äiti ja melukylän lapset - Banneri

Olihan huikeat Lapsimessut. Perjantaina tuli siellä käytyä ja täytyy sanoa, että olen messutarjontaan enemmän kuin tyytyväinen. Huikea määrä näytteilleasettajia ja paljon parempia tarjouksia, kuin esimerkiksi vuosi sitten.

Nämä oli nyt kolmannet lapsimessut joissa bloggaajapassi roikkui rinnassa. Täytynee todeta, että tuo oli sellainen tapahtuma, jossa haluaa käydä  joka vuosi. Näkee upeita näytteilleasettajia ja mikä parasta tapaa uusia ja vanhoja tuttuja. Tämä oli ensimmäinen vuosi kun messuilin ensimmäisenä päivänä ja oli huomattavasti rauhallisempi päivä kuin lauantait, jolloin yleensä olen käynyt. Ja nyt kun olin liikkeellä ilman lapsia, pääsin puikkelehtimaan mistä välistä tahansa.

Kuvittelin ennen messuille menoa, että ostan paljon kaikkea mukaan esimerkiksi Vimmalta tai Papulta, mutta lopulta keikuin eniten Metsolan ja Blaan vaatteita ihastellen. Liekö sitten meillä jo aika paljon Vimmaa. Papulta piti kotiuttaa raitaleggarit minulle ja Hugolle, mutta kerkiäähän sitä myöhemminkin. Gugguun pisteellä taas kuhisi ja jonokin oli melkoinen, joten minun osalta se jäi nyt kiertämättä. Metsolalta mukaan tarttui spanieli pipo taaperolle ja blaalta ostin ekaluokkalaiselle flamingo mekon. Toki toin kotio vähän muutakin, jokaiselle jotakin pientä. Lakut taisi olla lasten suosikki, heh.

Uutena tuttavuutena minulle oli esimerkiksi Roo ja heillä olikin kivoja tuotteita. Ihastuin myös täysin Nature Zoo tuotteisiin. Ai vitsi, jos meillä olisi vauva, niin tahtoisin sille ehdottomasti näitä helistimiä ja pehmoleluja yms.

Minusta juuri nämä Lapsimessut olivat oikein onnistuneet ja oikeasti oli hyviä tarjouksia. Esimerkiksi Pomp de Luxilla oli todella mahtavat tarjoukset ja aika kuhina heidän pisteellään olikin. Joka vuosi on tullut ostettua myös aurinkorasva kesäksi tuolta, kun maksavat sen 5€/kpl. Lapsille oli järjestetty jälleen vaikka ja mitä ja jos matka messuille ei olisi näin pitkä, olisin ehdottomasti napannut muutaman lapsistamme mukaan.

Vielä tänään messut ovat auki viiteen asti, joten sinne vain sekaan joukkoon ja bongaamaan huippu tarjouksia. Ehkä ensi vuonna voisi koittaa päästä mesuilemaan myös sunnuntaina.

Kävitkö sinä Lapsimessuilla ja mitä mieltä olit messuista?

Ps. Muista käydä osallistumassa Detox arvontaan tästä.

<3 Terhi

Kommentit (4)

Me oltiin myös perjantaina juurikin sen takia, että on hieman rauhallisempaa. Harmi ettei törmäilty! Mulla kyllä oli pari poikaa pitämässä vauhtia yllä, ettei paljon lastenvaatteita tullut katseltua 😀 Noita Nature Zoon tuotteita kyllä joukolla ihastelimme ja pojathan olisi ostaneet tulokkaalle vaikka ne kaikki 🙂

Mä jätin gugguut ihan samasta syystä kiertämättä 🙁
Harmittaa ihan yli paljon etten jaksanut noiden kanssa mennä sinne jonottelemaan. Pitää netistä tilata sitten ne mitä ajattelin 😉

Harmi myös ettei törmätty perjantaina. olis ollut mukava nähdä kasvotusten 🙂

Oli kyllä hirmuiset jonot. :/
Ja harmi ettei törmätty..olis pitänyt sopia jokin paikka, missä pikaiseen nähdä.

Olisi kyllä ollut kiva nähdä. Aika tuuria on kyllä, että tuolla törmää tuttuihin ihan sopimatta etukäteen. :/
Nuo pehmot ja helistimet oli kyllä niin suloisia..samoin kuin soittorasiat, mobilet ja ja.. 😀

Vastaa käyttäjälle nanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X