äiti ja melukylän lapset - Banneri

Olen itkenyt niin paljon, että silmiin sattuu. Olen kuunnellut musiikkia ja koittanut sen avulla käsitellä näitä fiiliksiä. No voitte arvata, että musiikin vuoksi näitä surun kyyneleitä on valutettu vieläpä järkyttävä määrä lisää. Sain puhelun, jota olen odottanut kauhulla monien vuosisen ajan. Puhelun, johon on vaikea vastata ilman, että kyyneleet alkavat virrata. Edessä suurta luopumisen tuskaa ja iso tyhjä aukko sydämessä, kun jouduimme luopumaan rakkaasta perheenjäsenestä. Yhdet tassunjäljet suuntasivat vihreille niityille.

 Mun3

Jami, minun ihka ensimmäinen oma koira saapui luokseni rikastuttamaan elämääni vuonna 2003. Hän oli luonteeltaan täydellinen, niin täydellinen kuin koira voi vain olla. Hän oppi nopeasti ja piti kaikista ihmisistä, tai no melkein kaikista. Vuonna 2005, kun esikoinen syntyi alkoi rankat ajat. Jamilla puhkesi samaan aikaan monta allergiaa, ruokavalio vaihtui raakaruokaan ja se auttoi vähän. Esikoisemme huusi  kuitenkin elämänsä ensimmäiset neljä kuukauta ja Jami alkoi stressata hurjasti. Esikoisen huutojen jälkeen tilanne helpottui, kunnes stressi palasi reilun parin vuoden kuluttua. Jouduin tekemään raskaan päätöksen ja päätin sijoittaa koirani vanhemmilleni. Koiran tila koheni silmissä ja stressi helpotti. Koitimme Jamia meille takaisin  ja hetken menikin hyvin, kunnes stressi palasi. Huomasin, ettei koira voinut rentoutua lapsen seurassa.

Lopulta päätös oli helppo, tai ei se helppo koskaan ollut, mutta paras. Jami jäi mummulaan ja me näkisimme usein. Päätös oli silti todella rankka, mutta oli ajateltava koiraa eikä itseä, vaikka luopuminen repi syvältä. Joka kerta kotiin lähtiessä Jami koitti tulla mukaan. Itkin monet kotimatkat, mutta tiesin että näin oli paras. Lopulta Jami tottui, ettei tulisi mukaamme. Vielä vanhoille päiville asti hän haukkui joka kerta, kun lähdin lasten kanssa kotio. Ihan kuin olisi toivottanut meille turvallista matkaa. Jami oli minulle kovin rakas ja samoin lapsille. Miten me selviämme, kun mummulaan mennessä vastassa ei ole enää iloisesti häntää heiluttavaa ja suukkoja kasvoille antavaa vanhusta? En tiedä, tulee olemaan niin vaikeaa. Samalla mietin, miten vanhempani kestävät tämän, sillä Jami oli todella rakas heille, kuin yksi lapsi.

Jami eli hienon ja onnellisen elämän, ympärillä valtava määrä rakkautta. Nyt matka vain kävi liian raskaaksi jatkaa, olihan ikää kertynyt mittariin ihan vajaat 14. Huikea ikä suurikokoiselle koiralle. Minulle oli tärkeää päästä mukaan Jamin viimeiselle matkalle. Tahdoin olla ihan lähellä, silitellä turkkia ja painaa suukon poskelle. Jami katsoi minua ja huokaisi. Silloin tiesin, että hänkin on valmis. Hieman ennen kuin Jami painui ikiuneen, kuiskasin hänen korvaan hyvää matkaa rakas, rakastan sinua.

”Tuntuu niin pahalta päästää sinut menemään,
silitän turkkiasi ja kyyneleet virtaavat silmiini.
Luopumisen tuska on kamala,
tahtoisin niin pitää sinut lähellä.
Monen sydämestä paikkasi löysit ja
kaipaamme sinua ihan valtavasti.
Uskon kuitenkin, että tulevaisuudessa jälleen tavataan
silloin häntää heiluttaen juokset minua vastaan.
Olen vierelläsi loppuun asti,
hyvää matkaa rakas Jami.”

Kommentit (24)

Voimia! Koiran menetys on niin kovin surullista, onhan se ollut perheenjäsen, jopa vähän kuin oma lapsi jonka on tuonut iloisen jännittyneenä kotiin ensi kertaa ja jolle on opettanut tätä maailmaa. 🙁

Lämmin osanottoni <3 ja taas syttyi uusi tähti taivaalle. Itse menetin n. 2 v sitten rakkaan pikku koirani, hän eli 17 vuotta. Ikävä on edelleen kova, hän ,pikku Iiris, oli elämäni koira ja paras ystäväni, nyt on lohtuna ihanat rakkaat muistot jotka eivät kuole koskaan. Ja tiedän että jossain siellä sateenkaari sillalla teidänkin Jami juoksee muiden kavereiden kanssa ja heillä ei ole enää kipuja eikä vaivoja. Meitä he ovat siellä sitten joskus vastassa.

Kiitos.♥
Lapsille sanoinkin, että Jami on nyt yksi tähti taivaalla ja voimme yhdessä katsella häntä. Ikävä on kyllä niin valtava.♥
Todella upeaan ikään pikku Iiris ylsi. Onneksi on ne muistot, niitä ei kukaan ota pois.♥

Voimia suruun <3 Alkoi niin itkettää tämä teksti. Täällä vähän samanlainen tilanne; ensimmäinen oma koirani täyttää ensi kuussa 15 vuotta ja vaikka onkin nyt jo monta vuotta asunut äitini luona, niin on se silti vaan minun koira ja niin rakas. Tuskaista ajatella, että kun vuosia on jo noin paljon ja vaivojakin jo monenlaisia, niin jokainen hetki voi olla viimeinen. Kyllä nämä karvaiset otukset vaan on sellaisia sydämenvaltaajia <3

Kiitos Nelli.♥
Vau mikä ikä siellä on jo kasassa.♥ Ja kyllä se juuri noin on, että asui koira missä vain, niin kyllä se aina se oma rakas on. Meillä oli vanhempieni kanssa Jamin yhteishuoltajuus ja hän oli niin rakas monen ihmisen elämässä. Jätti ison aukon kaikkien sydämiin.♥
Tsemppiä sinne, sitten kun se luopumisen hetki koittaa.

Osanottoni! <3 Kylla aika kyneeleet kuivaa, muttei yhteisiä muistoja tai ikävää poista! Voimia <3

Kiitös Såfin♥
Onneksi on ne kauniit muistot.♥

Jos käy niin, että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani,
niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.

Sinä tulet surulliseksi – minä ymmärrän.
Älä anna surusi estää sinua,
sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen,
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.

Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta.
Tulevaa ei kannata surra.
Et haluaisi minun kärsivän,
kun aika koittaa, anna minun mennä.

Vie minut sinne missä he auttavat minua,
mutta pysy luonani loppuun.
Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle,
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.

Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat,
se on ystävyyttä, jota minulle osoitat.
Vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut,
niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt.

Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä,
jonka täytyy tehdä päätös.
Olemme olleet niin läheisiä – me kaksi näinä vuosina,
älä anna turhaan sydämesi itkeä.

(Kirjoittaja tuntematon)

Osanottoni. Olen itsekin pari vuotta sitten menettänyt koirakaverin, ja ikävä tulee joskus edelleen.


Kaunis runo ja jälleen nousi kyyneleet silmiin. 🙁
Luopuminen on niin vaikeaa, mutta se pitää osata juurikin tehdä ajoissa, ettei toinen vain joudu kärsimään. Vaikka se päätös onkin niin musertavan raskas tehdä.
Kiitos.♥

Voimia. Luopuminen ei ole koskaan helppoa. Itse olen nyt saatellut kaksi omaa koiraa viimeiselle matkalleen ja kolmas pian tulossa. Eikä se helpota, joka kerta tuntuu yhtä pahalle. ❤

Kiitos.♥
Helppoa tämä ei todellakaan ole. 🙁 Ikävä on ihan suunnaton.
Voimia sinne, sitten kun se luopumisen hetki tulee.

paljon voimia ja jaksamista! <3 itse myös rakkaan lemmikin menettäneenä muistan vieläkin sen pohjattoman surun, vaikka aikaa on pian kuus vuotta mennyt. kyllä noista karvaturreista tulee vaan niin rakkaita, joista luopuminen tekee niin kipeetä. 🙁
"jonain päivänä tuuli vie pilvet. aurinko tulee esiin. jonain päivänä suru on helpompi kantaa." <3muista antaa surulle aikaa

Kiitos Laura.♥
Ei tämä todellakaan helppoa ole, Jami oli ja on edelleen niin mahdottoman rakas. Tänäänkin niin monet kyyneleet vierähtäneet poskelle. Aika tässä varmasti auttaa ja onneksi on läjä upeita muistoja.♥

Otan osaa, meillä lähti eilen saman ikäinen koirapappa vihreämmille niityille. Siellä ne yhdessä leikkivät, teidän Jami ja meidän J.

Valtavasti voimia sinne suureen suruun.♥
Siellä he yhdessä nyt kirmaavat.♥

Kiitos Minna.♥
Kyllä tämä aikansa ottaa, mutta onneksi on ne ihanat muistot. Ja muistan niin elävästi juuri sen hetken kun Jami haettiin kotiin.♥

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X