äiti ja melukylän lapset - Banneri

Päiviä laskettuun on jäljellä nyt 112!!! Raskausviikko 24+0 tuli täyteen ja 25 lähti käyntiin. Helpottavinta on nyt se, että jos vauva päättäisi syntyä nyt hänellä olisi jo mahdollisuudet selviytyä keskosten tehohoidossa. Toivotaan kuitenkin, ettei Sumulla ole mitään kiirettä syntyä moniin viikkoihin. Vaan hän kasvaa ja kehittyy vatsassa.

Luin, että sikiön paino nousee näillä viikoilla hurjasti. Niin tuntuu, että kasvaa tällä äidilläkin. Positiivista on se, että olen vihdoin saanut lisättyä vedenjuontia ja jätettyä päivisin mässäilyn pois, wuhuu! En siis syö suklaata sekä päivällä että illalla. Tosin sitä menee iltaisin (liikaa), varsinkin geishaa johon jäin koukkuun joulun aikaan.  Tavoite olisi sekin saada jätettyä vähemmälle, kunhan löydän itsekurini taas jostain.

Tämä äiti käy nyt herkillä

Olen ollut nyt aika herkillä ja tuntuu, että itkeä tihrustan jo pienemmästäkin asiasta. Eräs päivä istuin pesuhuoneessa ja katsoin ympärilläni olevaa pyykkivuorta. En voinut muuta kuin alkaa itkeä, sillä tuntui etten selviäisi siitä ikinä. Viisiminuuttisen tihrustamisen jälkeen sain koottua itseni kasaan ja pyykkivuorikin alkoi pienetä tasaiseen tahtiin. Joskus kyllä vielä hankin sen kuivausrummun, helpottaisi kummasti lakanapyykin kuivatusta.

Muutenkin itku tuntuu tulevan todella helposti. Saatan itkeä pelkästä onnesta, kun joku lapsista onnistuu jossakin, oppii uutta tai Sumu myllää vatsassani ja lapset tunnustelevat liikkeitä. Viimeksi tihrustin vain sen takia kun kaksi pienintä maalasi sulassa sovussa vesiväreillä.  Joskus sitä, kun jokin asia vaivaa sekä painaa mieltä ja tuntuu yhtäkkiä todella suurelta asialta, jonka setvimiseen ei juuri nyt olisi energiaa. Olen itkenyt pikku kakkosta katsoessa ja elokuvat itkettävät entistä helpommin.

Olen myös huomannut, että ne kuuluisat hermot ovat lyhentyneet. Välillä tuntuukin siltä, että olen niin hormonien riepoteltavana, etten edes itse tiedä millä tuulella olen viiden minuutin kuluttua. Varsinkin illasta tuntuu siltä, että hermoni ottavat hatkat siinä ilta seitsemän maissa kun lapsilla alkaa isoin hepuli vaihe. Hammasta purren olen selvinnyt pahimmista, mutta välillä karjaisen kuin leijonaemo. Lauma hiljenee noin minuutiksi ja sitten sama meininki jatkuu. Onneksi sentään on niitä seesteisiäkin vaiheita. Katsoin edellisen odotukseni aikaisia kirjoituksia ja silloinkin on ollut samanlainen vaihe, tosin viikon aikaisemmin. Mutta tosi samankaltaisia ajatuksia ja tuntemuksia on käyty silloinkin läpi.

Vatsa ei varmaankaan ole kasvanut paljoa, mutta mielenkiinnosta päätin nyt mitata vatsanympärykseni ja se näytti navan kohdalta mitattuna nyt  87cm. Jännä nähdä missä mitoissa se on viimeisillä viikoilla.

Kommentit (2)

voih tuo herkkyys! Se on jollain lailla niin suloista. Muistan Urhon aikana itkeneeni mm. ihan tavallisille mainoksille tvssä. 😀 Toivottavasti Sumu pysyisi vielä hyvän tovin mahassa <3

Hih, kyllä sitä tuntuu välillä itkevän vähän kaikelle. Mäkin itkenyt jo parille mainokselle. 😀
Niinpä, sitä toivotaan.♥

Vastaa käyttäjälle Terhi | Äiti ja Melukylän lapset Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X