äiti ja melukylän lapset - Banneri

Miten menee lastenhuoneiden jako meidän perheessä? Kuka on kenenkin kanssa samassa huoneessa ja koska lapsi tarvitsee oman huoneen? Viihtyykö tyttö ja poika hyvin samassa ja häiritseekö huonekaveri toisen unia vai nukutaanko silloin jopa paremmin? Minkä ikäiset jakavat huoneet keskenään? Esimerkiksi näitä kysymyksiä minulta on nyt kyselty paljon ja niihin nyt vastaukset tässä postauksessa.

Tässä vuosien varrella meillä on lastenhuoneiden jako vaihdellut useampaan kertaan. Kun meillä oli vielä kolme lasta, jakoivat tytöt saman huoneen ja poika oli omassa. Lopulta esikoinen toivoi omaa ja näin veli muutti toisen siskon kanssa samaan huoneeseen. Esikoinen taisi olla kahdeksan vuotias siirtyessään omaan huoneeseen. Kun nuorin tyttäremme reilussa kahden vuoden iässä sitten siirtyi meidän makuuhuoneesta lastenhuoneeseen veljensä kanssa, halusivat kaksi vanhinta mennä yläkerran huoneeseen kahdestaan. Näin he jakoivat jälleen saman huoneen keskenään.

Yläkerta vanhemmille sisaruksille

Nykyisinhän huonejärjestelyt ovat jälleen muuttuneet. Esikoinen alkoi vasta viime keväänä toivoa uudestaan omaa huonetta ja yläkerran vierashuone muutettiinkin sitten hänen huoneeksi kesällä tytön ollessa 12 vuotias. Toinen tyttäremme oli jo kauhuissaan, joutuuko jäädä yksin isoon huoneeseen nukkumaan, mutta pikkuveli lähti sinne enemmän kuin mielissään. Heillä kun muutenkin yhteiselo toimii hyvin, oli aika selvä päätös kuka yläkertaan lähtee majailemaan.

Molemmat saavat myös nukuttua hyvin toistensa seurassa, eikä kumpikaan häiritse toista. Jos toinen ei jostain syystä ole kotona yötä, ei toinen suostu jäädä huoneeseen nukkumaan yksin. Silloin usein nelivuotiaamme on innokas menemään yökylään yläkertaan. Iso huone on jaettu ikean isolla hyllyköllä kahtia ja molemmille jää kivasti omaa tilaa. Myöhemmin siihen voi rakentaa vielä peittävämmän seinän jakamaan huonetta selvemmin.

Ainakaan vielä ei ole näkynyt mitään merkkejä siitä, että eka -ja tokaluokkalainen toivoisivat omia huoneita. Saa nähdä koska sellainen vaihe tulee. Luulen kuitenkin ettei sellaista ole vielä hetkeen ilmaantumassa. Yläkerrassa siis esikoisella 12v oma huone ja 8v tytär ja 7v poika jakavat isomman huoneen keskenään.

Kaksi nuorinta jakavat alakerran lastenhuoneen

Kun vanhempi poikamme siirtyi yläkertaan, oli nelivuotiaamme muutaman kuukauden verran alakerran lastenhuoneessa ihan yksin. Hän ei selvästikään nauttinut siitä yhtään. Kun taaperomme sitten vihdoin saatiin nukahtamaan rauhassa, siirsin hänet pian sen jälkeen nelivuotiaamme kanssa samaan huoneeseen nukkumaan.

Molemmat ovat viihtyneet huoneessa hyvin yhdessä ja nelivuotiaamme ei ole häiriintynyt yhtään, vaikka taapero onkin aika eläväinen nukkuja. Hän puhuu unissaan ja tuttivieroituksen aikana itkeskeli öisin. Eipä tuo isosisko mitään ollut kuullut vaan jatkoi tyytyväisinä uniaan. Eikä puolestaan taas taapero heräile vaikka isosiskokin pyörii sängyssään tai iltaisin saattaa höpötellä omiaan ennen kuin nukahtaa.

Meillä tytöt ja pojat ovat viihtyneet hyvin samassa huoneessa. Mitään ongelmia ei ole koskaan ollut ja molempien lelut ovat löytäneet hyvin paikkansa. Kesällähän meillä vanhimmat neljä nukkuivat varmaan kaksi viikkoa yhdessä huoneessa, koska halusivat. Uhosivat jo jäädä vallan nukkumaan niin, heh. Silloinkaan kukaan ei häiriintynyt kenenkään unista, vaan kaikki nukkuivat hyvin. Olen omista lapsistani huomannut, että heitä ei ahdista jakaa huoneita sisaruksien kanssa ja monesti leikkivät kaikki yhdessä samassa huoneessa. Ihanan läheisiä ovat, eivätkä niin paljon kaipaa sitä omaa rauhaa ja tilaa.

Saa nähdä millaiseksi huonejaot muokkautuvat, kun vauvasta kasvaa aikanaan taapero ja on aika siirtyä meidän huoneesta pois. Siinä ei tosin hänenkään kanssa pidetä mitään kiirettä. Hieman myös jännittää heräileekö parivuotiaamme paljon öisin jos vauva on yhtä itkuinen kuin hän itse oli pienenä. Meillä kun noita muita ei ole missään vaiheessa vauvan itku öisin häirinnyt. Ja nythän isommat eivät edes yläkertaan sitä pahemmin kuule.

Kommentit (8)

Mulle tuli myös jotenkin valoisa käsitys näistä huoneista 🙂 Mukava kun kerroit, miten huoneet on teillä jaettu. Meillä on tällä hetkellä kaikilla oma huone, mutta ehkä tulevaisuudessa joku saattaa toisen kanssa huoneen jakaakin. Just nyt näin on hyvä, koska nukkumaanmenot on rauhoittuneet huomattavasti (paitsi uhmiksella, joka mielellään kukkuisi vaikka puoli yötä koska isi ja äitikin valvoo).

Terkkuja lapsille mummulta.?

Kerrotaan ♥

Sievän näköisiä huoneita, jotenkin niin raikkaita ja valoisia. Kiva postaus?

Kiitos.♥

Olipa kiva postaus!

Kiva kuulla.♥

Ne kyllä on ihanan valoisat. 🙂 Varsinkin tuo alakerran valkoiseksi maalattu lastenhuone oikein kylpee valossa.
Tällä hetkellä tämä huonejako toimii, saa nähdä mitä se on muutaman vuoden päästä. 🙂
Hyvä, että siellä toimii jako, jossa jokaisella on oma huone. Nukahtaminen sujuu varmaan rauhallisesti, kun ei oo sitä höpöttelykaveria. 😀

Vastaa käyttäjälle Terhi | Äiti ja Melukylän lapset Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X