äiti ja melukylän lapset - Banneri

Hugo täytti tällä viikolla jo huimat 1v9kk, ajatella. Viimeisten parin kuukauden aikana hän on alkanut kiinnostumaan koirastamme Nooasta. Ennemmin hän ei ole pahemmin kiinnittänyt huomiota, sillä onhan koira ollut siinä aina. Nyt hän on kovin kiinnostunut muutenkin eläimistä, oli se sitten kuinka iso tai pieni tahansa. Muurahaisesta hevoseen, kaikki kiinnostaa.

Taaperosta on hauskaa napata koiran lelu ja juosta kikattaen pakoon koiran seuratessa häntä. Hänestä on hauska mennä istumaan lattialle ja silitellä sekä antaa haleja. Taapero tykkää myös tunkea kasvonsa koiran nenän eteen ja nauraa kun Nooa haistelee tarkasti. Hugo nauraa kippurassa kun heitämme Nooalle palloa tai kun poika on sylissäni ja juoksemme kovaa Nooan seuraten meitä.

Hugosta on myös tärkeää saada osallistua Nooan ruokintaan. Melkein jokaisen aamun kunniatehtävä on kantaa Nooan ruoka ja laskea se maahan. Sen jälkeen hän katsoo että Nooa istuu ja sitten minä annan luvan syödä. Hugo tykkää tietysti vielä katsella hieman kauempaa, että Nooa varmasti syö kaiken.

Myös Nooa tykkää selvästi Hugosta. Monesti hän hakeutuukin lähelle seurailemaan taaperon puuhia. Taapero on myös kätevän kokoinen siinä, jos hänellä sattuu olemaan jotakin kädessä. Nooa on sen verran ahne ja röyhkeä, että käyttää kyllä tilaisuuden hyväkseen ja nappaa mahdolliset herkut kädestä. Ja arvatkaa onko se taaperosta hauskaa, no tietysti. Niinpä koiralle koitetaankin kiikuttaa kaikki mahdollinen syötäväksi.

Tämä kaksikko löytyy milloin mistäkin. Kun taapero on penkomassa laatikoita, löytyy Nooa samasta paikasta. Onkin hauska seurata heidän yhteisiä puuhia ja nähdä kuinka läheinen suhde taaperolla on Nooaan.

Ihanaa kun Nooa selvästi nauttii lapsista ja myös taaperostamme. Edellinen koiramme stressaantui suuresti kun esikoisemme oli taapero ja nyt onkin ihanaa kun niin ei käynyt Nooan kanssa. Nooa tuli meille kun Aino oli vauva, joten taaperovaihe on jo tuttu Nooalle. Nyt hän ei tosin enää nappaa lattialle tippuneita tutteja, niin kuin silloin kävi kun Aino oli pieni. Tällainen näky oli silloin kovinkin tuttu, heh.

Yhdessä vaiheessa pohdin, että olinko hullu kun otimme koiran Ainon ollessa vielä vauva. Olihan se rankkaa aikaa, mutta kannatti. Nooa tottui vauva- ja lapsiarkeen ja se jos joku on ihan parasta. Taapero ja koira, aika mahtava pari, etten sanoisi.

Nyt olisikin kiva kuulla löytyykö teiltä millaisia lemmikkejä?

<3 Terhi

Kommentit (18)

Ihana tutti-varas siellä! <3 Meillä ei ole omia lemmikkejä allergioiden takia, mutta kesällä saamme viikoksi lainata meidän naapureiden koiraa kun he ovat reissussa. Sen ajan sinnittelemme allergialääkkeiden avulla.. Pojat ovat aivan innoissaan "lainakoirastamme"…

Meillä on kissoja ja kovin tärkeitä ne ovat lapsille kun ne ovat uteliaana aina seuraamassa kaikkea mitä tapahtuu, isommatkin jaksaa niitä ruokkia ja harjata ja leikittää. Nuorin jostain syystä pelkää koiria ihan kuollakseen, itse tykkäisin niistäkin kovasti mutta sen verran laiska olen etten halua sitoutua eläimeen jota pitää joka päivä ulkoiluttaa 😀

Kissat on kyllä huippuja. 😀 Ihana juttu, että siellä lapset ovat innostuneita hoitamaan sekä leikittämään. Harmi, että pelkää koiria, olisiko mahdollisesti pelästynyt jossakin ja saanut siitä kammon?
Mieheni vanhemmilla on tuossa naapurissamme kissa ja lapset tykkäävät siitä paljon. 🙂

Hei! Löysin sattumalta tänne, ja tätä lukiessa hymy nousi huulille. Niin hellyyttävä parivaljakko! Ja aivan hulvaton tuo viimeinen kuva! ?

Kiva kun löysit. 😀
He ovat kyllä mahtava pari ja kieltämättä itsellä nousee hymy huulille joka kerta, kun tuon viimeisen kuvan näkee. 😀

Meillä on 3v lapinkoira ja vauva tulossa. Jännittää, että mitä koira sanoo. Koira tykkää kyllä lapsista ja on rento niiden kanssa, isompien lasten kanssa leikkiikin mielellään, mutta toisaalta se pelkää kaikenlaista kilinää ja kolinaa ja on tottunut kotona rauhalliseen menoon. Mutta eiköhän tuo vauvaan totu, toivottavasti ainakin. 🙂

Pidän peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin ja koira ottaa vauvan hyvin vastaan.♥

Ihana kaksikko! Meillä kans taapero ja koira ovat leikkisä pari. Heillä on ikäeroa huimat 2 pv. Vauva kun syntyi, niin varaamani koiranpentu syntyi 2 pv kuluttua. Kohta minulla olikin 2 kk ikäinen vauva ja luovutusikäinen koiranpentu yhtäaikaa. Ihan hyvin meni, vaikka helppoa ei ollutkaan.

Niin on.♥
No siellä on ainakin ollut vauhdikas vauvavuosi. 😀

Toi tuttikuva, en KESTÄ 😀

Hihii. 😀 Tämä näky oli Ainon taapero aikaan todella yleinen. Kun Nooa kuuli tutin tippuvan hän oli haukkana paikalla. 😀

Meillä tyttö reilu 2v ja koira ovat kyllä huippu kaksikko! <3 Heidän puuhiaan on mahtava seurata ja huomaa kyllä että kiintymys on molemminpuolinen. Välillä koiramme on tosin hieman yli-innokas ja silloin tytär komentaa koiraa tomerasti, mikä on erittäin hauskan kuuloista 😀

Lapset ja koirat on kyllä ihan huippauja.♥
Hihii, ihana. 😀 Meilläkin Hugo välillä koittaa komentaa, jolloin Nooa yleensä katsoo minua kuin kysyen ”onko toi nyt tosissaan ja pitäiskö sitä muka uskoa?” 😀

Mahtava tuo viimeinen kuva 😀

Itseäni hieman harmittaa, että olen allerginen karvaeläimille, joten emme pysty koiraa hankkia.
Toivottavasti kuitenkin pikkujäbämme tulee toimeen appivanhempien koirien kanssa 🙂

https://faijahommia.fi/

Hih, eikös. 😀
Allergiat on kyllä harmillisia, mutta kiva kun läheisiltä löytyy kuitenkin koiria, joihin pääsee tutustumaan.

Ihanat <3 meillekin koira on taaperolle tosi tärkeä ja muut eläimet kiinnostaa kovasti myös 🙂 välillä itseäni ärsyttää kun lasten lisäksi pitää hoitaa vielä koiraakin, mutta kun noita kahta katsoo niin kyllä se on kaiken sen vaivankin arvoista 🙂

He kyllä ovat.♥
Sitä samaa on tullut myös välillä mietittyä, mutta onhan noita ihan mahtava seurata ja lapset selvästi rakastavat Nooaa.

Enää ei onneksi tutteja varasta, vaikka tuolloin aikoinaan suloinen tutti.varas olikin.♥
Oi tuo on kyllä kiva, kun saatte tuollain lainaan. Varmasti riittää innokkaita hoitajia. 😀

Vastaa käyttäjälle Milla Haustola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X