äiti ja melukylän lapset - Banneri

Minä en itse koe, että olisin kova valittaja. Joku toinen voi tietysti ajatella toisin. Useimmiten pidän asioita paljon itselläni tai kerron niitä läheisilleni. Olen kuitenkin viimeisten kuukausien ajan ollut väsynyt ja koen itse helpotusta, kun voin sanoa sen ääneen myös täällä blogissa. Auttaa, kun toisetkin kertovat olevansa ja tiedän etten paini tämän asian kanssa yksin. Toisten äitien kokemuksista saa vertaistukea ja oma olokin helpottuu. Olen kuitenkin tullut välillä myös siihen tulokseen, että suurperheellinen ei saa valittaa olevansa väsynyt?

”Pitikö niitä tehdä niin monta että väsyttää?” ”Itepähän olet mukulasi hommannut, joten turha valittaa.” ”Se kehtaa valittaa, vaikka itse on tuon sopan keittänyt.” ”Sähän oot vaan kotona, et tiedä väsymyksestä mitään.” ”Kannattiko hankkia lapsia lisää, jos väsyttää.”Esimerkiksi tuollaisia olen saanut kuulla. Aloin pohtia, miksi minulla ei muka olisi oikeutta valittaa väsymystäni? Miksi se jolla on vähemmän lapsia tai työssäkäyvällä olisi enemmän oikeus sanoa olevansa väsynyt?

Jokainen ihminen ja jokainen perhe on erilainen

Mielestäni minun väsymystäni ei voi verrata kenenkään toisen väsymykseen. Jokainen kokee asiat eri tavalla ja mielestäni on tärkeää, että jokainen uskaltaa sanoa ne omat tuntemuksensa ääneen. Ei auta, että niitä pitää sisällään tai pelkää, mitä muut ovat mieltä. Tuntuu, että koska minulla on lapsia näin monta en saisi sanoa väsymystäni ääneen. Minun pitäisi vain olla hiljaa, koska itsepähän olen itseni tähän asemaan johtanut. Luulen kuitenkin, että jos valittaisin tästä esimerkiksi kahden lapsen äitinä, olisi joku jo huutelemassa, ettet voi valittaa kun lapsia on noin vähän. Milloinkaan siis ei ole hyvä.

En tiedä voiko näitä kahta asiaa verrata mitenkään yhteen, mutta uskon tässä silti olevan hieman samoja fiiliksiä. Siinä missä suurperheellinen ei saisi valittaa väsymystään tai lasten jatkuvasta kinastelusta, koska on itse hankkinut niitä niin paljon,  ei pitkään vauvaa yrittänyt pariskunta, joka vihdoin saa vauvan saisi muka sanoa ääneen, kuinka rankkaa heillä on tai jos he eivätkään heti leiju onnensa kukkuloilla, vaikka onnellisia ovatkin. Toisten mielestä kun heidän pitäisi hehkua onnea ja olla kiitollisia siitä, että vihdoin edes saivat lapsen. Mielestäni tämmöinen ajattelu on aivan hullua. Jokaisella kun on oikeus sanoa omat tuntemuksensa ääneen.

Olen melkein itkuun pillahtanut, kun jotkut ystävät kysyvät minulta miten jaksan. Jaksan hyvin vaikka tämä väsymys välillä vaivaakin. Ja silloin kun se vaivaa, aion jatkossakin sanoa sen ääneen. Ja ihan vain siitä syystä, että jo pelkästään se auttaa.

Kommentit (12)

Minä olen kokenut välillä,,että en kehtaa valittaa koska minulla on vain yks lapsi. Usein huomaankin pidätteleväni omia tunteitani, jos puhun kavereideni kanssa joilla on itsellään kaksi-neljä lasta. Toisaalta olen joskus ajatellut lapsettomasta ystävästäni, että hän ei tiedä kuinka raskasta lapsen kanssa voi välillä olla. Mutta raskaat asiat ovat subjektiivisia. Toinen voi kokea päivittäisen työssä käynnin jo tarpeeksi rankkana eikä.edes haaveile lapsista. Jollekin viisikään lasta ei ole liikaa. Itselleni terveyshaasteet ovat vuosia vaikuttaneet elämään. Jos olisin ollut terveempi, ehkä meillä olisi 1-2lasta enemmän. En siltikään osaa nähdä itseäni yli 3lapsen äitinä. Erilaisuushan on oikeasti kuitenkin rikkaus ja mielestäni meidän pitäisi arvostaa muita (ja myös itseämme) enemmän.

Minun mielestä negatiiviset asiat pitää pystyä sanomaan ääneen. Toki voi olla, että lapsettoman ihmisen voi olla vaikea suhtautua suurperheen äidin väsymykseen tai suurperheen äidillä voi olla vaikeuksia ymmärtää yhden lapsen vanhempien taakkoja. Mutta kuten sanoit, ei ihmisiä ja olotiloja voi suoranaisesti toisiinsa verrata. Toki voidaan ajatella kylmästi, että lapset on itse hankittu, elintavoilla lihavuus aiheutettu, tupakalla keuhkot pilattu, alkoholilla työpaikka ja parisuhde menetetty, vapaaehtoisesti menty vaikean persoonan kanssa naimisiin, hankittu huonopalkkainen ammatti… Lista on loputon. On totta, että ihmisillä on paljon valinnanvaraa. Ja sitten toisaalta ei ole. Asiat eivät ole mielestäni näin mustavalkoisia, koska jokaisella on omat luonteenpiirteensä, historiansa aina perhetaustasta lähtien, erilainen tukiverkko ja elämäntilanne muutenkin. Ainainen valitus esimerkiksi huonosta säästä tai työpaikan ongelmista voi olla puuduttavaa etenkin jos ei pyritä keksimään ratkaisuehdotuksia (no säälle on vähän huono keksiä :)). Mutta toisaalta uskon, että ihmisellä on oikeus kertoa heikkouksistaan ja väsymyksestäänkin. Monia ns naamioiden pudottaminen voi auttaa: ei tarvitse enää esittää mitään. Ja vastaanottajat voivat huojentua: en olekaan ainoa tämän asian kanssa painiskeleva! Toki joidenkin on vaikea ottaa toisten murheita vastaan ja siksi kannattaakin kertoa huolistaan etenkin luotetuille henkilöille, jotka eivät hylkää missään tilanteessa. Mutta toisaalta tällainen julkinen kertominen on sikäli hyvästä, että se varmasti antaa vertaistukea monelle lukijalle, sillä jokaisella meillä on heikot hetkemme ja vajavaisuutemme. Se on inhimillistä ja joka ei sitä tunnusta, valehtelee. Ugh. Olen puhunut. Tsemppiä sinne 🙂

Kiitos kommentistasi. 🙂
Vaikka itselläni onkin monta lasta, en ole koskaan vetänyt esiin sitä korttia, jos toisella on yksi lapsi, ettei hänen arkensa ole läheskään niin rankkaa kuin minun. Olenhan itsekin ollut äiti yhdelle lapselle melkein nelisen vuotta ja kyllä silloinkin oli arjessa väsyttäviä hetkiä ja omat haasteensa. Sillä mielestäni kukaan ei voi vertailla omaa tilannetta toisen tilanteeseen. 🙂 Mutta kuten kirjoitit, ainainen valitus on myös puuduttavaa varsinkin jos tilannetta ei edes koita parantaa.
Kiitos tsempeistä. ♥

Mä en osaa olla hiljaa.. valitan varmaan monen mielestä turhastakin. Olen välillä väsynyt ja sanon sen ääneen. Voin olla väsynyt lasten jatkuvaan kinaamiseen, jatkuvaan pyykkirumbaan tai siihen että hoidan lapset pääasiassa yksin miehen ollessa paljon töissä. Mutta aina saa apua kun pyytää ja useimmiten vain kaiken sanominen ääneen auttaa. Musta on jopa surullista että kaikki ei puhu jaksamisestaan ääneen, vaikka sen melkein näkee päällepäin jos toisella ei ole hyvä olla…

On tärkeää myöntää olevansa väsynyt ja sillähän sitä apuakin sitten saa. 🙂 Paljon tsemppiä sinne.♥
Meillä mies myös paljon töissä, joten yksin tässä tulee arkeä pyöritettyä täysin, ainakin neljänä päivänä viikossa, joskus viitenäkin. Mutta edes pieni apu, helpottaa kyllä paljonkin..varsinkin niinä päivinä kun taapero on herännyt yöllä useamman kerran.

Heippa,

Sattumalta eksyin blogiisi mutta valittaminen aiheena kosketti.

Lähtökohtaisesti valittaminen saa ainakin minut näkemään punaista – etenkin jos valittaminen koskee asiaa johon pystyy itse vaikuttamaan: esim. ylipainoinen valittaa elintavoista johtuvasta painostaan ja sitä seuranneista terveysongelmista, tai vaikka tupakoija hengästymisestä tai sen aiheuttamista sairauksista. Tällöin jotta jaksan kuunnella niin valitukseen tulisi sisältyä jonkinkaltainen ymmärrys omasta vastuusta.

Olen henk koht niellyt myös kyyneleitä kun olen kuullut huomioita ja sympatiaa hakevaa
valitusta monen lapsen äidiltä arjestaan. Silloin sitä miettii että ihanko todella vaihtaisit lapsesi ja rankan arkesi tähän vuosien lapsettomuuteen. Valittaminen vaatii mielestäni joissakin tilanteissa tilannetajua – esim että jos on pakko valittaa niin valitusta harrastetaan suunnilleen samassa tilanteessa oleville.

Suurperheen äidin vaitus väsymyksestä tai vaikka ylipainoisen valitus painosta ei ärsytä jos se tehdään vaikka naurahtaen toteamalla että ”nukuttipa huonosti viime yönä” tai ” toi mäki on vähän vaikea kun on kertynyt tätä painoa” on eri asia kuin jos tarkoitus on marttyyristi saada oma tilanne kuulostamaan maailman vaikeimmalta ”sä et voi tietää miten rankkaa tää on ku on neljä lasta”. Silloin automaattinen reaktio mulla ainakin on ajatella että ei kiinnosta – olet itse tilanteesi hankkinut. Tällöin lähtökohtaisesti pysyn arjessa mahdollisimman kaukana. Joskus on ollut tilanne että on seurueessa kuunnellut täysin turhanpäiväistä valitusta ihmiseltä ja tiennyt että seurueessa on toinen jolla on itsestä riippumaton syöpä joka ei siitä puhu eikä valita.

Mutta voimia ja iloa arkeesi:)

Juu valitusta on monenlaista ja riippuu niin paljon miten asian ilmaisee. Sellainen valittaminen, jossa verrataan omaa tilannetta toisten tilanteeseen ja haetaan oikein huomiota, ei kyllä ole varmaan kenestäkään kivaa. Itse en tosiaan valita useinkaan, sillä pidän omasta arjestani, mutta välillä on tilanteita, jolloin sanominen ääneen ja oman väsymyksen myöntäminen jo helpottaa.
Ja jos minulla olisi lapsettomuudesta kärsivä ystävä, niin en kyllä hänelle henk.koht. menisi valittamaan väsymystäni. Yleensä purankin näitä asioita ystäville tai omalle äidille sekä miehelleni.
Mukavaa joulun odotusta sinne. 🙂

On oikeus olla väsynyt. Jokainen ihminen on joskus vasynyt. Vaikka olisikin vasynyt se ei poista sitä, voi haluta lapsia lisää. Pitäisi yrittää muistaa kunnioittaa jokaisen ihmisen tunteita. Haluan sanoa, että olet upea. Haluan myös sanoa, että jokainen joka tämän lukee on upea. Hyvää joulun odotusta kaikille<3

Kyllä, ihan jokaisella on oikeus sanoa olevansa väsynyt. Outoa, että joillakin on tarve sitten puuttua siihen ikävällä tavalla.
Kiitos paljon ja ihanaa joulun odotusta sinnekin.♥

Itse kolmen lapsen äitinä pelkään kamalasti noita ikäviä kommentteja ja sen takia en yleensä ikinä sano totuutta väsymyksestäni (kenellekään!). Tajusin sinun tekstiäsi lukiessani että se on väärin ja ensimmäinen päähäni tullut kommentti oli ”hyvä Terhi, kerro jatkossakin asiat ääneen, koska se auttaa”! Itse olen siinä pisteessä että jo vuosien ajan mitään kahdenkeskistä parisuhde aikaa ei ole ollut (paitsi illat sohvalla ja synnytykset :D). En vain kykene pyytämään lastenhoitoapua kun itsepä ollaan lapset hankittu ja niin kuvittelen kaikkien muidenkin ajattelevan. Kolmas raskaus oli tosi väsyttävä ja vauvavuosi kolmen pienen kanssa ajoivat minut siihen pisteeseen että juuri nyt ei ole hyvä olla. Välillä tuntuu uskomattomalta miten kukaan ei näe tämän minun ”esityksen” taakse. On vain hankala nyt ruveta muuttamaan niitä omia uskomuksia kun niin vahvasti on mielessä ”en saa valittaa”. Tsemppiä sinulle! <3

Suosittelen puhumaan omasta väsymyksestä, sillä se helpottaa oloa ja jokaisella on oikeus sanoa olevansa väsynyt. Jos ollakin on ikävää sanottavaa, täytyy se koittaa päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pääasia on kuitenkin tehdä niin, mikä tuntuu itsestä hyvältä. 🙂
Parisuhdeaikaa ei täälläkään paljoa ole, mutta ne pienetkin hetket on jo kullan arvoisia. 🙂 Voi ei. 🙁 Joskus toisten on oikeasti vaikea nähdä miten toinen voi, mutta muista, että avautuminen omista tunteista edes jollekin voi auttaa ja paljonkin. Ihan hurjasti tsemppiä sinulle.♥

Kyllä, jokainen kokee asiat eri tavalla ja toisella voi olla hyvinkin rankkaa yhden lapsen kanssa tai ilman lapsia. Silti jokaisella on oikeus sanoa ja välillä valittaa ääneen, joten sano ihmeessä ystäviesi kuullen jos siltä tuntuu. 🙂
Itsellä väsymykseen vaikutti juuri se, kun yhtäkkiä miehen työt alkoivat eri paikkakunnalla ja jäin pyörittämään viikoiksi arkea yksinäni. Lisäksi raskaus on tehnyt minusta väsyneemmän koska hb laski. Mutta kunhan tähän tottuu, niin eiköhän väsymyskin helpota.
Erilaisuus on kyllä hieno asia.♥

Vastaa käyttäjälle anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X