äiti ja melukylän lapset - Banneri

Takana on nyt 31 päivää ilman herkkuja. Tämä oli minun haasteeni ja selvisin siitä. Takana on hampaiden kiristelyä ja herkkuhimoja vastaan taistelua, mutta myös onnistumisen riemua ja itsensä voittamista. Kadonnut selkäranka löytyi ja tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin päästäkseni irti sokerikoukusta, jonka kynsissä olin ollut liian pitkään.

Ennen kuukauden mittaisen herkkulakon aloittamista mietin, että pystyisinkö todella tähän? Minä joka söin melkein joka ilta kokonaisen Fazerin suklaalevyn. Minä joka olin heti herkkukaapilla kaivelemassa karkkeja ja keksejä, kun lasten silmät eivät olleen näkemässä. Minä, joka olen ehkä yksi pahimmista herkuttelijoista. Mutta niin vain halusin näyttää itselleni, että pystyn tähän ja nyt voin olla ylpeä omasta onnistumisestani. Minä tein sen!

Lappasin karkkeja kaksin käsin suuhuni

Kolmas viikko oli ehdottomasti minulle se kaikista vaikein viikko. Taistelin herkkuhimoja vastaan, mutten sortunut. Neljäs viikko alkoi heti paremmin ja lopun häämöttäessä ei tullut edes sitä tukalaa oloa, että vielä pari päivää, enää päivä. Mutta eräänä yönä nukuimme taaperon kanssa huonosti ja nousin ylös monta kertaa. En meinannut yhdessä vaiheessa edes tajuta näenkö unta että taapero heräilee, vai heräileekö hän oikeasti.

Pian seisoin kaapin edessä, jossa oli kilon pussi irtokarkkeja. En voinut enää mitään, vaan lappasin karkkeja kaksin käsin suuhuni ja muistan tokaisseeni vain ”Hitot lakosta, mulle riitti nyt!” Jäin herkkujen syömisestä miltei heti kiinni ja muistan sen morkkiksen, joka minulla oli. Koitin myös selitellä tekojani ja miksi minun oli vain pakko tehdä niin. Onneksi taapero heräsi taas huutamaan ja tajusin kaiken olevan vain painajaista. Helpotus oli valtava.

Herkkulakko on nyt onnellisesti ohi ja en sortunut kuukauden aikana kertaakaan. Helppoa se ei ollut, mutta se toivon mukaan ohjasi minut nyt oikeille raiteille. Huomasin, että myös kiloja karisi pois, mikä jo pelkästään tsemppasi jatkamaan. Kuinka paljon sokeria olinkaan lapannut pitkän aikaa suuhuni. Ja kuinka ”helppoa” siitä lopulta olikaan päästä irti.

Vanhoihin tapoihin on kuitenkin harmillisen helppo palata. Niinpä koitan nyt pitää ohjat käsissäni, enkä löysätä liikaa. Herkutella saa, mutta sen pitää tällä kertaa pysyä järkevissä määrissä. En oikeasti tule tarvitsemaan päivittäin levyllistä suklaata ja kaikkea muuta, sen tämä kuukausi todisti.

Mites teillä muilla on mennyt? Olisitko sinä valmis aloittamaan kuukauden kestävän herkkulakon?

Kaikki osat kuukauden herkkulakosta voit lukea alla olevista linkeistä

Selkärankaa metsästämässä – Herkkulakko osa 1364
Selkärankaa metsästämässä – Viikko ilman herkkuja
Selkärankaa metsästämässä – Toinen herkuton viikko takana
Selkärankaa metsästämässä – Kolmas viikko ilman herkkuja

Kommentit (6)

Oi vitsi miten mahtavaa!!!oot super nainen!!
Joku vastaava sitä on itekin vaan PAKKO toteuttaa,ei tästä muuten tuu mitään!!

Kuukauden pystyin olemaan itsekin, kunnes sorruin ja palasin entiseen…
Karkit ovat minun heikkouteni, ei sokeri yksinään. Leivonnaisia en syö samalla tavoin.
Veikkaan, että joku makuaine on se joka saa veden herahtamaan kielelle enkä pysty siksi syömään vain muutamaa.
Kromi auttaa kuulema makeanhimoon. Sitä kokeilen nyt ja yritän jättää karkit kokonaan pois.
Säännöllinen syöminen tuntuu myös auttavan. Herkimmin sortuu kiireisen päivän jälkeen.

Täällä koitan nyt, etten vain palaisi siihen vanhaan. Tänään ostettiin pitsaa ja söin muutaman karkin..tulos kaamea päänsärky, yhh.
Toi säännöllinen syöminen auttaa kyllä paljon, siitä meinaan itsekin pitää jatkossa kiinni. Tsemppiä sinne ja toivotaan että onnistut.

Onneksi olkoon, saat kyllä olla syystäkin ylpeä itsestäsi! 🙂 Vaatii todellakin selkärankaa olla noin kauan ilman herkkuja!
Itse olin heinäkuussa reilu kaksi viikkoa ilman herkkuja, lähdin hommaan päivä kerrallaan meiningillä eikä päättymispäivä ollut etukäteen mietittynä. Kahden viikon kohdalla tuli vain tunne, että kohta voisi pitää yhden herkkupäivän tai muuten ottaa vähän rennommin (esim. kylässä saa ottaa kahvipöydässä jotain). Meni pari päivää ennen kuin sitten lopulta ostin illaksi suklaata. Ihan entiseltä se maistui ja mieli olisi mässännyt sitä entiseen tapaan, mutta huomasin miten helpommin tuli huono olo. Seuraavana päivänä maha turvoksissa ja kipeä, kadutti suorastaan. Päätin olla taas herkuttelematta, mutta sitten tuli reissuja, ruokailuvälit venähtivät, oli vieraita ja kyläilyjä ja jotenkin sitä vain sortui siihen kakkupalaan, keksiin tms. Kaksi päivää mennyt niin, että viimeistään illalla on tullut kaivelta kaapista esim. pari keksiä vaikka minun piti aloittaa jo uusi lakko, en vaan ole saanut aikaiseksi.. 🙁 Ekan lakon ansiosta syön kuitenkin edelleen säännöllisesti ja päivällä ei ole tullut herkuteltua ollenkaan eikä iltaisinkaan sentään entiseen tapaan. Huolestuttaa missä vaiheessa sitä sujahtaa takasin entisiin tapoihin, se kun olisi niin helppoa.. Olen miettinyt oliko kaksi viikkoa liian lyhyt aika, että pitäisikö olla esim. se kuukausi erossa herkuista jotta niistä oikeasti pääsisi irti. Kerrotko jonkin ajan päästä miten maltillinen herkkujen syöminen on sujunut? 🙂

Kiitos. 😀 Välillä meinasi tehdä kyllä tiukkaa, mutta selvisin. Ja itse asiassa vasta tänään söin yhden sukulakun ja pari pientä palaa riisisuklaata ja se riitti..pikkuisen mahtava tunne. 😀 Nyt koitan jatkossa pitää alkuun yhden herkkupäivän, mutten stressaa, jos silloin tällöin syön kohtuudella muinakin päivinä. Kunhan en palaa samaan vanhaan, mitä se ennen oli.

Itse vaadin ainakin tämän koko kuukauden ja kaikki nämä taistelut, että pää ja kroppa tajusi, että selviän ilmankin. Mutta kyllä kahdessakin viikossa jo saa hyvää aikaan, niin kuin sielläkin se on jo auttanut. 😀 Voin tehdä vielä postauksen siitä, onko homma pysynyt niin sanotusti hanskassa.

Hih, ihana sinä.♥
oli kyllä mahtava fiilis, kun tuohon pystyin. nyt vaan jatkossa koitettava pitää herkuttelu aisoissa, ettei karkaa mopo käsistä. 😀

Vastaa käyttäjälle Terhi | Äiti ja Melukylän lapset Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X