaaleanharmaa/
Ihania! Kolmella arvalla mukana.
Kahdella mukana! 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-vaaleanharmaanudepinkki/
kaikillä arvoilla mukana <3
fromoonatoyou@luukku.com
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-harmaavalkoinen-raitavanharoosa/ ja kolmella arvalla mukana, kaikkia seurailen facessa 🙂 Ja blogille paljon onnea! 🙂
http://pietamo.fi/kauppa/asusteet/rusettipipo-nudepinkkimeleerattu-vaaleanharmaa/
Yhdellä arvalla mukaan!