Tänään Hugon syntymästä on kulunut puolitoista vuotta. Jotenkaan en voi uskoa, että hän on jo niin iso. Joko siitä tosiaan on niin kauan aikaa? Toisaalta taas, meillä asuu sellainen puolitoistavuotias hurjapää, että vauva-aika tuntuu todella kaukaiselta. Ihan kuin meillä olisi aina asunut tuollainen sähköjalka.
Millainen meidän puolitoistavuotias poika sitten oikein on?
Hugo on erittäin menevä tapaus. Pieni poika, joka koittaa parhaillaan valloittaa maailmaa aloittaen sen kotoa. Hän kiipeilee ihan kaikkialle minne vain suinkin pääsee ja jos ei pääse, keksii hän helposti siihen keinon. Välillä hän kiipeilee ihan kiusallaan. Mitenkä siitä saakin kivan leikin, kun kiipeää ensin keittiön tuolille, siitä pöydälle ja riemusta kiljuen huutaa, kun äiti tulee ja ottaa pois. Hetken päästä uudestaan ja jee, äiti tulee perässä. Itku iskee siinä vaiheessa, kun äiti kaataa tuolit eikä pöydälle enää pääse. No onneksi koti on täynnä muitakin paikkoja jonne kiipeillä.
Tämä on varmasti joku poikien juttu, sillä näin meidän Matiaskin aikoinaan kiipeili ja sydän syrjälläni sain koko ajan pelätä milloin hän mätkähtää alas. Toki tytötkin ovat kiipeilleet, mutteivat näin paljon. Nyt tämä sama edessä Hugon kanssa ja olen tullut siihen tulokseen, että hän on ns. ”kehittyneempi versio veljestään”. Sillä en muista että Matias ihan näin innokas olisi ollut. Onneksi niiltä pahimmilta tapaturmilta on vältytty, mutta kyllä ne silmät selässä olisi tämän veijarin kanssa aika tarpeelliset.
Hugo on myös erittäin päättäväinen ja omatahtoinen. Taitanut tässä tulla täysin äitiinsä, heh. Jos hän ei saa jotain mitä haluaa, on heittäytyminen lattialle kera kovan huudon kovin tuttu näky. Myös kirkuminen kovaa ja korkealta on kovassa, miltei päivittäisessä käytössä. Matias sanoo silloin monesti veljelleen, ”älä kilju, kuulostat ihan tytöltä.”
Hugo on myös kova poika matkimaan niin eleitä kuin sanojakin. Melkein joka päivä saa hämmästyä, kun hän sanoo uuden sanan. Äitiä ei vielä sanota ja pitää kyllä myöntää, että olen hieman katkera siitä, mutta eiköhän tuokin ajallaan tule. Kala oli muuten Hugon ensimmäinen sana ja isin erälehdet ovat taaperon ihan lemppari lukemista. Noh, siltä ne lehdet kyllä näyttävät. Jos Hugo haluaa näyttää jonkin asian tulee hän taputtamaan minua jalkaan ja näyttää sormella mihin suuntaan pitää mennä. Samalla kun kävelee, varmistaa vielä että varmasti seuraan. On hän kyllä niin ihana.
Ruoka maistuu vaihdellen, mutta olen laittanut sen hampaiden piikkiin. Niitä nimittäin tulee kovaa vauhtia ja siksi varsinkaan lämmin ruoka ei hirveästi maistu. Hugon ehdoton lemppari ruoka on yllättäen kala. On tuo sellainen kalamies jo nyt, että helposti tuijottelee melkein tunninkin isin tuomia kaloja ja istuu omassa tuolissa kun isi laittaa niitä fileeksi. Joka toinen minuutti pitää hokea sanaa kala.
Hugo nukkuu nyt miltein joka yö kokonaiset unet. Nukkumaan mennään kahdeksan ja yhdeksän välillä ja heräillään seitsemän ja yhdeksän välillä. Päiväunia nukutaan yhdet, joiden kesto vaihtelee reilusta tunnista kahteen ja puoleen. Tutti on edelleen käytössä ja hiljoksiin siitäkin koitetaan päästä eroon. Pottailu on ottanut nyt pientä takapakkia, mitä odotinkin, kun eihän tuo kiireiltään kerkiä paikoillaan istumaan, hih.
Neuvolassa käytiin ja kaikki oli siellä oikein hyvin. Hugo kasvaa hyvin ja käyrät menevät tasaisesti. Hugo ei vain oikein tykännyt siitä käynnistä ja itkuhan siellä lopulta tuli, vaikkei mitään erikoista tehtykään. Hieman kuitenkin jännitti. Maanantaina olisi vuorossa ryhmäneuvola, mutta en oikein vielä tiedä menemmekö sinne. Viimeksi kun se oli meitä oli kaksi äitiä ja meidän pojat. Itselle ei siellä nyt mitään uutta infoa olisi, mutta toisaalta olisi kiva nähdä Hugon ikätovereita. Mietitään siis sitä vielä.
Mutta pitää kyllä sanoa, että on tämä elämä puolitoistavuotiaan kanssa aika ihanaa. Hugo on niin mahdottoman rakas ja se kun hän juoksee kohti kädet levällään ja syliin päästessä kietoo kätensä kaulalle ja antaa suukon poskelle, niillä hetkillä olen maailman onnellisin äiti. Olen maailman onnellisin siitä, että tuo pieni poika rikastuttaa meidän koko perheen elämää.
Laitetaan loppuun vielä vertailun vuoksi kuva Hugosta tuon samaisen pehmon kanssa 2 viikkoisena ja puolitoistavuotiaana. Kääk, katsokaa nyt kuinka hän on kasvanut. Äidin iso, mutta silti niin pieni poika.
Sanoinko jo, että on hän aika ihana?
Kommentit (22)
Ihana mummun mussukka.<3
Paljon onnea puolitoistavuotiaalle! 🙂
Kiitos paljon.♥
Voi hurja miten suloinen pieni poika teillä onkaan! ?
Kiitos, hän on kyllä aivan ihana.♥
Niin se aika rientää..!
http://westendmum.fi
Niinpä, ihan hurjaa kyytiä.
Ihana pieni mies! Ja niin hienot valokuvat pikku taaperosta <3
Kiitos Såfin ja hän on kyllä aivan ihana.♥
Hihi aika kyllä kukuu nopeasti 🙂 Mäkin kirjoitin 15 päivä Emilyn puolitoistavuotis postauksen 🙂
Ja ei se ole vain poikien juttu kiipeillä, meillä kanssa sellainen kiipeily tyttönen täällä, että perässä ei meinaa pysyä ::D
Onnea sinnekin hienosta iästä.♥
Meilläkin tytöt kiipeilleet paljon, mutta nämä meidän pojat ovat olleet aivan mahdottomia. 😀
On teillä kyllä niin ihana pikku kiipeilijä ♡♡ on ollut kiva seurata vierestä Hugon kasvua ja uusien asioiden oppimista:)
Hän on kyllä niin ♥♥♥.
Ja ihanaa, että olet kulkenut matkassamme.♥
Hurjan nopeesti nää kasvaa! Snif. Meilläkin puolitoistavuotisneuvola just edessä. Aina välillä kuulee noista ryhmäneuvoloista, täälläpäin niitä ei taideta harrastaakaan. Ihan mielenkiintoista ois varmaan sellaisessakin käydä 🙂
Ihan liian nopeasti. 🙂
Noi ryhmäneuvolat on kivoja, mutta jätettiin tämä nyt kuitenkin väliin, sillä oli hieman päällekäisiä menoja.
Ih, ihana Hugo! <3 Kamala, kun nää lapset kasvaa niin kauheaa vauhtia 🙁
No niinpä, ihan liian nopeaan.
Hugo on kyllä aivan ihana pieni poika.♥
On hän ihana <3
Niin on.♥
Hänhän on ihana 🙂 Kovasti onnea, minäkin oon synynyt 19.8. 🙂
Niin hän on.♥ Ja hyvä syntymäpäivä siellä- 😉
Niin on.♥