äiti ja melukylän lapset - Banneri

Noita housuja ei voi nyt pitää. Tämä paita taitaa olla jo vähän lyhyt. Ulkohousut napsahtaa auki joka kerta kun menen kyykkyyn ja takistakin meni vetoketju rikki. Hmmm eletään raskausviikkoa 24 ja nyt menossa tammikuu. Odotusta on vielä runsaasti jäljellä, samoin kuin talvea ja pakkasia. Vatsa kasvaa tasaisesti ja silti ajattelin selvitä ilman äitiysvaatteita.

Kaikissa muissa odotuksissa olen hommannut muutamat äitiysvaatteet. Alkuun ostin uutena ja sittemmin ystäviltä heidän odotuksen päätyttyä. Sen jälkeen olen myynyt niitä odottaville tutuille, joten olen päässyt niistä silloin helposti eroon. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin selvitä ilman, sillä edellisilläkin kerroilla äitiysvaatteita olen tarvinnut vasta odotuksen lopussa. Nyt käytän ennemmin niihin uppoavat rahat joko vauvan vaatteisiin tai sitten uusiin normaaleihin vaatteisiin, nyt kun venytän näitä omiani jo ties kuinka monetta kertaa.

Onneksi on leggareita!

Äitiysvaatteissa ei toki ole mitään vikaa. En vain tahdo tällä kertaa laittaa niihin rahaa vain muutaman hassun kuukauden vuoksi ja sen jälkeen koittaa päästä niistä eroon. Toki osaa voisi pitää myös imetysaikana, mutta luulen selviäväni ilman. Ja jos en, voin sitten erikseen ostaa sellaisia paitoja joissa imetys sujuu. Lisäksi äitiyshousut ei ole oikein koskaan tuntuneet kovin mukavilta sen resorin vuoksi. Se jää hassusti keskelle vatsaa, ainakin niissä mitä itselläni on ollut. Ulkohousuihin ajattelin kehitellä jälleen jonkinlaisen virityksen, jotta pysyvät edes jotenkin päällä.

Nyt eletään niitä hetkiä, kun pohjattoman vatsalaukkuni takia tuntuu, että turpoan kuin ilmapallo. Farkut menevät vielä jalkaan, mutta istuessa on mukavinta avata ylin nappi, varsinkin illalla kun tuntuu että vatsani koko tuplaantuu. Siksi jalasta löytyykin yleensä legginssit tai yhdet kivat lökärit. Ne ainakin joustaa ja eivät purista. Ongelma onkin nyt vain se, että kaikki ennen pitkät paidat alkavat olla normimittaisia. Minä kun tykkään legginssien kanssa pitää pisempiä paitoja. Ehkä pitäisikin hommata pari pidempää paitaa ja muutama pidempi toppi.

Voi olla, että jossakin vaiheessa pengon epätoivoisesti vaatekaappiani ja mietin, miksen hommannut edes paria äitiysvaatetta. Tai koitan tehdä ulkohuosuihini epätoivoisia viritelmiä, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. Ei mikään paras viritelmä ollut aikoinaan nuo kaksi hakaneulaa. Nyt housut vielä pysyy päällä, kun laittaa paidan housujen päälle ja se tarraa kiinni tuohon tarraosaan, kuten kuvasta näkeekin, että sillä kohdalla on nukkaa..heh. Viritelmä todettiin toimivaksi jo vuonna 2013.

Oletko sinä ostanut odotusaikana äitiysvaatteita vai pärjännyt ilman?

 

Kommentit (22)

Kuminauhasta oleva vyö! Wurth myy ainakin. Aivan loistava keksintö muutenkin, ikinä ei kiristä eikä purista. Löytyy käyttöä myös raskauden jälkeen ?

Mie sain ystävältä isot toppahousut jotka ollut käytössä loppuraskaudesta. Syksyllä ostin muutamat äitiyskollarit ja t paidat kun alkoi töissä kyykkiminen olla inhottavaa, olin päiväkodissa töissä. Näillä ajattelin selvitä, kollarit ja paidat laitan jemmaan jos olisi tarve myöhemmin… 🙂

Kiva kun oot saanut toppahousut. Se on aina kiva, jos saa ystäviltä ostettua halvalla tai lainaan/omaksi. Toivotaan, että niille jemmatuille on joskus vielä tarvetta. 🙂

Mulla ois myynnissä sellaset missä se resori on normi vyötärön kohdalla ? ne oli kyllä huiput kun se iso resori on ihan kamala housuissa ?
Mä en ostanut paitoja kuin kaksi ja nekin sellasia mitä pystyi käyttämään myöhemminkin. Normihousut mulle ei koskaan mahtunut puolen välin tienoilla kun lantiosta otti kiinni :/ äitiystakkiakaan en oo koskaan omistanut, kun normitakit mahtui kiitos pienen masun 🙂

Se iso resori ei kyllä oo mukava, vanhoissakin käänsin sen kaksin kerroin ja silloinkaan se ei tuntunut hyvältä. Mutta onneksi on noita legginssejä, joilla voi päästellä menemään. Sinne alle vaan paksummat leggarit/termolegginssit niin kyllä pärjää. 😀
Mun pitäis kiikuttaa tuo takki ompelijalle joka uusis siihen veroketjun, kun muuten se on vielä hyvä. 🙂

Mä ostin parit äitiysleggaritt, farkut ja paitoja vaikka yritin pärjätä ilman 😀 lopulta kyllä kaikki muut jäi lähes käyttämättä paitsi legginsit 😀 ne oli niin mukavat ettei farkut enää houkuttanut :p

Hih, saa nähdä käykö mullakin noin..tällä hetkellä onneksi nuo omat menee vielä hyvin päälle, lukuunottamatta ulkohousuja. 😀 Mä ajattelin jos katsois pari ihan normia villatakkia, joita vois käyttää sitten myöhemminkin. 🙂

Olen ostanut äitiysvaatteita ihan mielelläni. Olen kuitenkin käynyt odotusaikana töissä, ja muutenkin, viritykset ovat tuntuneet turhan hankalalta, kun sopivan kokoisiakin vaatteita on ollut saatavilla. Pitkät äitiyspaidat käytin itse loppuut, yhdet sammaritkin kuopista odottaessani puhki, joten en kyllä koe, ettämolisivat jääneet tänne varsinaiseksi vaivaksi pyörimään.

Äitiysvaatteiden skippaaminen on ajatuksena mielestäni vähän sama, kuin joku ajattelisi tänä vuonna jättävänsä takvivaatteet väliin. Että kuljen tämän talven ilman talvitakkia, laitan vaikka useamman ohuen takin päällekkäin tai lainaan miehen takkia.
Tai se, että jättäisi vaatetuksessaan kesäsesongin väliin vain käärien hihnoja ja lahkeita, leikkaamalla niitä ehkä pois ja ompelemalla sitten syksyllä uudelleen takaisin…
Raskaus on ”sesonki”, johon on mielestäni ihan lupa satsata siinä missä muihinkin. Myönnän, etten ole itsekään kovin paljon taloudellisesti raaskinut äitiysvaatteisiin sijoittaa, mutta muutamat housut, paidat ja alelöytönä yksi juhlamekkokin. Sen kanssa juhli koko ystäväpiiri, kukin vuorollaan, monta vuotta 🙂

Tottakai äitiysvaatteisiin saa käyttää rahaa. 🙂 Aiemmissa odotuksissa ostin ihan muutamilla euroilla ystäviltäni ja silloin raaskin laittaa sen verran rahaa parin kuukauden käytön vuoksi. Nyt ei ole keltään keneltä ostaa, joten siksi niitä ei oo tullut hankittua, eikä tämän kylän kirpparillakaan ole ollut. Onhan noi viritykset hanurista, mutta tällä hetkellä sellainen on onneksi vain ulkohousuissa. 😀

Mulla on sama tilanne toppahousujen kanssa. ? Olen laittanut niihin pampulan. Nekin tosin alkaa kiristää. Ajattelin, että saatan tehdä niistä itse äitiysversiot, jos löydän sopii kangasta, ehkä palana löytyy halvalla…. Aion ehkä kuitenkin ostaa raskauden jälkeen uudet kevyttoppahousut (tai miksen siistit käytetyt). Mulla vatsa taitaa mennä niillä yläkäyrillä. Juuri ostin h&m.ltä pari äitiyspaitaa lisää, ettei tarvitsisi joitain vanhoja venyttää. Lisäksi kaikki vanhat jää lyhyeksi. Jopa pidempi paita. Ajattelin säilyttää nämä nyt hankkimani seuraavia raskauksia varten. Jospa muoti ei niin radikaalisti kuitenkaan ehdi muuttua ennen sitä.

Toihan on hienoa, jos tuunaa itse housuista äitiysmalliset. Mä oon niin surkea noissa, etten uskalla lähteä tuunaamaan. 😀 Mulla myös moni pitkä toppi nyt normaalin pituinen.
Ja ilman muuta kun nyt hankkii niin säästää sitten mahdolliseen seuraavaan odotukseen. 🙂 Meillä ei enää odotuksia tämän jälkeen tule olemaan niin senkään takia ei niin houkuta niitä ostaa.

Minä sain kolmannen lapsen niin sopivasti kevättalvella että oli pakko ostaa toppahousut talveksi jotka pysyy jalassa. Päädyin ostamaan henkselimallin toppahousut niin ei haitannu jos ei mahtunut kiinni vaan henkselit piti hosut jalassa ja oli lämmin!
Normihousuissa oli vain semmoinen napeilla kiinni tuleva jatkopala kuminauhasta ja niillä pärjättiin onneksi sen minkä tarvitsi.
Kaksi aiempaa olivat siis kesän lapsia, joten kaapista löytyi vain hameita ja toppeja 😀

Täälläkin ollaan koko talvi masun kanssa, joten saa nähdä tulenko selviämään. 😀 Noi henkselimallit olis kyllä kätsyt. Pitää varmaan ottaa noi miehen toppahousut käyttöön, kun niissä on ne henkselit (ja testata yhtä vinkkiä, jonka eräs lukija laittoi). Kesävauvat on kyllä kivoja kun loppuodotuksen voi käyttää mekkoja. Niin mäkin tein esikoisen ja kuopuksen kohdalla. 🙂

Hehee mulla on edelleen yhdet ulkohousut kahden vuoden takaa korjaamatta kun yritin väkisin vetoketjua kiinni vauvamasun kans,rikkihän ne meni.:-D tosta sun viritelmästä tuli vaan mieleen että hakaneuloja toimivampi on ”kokkivyö”,pyöritä kelmusta pitkä soiro vyöksi ja vyönlenkkeihin kiinni,voi tehdä myös henkselit.halpa ja toimii!:-D

Hih, siinä voi käydä noinkin. 😀 Mulla noi kuvan housut ollut jo monessa odotuksessa ja vielä suht ehjät.
Hei kiitos loistavasta vinkistä, toi vois toimia. Pitää ehdottomasti testata. 🙂

En ole edellisissä raskauksissa juurikaan ostellut äitiysvaatteita, enkä aio tälläkään kertaa. Minut talvisin pelasti toppahousuissa olevat henkelit, kesti pöksyt jalassa vaikka vetoketju oli kokonaan auki. Kirjoittelin marraskuussa tänne blogiisi lelumainos postaukseen, miten itse toivoisin vauvaa. Ja nyt täällä raskausviikkoja 13:). Pahoinvointia ja närästystä, Huoh mihin sitä taas lähti:D

Noi henkselit olis kyllä kätsyt mun omissakin. 🙂 Miehen toppahousuissa on, mutta ne on kiinteet, ettei saa siirrettyä mun housuihin. Ajattelin sit lainata noita mieheni housuja. 😀
Oiiii ihanaa ja paljon onnea!♥ Pahoinvointi on täälläkin vielä tuoreessa muistissa, yök. Toivotaan että siellä olo helpottaa pian.♥

Jos vaan enenpi ulkoilet lasten kans niin tilaa nyt mama toppikset. Just viime viikolla ostin ja niin ihana lähtö lasten kans ulkoilee ku on kunnon housut. 27€ jäi uutena hintaa

No ei ollu pahan hintaiset. 🙂 Mä aattelin ahtautua miehen toppiksiin, mikäli ne mulle menee. 😀

Oih, pakko on ollut ostaa 😀 Tai etenkin alaosia, farkkuleggareita ja tavallisia legginssejä. En oo vaan mahtunut enää edellisiin 😀 Onneks kirppareilta löytynyt ihan hyvin kuitenkin.

Voi olla että täälläkin käy loppua kohden pieneks. 😀 Onneksi esim Vimman leggarit venyy hyvin ja niissä niin korkea vyötärö, että saa vatsan päälle. Toivossa on hyvä elää, hih. 😀

Kiitos tästä vinkistä. 🙂

Vastaa käyttäjälle Pauliin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X