äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tällä kertaa pääsette kurkistamaan meidän yläkerran lastenhuoneisiin. Yläkerrassa majailevat meidän kolme vanhinta lasta, mutta huoneita on vain kaksi. Vanhin sai oman huoneen ja tiivis kaksikkomme jakaa keskenään isomman huoneista. Heille huoneen jakaminen ei tuottanut mitään ongelmaa, sillä ovat ennenkin majailleet samassa huoneessa.

Molemmat huoneet ovat seinä ja katto pinnoiltaan vielä siinä kunnossa, missä ne olivat kun tänne muutimme ja uusia kalusteitakaan ei niissä pahemmin ole. Tänä kesänä oli jo tarkoitus maalailla molemmissa huoneissa, mutta se sitten vain jäi. Niinpä se koitetaan toteuttaa ensi kesänä. Tarkoituksena olisi maalata ainakin katot ja seinät ja isompaan huoneeseen haaveilen uutta lattiaa, mutta se voi olla, ettei sitä vielä toteuteta. Sieltä pitäisi myös kaataa vaatekaapit ja katsoa tilalle jokin nätimpi ratkaisu.

Isompaan huoneeseen mahtuu helposti kaksi lasta. Molemmilla on 120cm leveät sängyt, joissa mahtuu hyvin nukkumaan vielä vanhempanakin. Huone on jaettu ikeasta ostetulla hyllyllä, joka ei kuitenkaan tee tilasta mitenkään tukkoisen oloista. Huoneesta löytyy tällä hetkellä mieheni vanha koulupöytä, jota hieman tuunailin.

Huoneen keskelle jää vielä hyvin tilaa leikeille ja aika usein lattialla lojuu autoja, poneja, barbeja ja legoja sikin sokin. Joten hyvin tuntuu yhteiselo heillä vielä sujuvan. Kun toiselle tulee kaveri kylään, on toinen sillä välin pois huoneesta, mikä sekään ei ole aiheuttanut mitään ongelmaa. Katsotaan sitten missä vaiheessa haluavat eri huoneisiin, mutta toistaiseksi ovat viihtyneet hyvin näin.

Lapset viihtyvät ja se on tärkeintä, maalata kyllä kerkiää ensi kesänäkin

Pienempi huoneista toimi ennen vierashuoneena. Sieltä jätettiinkin sitten sohva verhot ja sänky ja kaikki muu vietiin pois. Mitään isoa pöytää ei tilaan laitettu, kun läksytkin tehdään meillä keittiössä, mutta joku pieni pöytä piti mielestäni huoneeseen laittaa. Niinpä kulmarautojen avulla laitoimme vanhasta kirjahyllystä siihen yhden paksun levyn ja se on toiminut huoneessa oikein hyvin. Tässä huoneessa vaihtuu seinien ja katon väri vaaleaan. Samoin verhot ja uusi kattovalaisin ovat etsinnässä.

Kumpikin huoneista on vielä keskeneräinen, mutta lapset ovat viihtyneet niissä oikein hyvin. Hiljoksiin niitäkin sitten aletaan remppailemaan. Näin iäkkäässä talossa sitä remontoimista vaan tuntuu riittävän loputtomiin ja aikaa taas sen toteuttamiseen tuntuu olevan niin kovin vähän. Mutta pääasia on se, että lapset viihtyvät.

Kommentit (4)

Ihanaa kun on tämmönen ihan tavallisen kaunis huone <3 blogeissa törmää niin paljon siihen että on vaan tiettyjä "blogihuonekaluja, mattoja " tms ja kaikilla samat.

Mistä olet hommannut sisustustarraa jota käytit koulupöydän tuunaamisessa? Onko helppokäyttöistä? Hyvä tuo tilanjakaja. Yhteinen huone mutta oma rauha molemmilla ☺

Moikka,
ostin tuon sisustustarran tarvikekeskuksesta (saman tapainen kuin tokmanni) ja oli mielestäni helppo käyttää ja asentaa. On vain sen verran ohutta, että helposti saa kyllä reiän aikaiseksi. Käytin ikkunakuivainta apuna, kun asensin kalvoa paikoilleen. 🙂
Joo se toimii mustakin tuossa huoneessa oikein hyvin.

Kiitos.♥
Lapset ovat kyllä viihtyneet. Katon ja seinäpintojen päivitys on vielä edessä, niin saadaan vähän raikkautta. 🙂

Vastaa käyttäjälle aliisa leinonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X