äiti ja melukylän lapset - Banneri

Itselläni on ollut doppler muistaakseni ainakin kahdessa edellisessä odotuksessa, mikäli nyt tämän hetkiseen muistiini on luottaminen. Muistan kyllä kun aikoinaan sen hommasin ja epätoivoisesti koitin saada sillä vauvan sykkeitä kuulumaan. Vaikka laitteen mukana tulleessa ohjeessa lukikin, että sykkeet kuuluvat raskausviikosta 12 eteenpäin, päätin luonteeni omaisesti kokeilla sitä heti kun laite saapui.

No voitte varmasti arvata kuinka siinä kävi, kun ihan liian aikaisilla viikoilla (8+) koitin niitä sykkeitä etsiä. Paniikkihan siinä tuli, ettei kaikki varmastikaan ole hyvin. Ja se oli hetki kun olisin ollut valmis viskaamaan koko hökötyksen seinään. Vaikkeihan se ollutkaan sen dopplerin vika ollenkaan, vaan tämän hätäisen äidin. Sitkeästi yritin kuitenkin päivittäin kuunnella ja voitte kuvitella sen helpotuksen tunteen, kun viikolla 10 ne sykkeet vihdoin kuului. Ei kauaa, mutta edes jonkin aikaa. Istuin vessassa ja itkin onnesta. Tuolla hetkellä tuo laite oli paras ikinä ostamani odotusajan tarvike.

Kuopuksemme kohdalla osasin ottaa rennommin ja doppleri olikin silloin ystävälläni lainassa. Parempi niin, sillä en tuhlannut aikaani säikäyttelemällä itseäni, etsien niitä sykkeitä ihan liian aikaisin. Kun sitten sain dopplerin lainasta takaisin kuulin sykkeet jo heti. Jos muistiini on luottaminen oli silloin viikkoja kasassa hieman reilut yhdeksän.

Kyllä minä pärjään ilman…vai miten se meni?

Kuopuksen synnyttyä myin kaikki odotusajan jutut eteenpäin, sillä en tosissani ajatellut niille tulevan enää koskaan käyttöä. Kun sitten vihdoin tämä kuudes ilmoitti tulostaan olin varma, että tällä kertaa selviäisin ilman. Alkuun viikot sujuivatkin ihan hyvin, kunnes alkoi hiipiä se huoli, onkohan kaikki hyvin. Pitäisikö se doppleri sittenkin ostaa? Monta kertaa sen laitoin yhden verkkokaupan ostoskoriin, mutta lopulta poistin, kun mieheni sai minut vakuutettua, että kaikki on hyvin. Mutta eipä se vakuuttelu auttanut kuin hetken.

Kun Sumun liikkeet vahvistuivat vatsassa aloin saada jonkinlaista mielenrauhaa siitä, että kaikki on hyvin. Vaikka Sumu myllää vatsassa paljon, on hetkiä kun huomaan, että hän on liikkunut vähemmän. Mainitsin tästä erään keskustelun aikana ystävälleni, joka lupasi lähettää dopplerinsa minulle. Ja kyllä, kuinka jo se pelkkä tieto siitä, että voit koska vain itse tarkistaa sykkeet ja laskea kuinka lujaa sydän lyö, helpottaa oloa kummasti.

Lisäksi lapsemme ovat tykänneet, kun ovat päässeet kuuntelemaan pikkusiskon sydänääniä. Vaikka doppleri voikin alkuraskaudessa aiheuttaa turhaa huolestumista, johtuu se usein siitä, että sykkeitä koitetaan etsiä liian aikaisin tai liian ylhäältä. Mutta kyllä itse koen, että doppleri on yksi ihana pelastus tämmöiselle murehtijalle.

Onko sinulla ollut doppleri vai oletko selvinnyt ilman?

Kommentit (8)

Minulle doppleri oli pelastus raskausaikana. Takana lapsettomuutta ja pelkäsin koko raskauden ajan milloin mitäkin..Oli helpotus kuulla sydänäänet ja tietysti lopussa tein myös liikelaskentaakin.

En kokenut tarpeelliseksi. Luotin liikkeisiin ja kaksi keskenmenoa kokeneena omaan etiäiseen siitä että kaikki menee hyvin.
Keskenmenoaraskauksien heti alkuvaiheessa tuli tunne ettei kaikki ole hyvin ja mene loppuun asti ja näinhän siinä lopulta kävikin. Tällaista tunnetta ei myöskään ollut muiden kohdalla.
Samoin synnytysten kulun ”aavistin” etukäteen sillä niissä tapahtui juuri ne asiat joista puhuin heti plussattua.

Mullakin oli olo vuonna 2007, ettei kaikki ole odotuksessa hyvin ja tuolloin se menikin sitten kesken. :/ Siitä jäi kuitenkin pelko, niin tuo doppleri taas sitten helpottanut sen kanssa. 🙂

Laite saattaa myös antaa väärän turvallisuuden tunteen jos (yli 30rv) ei tunne liikkeitä säännöllisesti, mutta sitten tarkistaa sydämen sykkeen ja tuudittautuu siihen että kaikki on hyvin. Vauvalla saattaa silti olla hätä jos liikkeet vähenee selvästi eli ei saa liikaa ”luottaa” tuohon härveliin…

Ilman muuta pelkästään doppleriin ei tuollaisissa tilanteissa voi luottaa. Isommilla viikoilla toki liikelaskenta on tärkeä tehdä. 🙂

Mulla ei ollut Doppleria raskausaikana koska pelkäsin tulevani hermoraunioksi 😀

Se on mahdollista, varsinkin siinä alkuvaiheessa kun sykkeet ei löydy niin helposti. 😀

Kyllä siitä on juuri tuolloin suuri apu, kun pelkää. Sillä saa heti varmistettua että pienen sydän siellä jumpsuttaa.♥
Kyllä se on itsellekin tuonut tälläkin kertaa helpotusta. Sitä kun ei aina päivän tohinassa kerkiä keskittymään vauvan liikkeisiin.

Vastaa käyttäjälle Terhi | Äiti ja Melukylän lapset Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X