äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tiedätte varmasti, kun lapset ovat pieniä se oma aika on aika vähissä. Vielä vähemmässä se on, kun lapset syntyvät pienellä ikäerolla ja ovat rinnalla hieman päälle vuoden ikään ja pian sitä onkin taas odotettu uutta vauvaa. Näin ainakin se viihteellä käyminen jää vähälle tai niin kuin itselläni vallan pois. Viimeksi olen ollut ystävien kanssa viihteellä ja yöpynyt ilman lapsia poissa kotoa….öö miltein KOLME vuotta sitten, kun juhlimme kolmekymppisiäni. Sitä ennen olin käynyt viihteellä kuusi vuotta aikaisemmin. Jep, eikö nyt ole jo korkea aika sihauttaa siideri(t) ja heittää korkkarit kattoon? Tämä äiti nimittäin lähtee viihteelle.

Ystäväni ehdotti, että jos lähtisimme risteilylle ihan kahdestaan. Ja ilman muuta tähän tilaisuuteen piti tarttua. Viimeksi kun olemme olleet kahdestaan jossakin yötä ilman lapsia on kulunut jo KYMMENEN vuotta. Siis käsittämätöntä miten vuodet vain vierivät. Oikeastaan minua jo naurattaa, sillä ennen esikoista oli aikamoinen bilehile ja olin milloin missäkin, aina jos vain en ollut viikonloppua töissä. Vielä enemmän nauratti, kun tajusin olleeni viimeksi matkustajalaivalla kun olin kuudennella luokalla. Tästä on jo KAKSIKYMMENTÄ vuotta. Tähän se kädet silmillä oleva apina emoji.

Lähtö olisi huomenna ja tässä mietin, että mitä ihmettä puen päälleni? Onkohan minulla kaapissa edes mitään päälle laitettavaa? Mitä teen hiuksilleni, ainakin värjään ne. Kauhea kriisi pukkaa päälle. Tosin me olemme lähdössä rentoutumaan ja vain nauttimaan yhteisestä ajasta, joten ei sillä varmasti niin väliä, mitä sitä on pukenut päälle, kunhan niissä on vain hyvä olla.

Edessä olisi siis aikaa, jolloin voi huolehtia vain itsestään ja antaa mennä vaan. Saa syödä rauhassa, eikä kukaan tiputa ruokaa lattialle tai kaada maitolasia. Saa astua valmiiseen pöytään ja nukkua aamulla pitkään, jos haluaa. Aika luksusta ja voisin kuvitella, että tämä tulee todella tarpeeseen. Tästä tulee myös pisin aika mitä olen ollut erossa Hugosta, mutta ehkä napanuoran on aika venyä hieman pidemmäksi.

Olen kyllä aivan innoissani ja odotan risteilyä jo todella innoissani. Varokaa tää mamma on irti, heh!

Kuinka usein te käytte viihteellä?

 

Kommentit (20)

Ihanaa risteilyä! <3 Mä en edes enää muista koska viimeksi olen ollut viihteellä. Useampi vuosi siitä on. Toki olen käynyt ilman lapsia aina silloin tällöin päiväsaikaan jossain, mutta viimeistään klo 21 on koti kutsunut. 🙂

Ihanaa.. nauti nyt ja ei siitä pukeutumisesta niin paljon tarvitse stressata! Tärkeintä on se oma fiilis <3 Minä käyn jonkun verran "juhlimassa", ulkona syömässä tai viettämässä iltaa pitkän kaavan mukaan esim (viini-)illallisella jonkun kaverin luona. Kyseessä ei ehkä niinkään ole mikään bilettäminen, vaan ennemin kavereiden näkemistä ja sitä omaa aikaa. Ehkä noin kerran kuussa – en tiedä onko se usein.. 😀

Löytyihän sieltä kaapista jotakin päälle. 🙂
Kuulostaa ihanalta nuo sinun iltasi. Pitäisi itsekin ottaa säännöllisemmin sitä omaa aikaa itselle. 🙂

Ihanaa reissua! Olet sen ansainnut!

Oii niin ihanaa ja rentouttavaa reissua!! ❤️ Oot todellakin sen ansainnut!! ?❤️

Kiitos Meri.♥
Varmasti tulee ihana reissu. 😀

Sitten vaan bilekuvia tänne kehiin 😉
http://westendmum.fi

Hahaa. 😀 Instaan voi jotakin ilemstyä kamera saa jäädä kiltisti kotiin tällä kertaa. 😀

Biletys?! Mitä se oikein tarkoittaa? Olenko se todella minä, joka olen joskus bilettänyt useita kertoja viikossa. Vaikea uskoa. Nykyään kun sitä ei tapahdu edes joka vuosi. Ystäviä olisi kyllä mukava nähdä useamminkin. Ihanaa risteilyä!

Juu tuo biletys on aika harvinainen sana. 😀 Ystäviä olisi kyllä ihana nähdä useammin ja viettää aikaa yhdessä.
Kiitos, varmasti tulee kiva risteily.♥

Ihanaa irtiottoa, kuplivaa naurua ja juomaa! Älä ihan heti ala selailla lasten kuvia puhelimesta. 😉 On ihana löytää itsestä taas se ystävien seurassa ja vapaalla olevakin puoli. 🙂
http://viivyvierellain.blogspot.com/

Kiitos.♥
Juu ei parane kattella. 😀 Ja kyllä. Ihanaa keskittyä vain itseensä ja olla rakkaan ystävän kanssa.♥

Ihan super ihanaa,rentouttavaa ja hauskaa reissua!Oot sen todellakin ansainnut ♡♡
Mä käyn viihteellä yhtä ”useasti ” ku sä:) Tässä nyt oo ehtiny,kun koko ajan joko imettää tai on raskaana,tähän myös tuo apina emoji!!!

Kiitos Ulla.♥ Tämä tulee kyllä niin tarpeeseen. 😀
Hihii, tämmöistä se on kun lapsia tulee useampi putkeen. Mutta yhtään ei harmita vaikke ookkaan päässyt jammaileen yms. Tässä on varmasti tulevaisuudessa aikaa sillekin. 😀

Oo, nauti, rentoudu, pidä hauskaa! ❤

Itse käyn hyvin harvoin viihteellä, enkä kyllä edes kaipaa enempää biletystä. Ystäviä olisi kyllä ihana nähdä useammin, muissakin merkeissä.

Varmasti.♥
Itsekään en pahemmin biletystä kaipaa, mutta nyt on kyllä ehkä hieman pakko. 😀

Oiii, ihanaa risteilyä teille ❤ Meiänkin piti ne viinit ottaa joskus 🙂

Kiitos.♥
Pitää ilman muuta ottaa vielä joskus.♥

Kiitos, oli ihana risteily. 🙂
Juu ei sitä kyllä tule paljon käytyä. Mutta kyllä tuo päiväsaikaankin vietetty oma aika piristää kummasti.

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X