äiti ja melukylän lapset - Banneri

Postilaatikkoon on tipahdellut nyt pari lehteä, niin kuin varmasti monelle muullekin. Niissä on jouluinen kansi ja ne ovat täynnä leluja, pelejä ja ihan kaikkea mistä lapset hullaantuvat. Niitä on luettu nyt enemmän kuin mitään muuta ja lelulehdet ovat täynnä merkintöjä. Otsaltani valuvat jo hikipisarat niiden määrän vuoksi. Merkinnät kummassakin lehdessä myös tuntuvat lisääntyvän päivittäin, kääk!

Taaperon selailua on huvittava katsella, sillä välillä koko lehti on ylösalaisin ja kuuluu vain huutoja kone! Hän ei siis ole vielä ymmärtänyt, että voisi esittää toiveita. Hänelle riittää, kun saa vain selailla kuvastoa ja ehkä irrottaa siitä sivun tai pari ja jemmata ne jonnekin. Muiden sisarusten sitten etsiessä niitä kuumeisesti. Välillä itsellänikin on tunne, että voisin jemmata lehdet hetkeksi jonnekin.

”Nyt mä saan tämän ilmaiseksi!”

Siinä missä taaperolle riittää ihastelu, on kolmella keskimmäisellä homma karannut ihan hanskasta. Melkein molemmat lehdet on raksitettu täyteen ja nimi kirjoitettu viereen, välillä lelun kohdalla on parikin nimeä. Olen jo hieman tuskaillut sen kanssa, sillä kohta he eivät itsekään tiedä mitä todella toivovat. Pelkään, että pian ne ehdottomat suoksikit voi jäädä vallan saamatta.

Vanhimman poikamme merkkaillessa toiveita ylös kurkin hieman hintoja ja yhteissumma kasvoi jo parista niin suureksi, että päätin muistuttaa näiden olevan sitten vain niitä toiveita, kaikkea ei voi saada. Poika katsoi minua ja sanoi ”Nyt mä saan nämä ilmaiseksi, ei siis tarvitse ajatella mitä ne maksaa, eikä minun tarvitse itse säästää tai sinun maksaa näitä.” Heh..

Seuraavaksi olisi käytävä läpi nuo listat ja karsia ylös muutama lelu tai tavara mitä he todella toivovat. Näin varmistettaisiin se, että jokainen saisi jotakin mitä toivoo ja me emme hukkuisi lelujen määrään, sillä niitähän on nytkin jo todella paljon. Sen jälkeen kirjoitellaan pienimpien kanssa kirjettä Joulupukille ja jännitetään, mitä niistä paketeista tulee paljastumaan. Toivon mukaan ainakin ne toivotuimmat. Sen jälkeen nuo lehdet voisivat vaikka mysteerisesti kadota joksikin aikaa.

Joko teillä on lelulehdet täynnä merkintöjä vai onko raksien määrä pysynyt maltillisena?

Seuraa meitä myös instagramissa ja facebookissa.

Kommentit (10)

Minä taas meinasin hankkia jostain näitä lehtiä lisää:) niin hyvin lapset saa aikansa näitten kans kulumaan. Ei meillä tosiaan oo tarkotus silti ostaa montaakaan lahjaa saatikka mitään kalliita joten ihan rauhassa saavat unelmoida sydämensä kyllyydestä. Toisaalta vanhin vasta 5v ja hänkin tosi maltillinen luonne etteivät hintaa ym edes osaa miettiä mutta hyvin ovat sisäistäneet että ne ovat vain toiveita, mutta kaikkea ei voi saada. Mukavaa joulun odotusta ja raskausaikaa teille!

Kyllä on varmaan joka sivu täynnä rasteja eikä siinä ole siltikään vielä riittävästi ?? onneksi ne lehdet on taas vähän aikaa kadoksissa ?

Hyvinkin sama meininki kuin täälläkin. 😀
Meiltä toinen lehdistä katosi oikeasti jonnekin..toista onkin nyt sitten säilytetty tarkemmin. 😀

Ah, meilläkin selattu näitä lehtiä hartaudella läpi. Ajattelin että meidän puolitoista vuotias ei vielä innostuisi, noh väärässä olin pahasti. Äiti, vauva, vauva ja vauva. Eli nähtävästi kaikki vauvanuket tykötarpeineen pitäisi kotiuttaa:).
Ihanaa odotusaikaa sinne, täälläkin olisi myös oikea vauva toiveissa:)

Ihana!♥ Meillä parivuotias ihailee kaikkia koneita lehdistä, joten jotakin sellaista kai pitäisi pukilta toivoa.
Kiitos paljon, toivotaan että sinun toiveesi oikeasta vauvasta toteutuu.♥

Meidän joulupukin olis parempi olla lottovoittaja,sen verran paljon noita lahjatoiveita lapsilta tulee!
Meillä on tapana kirjoittaa puille kirje johon saa laittaa 10 toivetta. Ja sitten kyselen sata kertaa mikä olis kaikista kivoin lahja,että saisi sen hommattua. Sielä toiveiden seassa kun on aina niitäkin joilla ei sitten kumminkaan leikitä!
Mutta on kyllä järjettömissä hinnoissa lasten lelut vai tuntuuko se vaan siltä?!?!

Teillä sitten sama meno kuin meillä ja täälläkin kirjoitellaan sitten muutamat tärkeimmät toiveet ylös. 😀 Minäkin koitan udella sitä lempparia, jotta se varmasti ainakin löytyisi paketista. Tuntuu että lehdestä merkkaillaan vaan kaikkea ja sitten kysytään, mikähän tämä mahtaa edes olla. 😀
Ja kyllä, ihan hurjia hintoja!! On meinaan hikipisarat valuneet otsalta, kun katselin kuvastosta hintoja..

Meillä ei lelulehtiin ole koskaan tehty merkintöjä. Esikoinen on tosin lehtien kanssa muutamana vuonna kirjoitellut toivelistaa, mikä on kasvanut välillä aika pitkäksikin. Vuosittain muistuttelen hieman lahjatoiveiden määrästä ja hinnoista ja 9v. poika ymmärtää kyllä, ettei kaikkea voi saada ja että kalliita lahjoja ei voi montaa saada. 5v. toivoo aina paljon maltillisemmin, tänä vuonna toistaiseksi ainoa lahjatoive on automatto.

Inhoan näitä lelulehtiä ja jos mahdollista, jemmaan ne joko kokonaan tai ainakin hetkeksi ja annan vasta lähempänä joulukuuta. Tänä syksynä ehdin piilottaa ekan, mutta toisen 5v. ehti bongata postia hakiessaan. Lehdestä tuli loppujen lopuksi kuitenkin niin kauheat riidat että se piti laittaa pois.

Mä tein itse myös aikoinaan pienenä noita listoja. 😀 Meidän lapset on nyt alkuun raksinut tyyliin molemmat lehdet täyteen ja niistä karsitaan sit ne toivotuimmat vielä ylös. Ja täällä myös muistutellaan hinnasta, mutta eipä se kauan mielessä pysy. 😀
Meillä koululaiset nappaa koulun jälkeen postin mukaan ja riemu on ollut aika suuri, kun siellä on lelulehtiä ollut. Nyt ne tosin piti laittaa hetkeksi täälläkin sivuun, kun meinasi syntyä taistelua.

Lapset kyllä tykkää noista lehdistä ja muistan itsekin pienenä tykänneeni selailla niitä. 😀
Eihän nuo pienet hintoja osaa ajatellakaan..kiva se on kuitenkin haaveilla ja unelmoida kaikesta. 🙂
Kiitos ♥ Mukavaa joulun odotusta myös sinne.

Vastaa käyttäjälle Ulla/Unelmien elämistä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X