äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tähän asti olen saanut vastata vain siihen helpompaan kysymykseen, koska vauva syntyy? Mutta nyt minulle esitettiin kysymys, että kuinka se vauva oikein syntyy sieltä mahasta? Kysyjänä juuri viisi vuotta täyttänyt tyttäreni, jolla vain yhtäkkiä tuli tämmöinen mieleen. Olin kyllä hetken hiljaa ja mietin, kuinka tuon ikäiselle asian voisi kertoa.

Ehkä mietin liian kauan, sillä pian tyttö riensi jo leikkeihinsä ihan kuin unohtaen koko jutun. Nyt minulla oli ainakin hetki aikaa pohtia miten asiasta hänelle kertoisin, ilman että se hämmentää häntä.  Mikään satuilu ei kuitenkaan tulisi kyseeseen, sillä tahdon kertoa asiat niin kuin ne on ja tietysti lapsen iän huomioiden, jolloin en käyttäisi sanoja kohtu yms.

miten vauva syntyy

Miten se vauva syntyy?

Vaikka minulla on monta lasta, en ole monesti tähän tilanteeseen joutunut, oikeasti en edes muista koska viimeksi. Lapset ovat tavallaan tottuneet, että parin vuoden välein äidin mahasta vain pullahtaa ulos vauva, heh. No ei nyt ehkä ihan niin, mutta vähän siihen tyyliin. Eivät siis ole olleet asiasta sen kiinnostuneenpia.

Olen joskus lukenut vanhemmille lapsille Vallaton vauva valtaa vatsan -nimistä kirjaa, mutta koska en tiedä minne olen sen jemmannut, en ole voinut lukea sitä tyttärelleni. Ehkä siksi häntä nyt alkoi kiinnostaa. Viisivuotias otti asian vielä hetken kuluttua uudestaan puheeksi ja hyvä niin, sillä minun oli tarkoitus puhua siitä hänen kanssaan. Hän tuli leikin lomassa luokseni ja kysyi, niin miten se vauva syntyy?

Kerroin, kun vauva on kasvanut tarpeeksi suureksi alkaa äidin vatsa, joka on toiminut vauvan kotina, käydä pienelle kovin ahtaaksi. Silloin on vauvan aika syntyä. Yleensä vauva syntyy sairaalassa, jonne isi ja äiti sitten lähtevät. Äiti tuntee kun on oikea hetki mennä. Siellä vauva sitten syntyy ulos äidin vatsasta, yleensä sellaisen ”vauvareiän” (tämän sanan löysin googlatessa miten asiasta voisi kertoa) kautta. Sen kautta sinä ja sisaruksesikin olette syntyneet. Viisivuotias katsoi minua ja hihitteli käsi suun edessä. Pian vieressä istuva taapero huusi kovaan ääneen ”pimpistä!” Tähän vastasin kyllä. Joskus taas käy niin, että vauva pitää ottaa ulos leikkauksen avulla.

Olin jo varautunut lisäkysymyksiin, kuten missä se vauvareikä oikein on, mutta se selvisikin heti alkuun. Sattuuko minua tai vauvaa? Ja onko vauva mennyt mahaan saman reiän kautta? Mutta meidän viisivuotias olikin täysin tyytyväinen tuohon selitykseen. Ehkä häntä kiinnostaa myöhemmin miten vauva on vatsaan mennyt. Nyt hän nimittäin selitti veljelleen kuinka vauva on mennyt vatsaan suun kautta. Ehkä sen keskustelun aika on hieman myöhemmin.

Kommentit (14)

Piti oikein miettiä, että onko meillä kukaan kysellyt näitä juttuja ja ei kyllä ainakaan tullut mieleen. Hassua kun näitä raskauksia kumminkin on ”muutama” takana.
Mutta tuo oli kyllä hyvin selitetty, tuo kun ei ihan se helpoin asia oo selittää lapselle:)

Meillä Ellu kysyi paristi pienempänä, että miten vauva pääsee pois mahasta. Silloin vastasin, että sairaanhoitaja ja lääkäri auttavat siinä, koska jotenkin ei tuntunut hyvältä käydä selittämään hänelle vielä enempää, olisi varmaan mennyt ohi korkealta ja kovaa. Mutta nyt hän ei sitten olekaan palannut aiheeseen pariin vuoteen – aihe ei varmaan ole hänestä ajankohtainen, koska tuttavapiiriin ei ole vauvoja syntynyt. Pitäisi varmaan lainata meillekin joku vauvakirja että asia tulisi selväksi, mutta sellainen, josta mies ei saa paniikkia: Isi, isi, luetaan tätä Meille tulee vauva, äiti lainasi tämän! 😀

Ilman muuta kannattaakin kertoa juuri sen mukaan, mitä lapsi pystyy minkäkin ikäisenä ymmärtämään. Noin, kuinka sinäkin teit silloin pari vuotta sitten. Täällä alkoi jännästi tämä kiinnostaa meidän nuorinta tyttöä vasta lähiaikoina. Aiemmin ei olekaan kysellyt. Mutta nyt sekin asia on selvä, myös taaperolle. 🙂
Hihii, siinä voisi isi olla hetken, että onko mennyt jokin ohi. 😀

Meillä tämä tuli esille, kun odotin kolmosta. Lapsia kummastutti että miten mahaan voi tulla reikä, josta vauva sitten syntyy. Pakkohan se oli sitten kertoa, että vauva syntyy pimpistä ja että vauvalla on siellä masussa oma pieni pesä, jota sanotaan kohduksi, ja siellä vauva sitten kasvaa valmiiksi. Tässä raskaudessa näistä ei ole kyselty, mutta varmaan nousee esille synnytyksen lähestyessä. Tämä onkin tärkeä aihe, koska joutuu oikeasti miettiä, miten asian saa selitettyä lapsen iän vaatimalla tavalla ja kuitenkin totuudenmukaisesti.

Tämä on kyllä aihe, joka tulee varmasti monella vanhemmalla eteen. On kuitenkin juuri hyvä kertoa asioista totuudenmukaisesti. Mutta tietysti tavalla, jolla oma lapsi sen pystyy ymmärtämään. 🙂

Kiitos hyvästä postauksesta. Itse olen miettinyt vastausta saman kysymykseen, jonka kohta neöjä vuotias poikamme minulle esitti.
Itsekkään en haluaisi alkaa valehtelemaan. Nytpä tiedän kuinka hänelle vastaan.:)

Kiva, että postauksesta oli hyötyä. 🙂

Ihana pieni pohdiskelija siellä <3

Meidän 3,5-vuotias poika kyseli kanssa paljon syntymään liittyviä asioita, kun pikkusisko reilu kuukausi sitten syntyi. Minäkin päädyin kertomaan lapsentasoisesti, mutta totuudenmukaisesti asiasta, sillä mielestäni hänellä on oikeus siihen. (Tämän poikasen raskaudessa minullakin oli etinen istukka alkuraskaudessa, mutta se siirtyi pois "luukulta" ja poika syntyi lopulta normaalisti alateitse.)

On haastavaa kertoa aikuisten asioista lapselle. Itse olen lapsena kuullut "satuja" lastentekoasioista ja oli vähän liian hämmentävää yläluokkaikäisenä kohdata totuus isän osuudesta asiassa. Onneksi meidän pojallakaan ei vielä se asia kiinnostanut kovin konkreettisella tasolla, vaan hänelle riitti selitys "äidin ja isän rakkaudesta, josta joskus voi alkaa vauva kasvamaan äidin masussa". 🙂

Niin on.♥
Näistä voi olla vaikeakin puhua lapselle, mutta mielestäni se kannattaa kertoa ilman satuiluja, ettei sitten käy juuri noin että vanhempana asiat paljastuvatkin ihan toisenlaisiksi. Varmasti silloimn tulee lapselle hämmentynyt ja ikävä olo.
Onnea sinne vauvan syntymästä.♥

Ihana neiti ? aikanaan kun nellaa odotin naapurin 4v toimitti että orava on vienyt jotain siemeniä mulle ja sit juurikin oon syönyt ne. ?

Hän on. ♥ Paljon on kysymyksiä, joihin saa vastailla.
Hih, eikä. 😀

Heh, minulta kysyttiin jokin aika sitten ihan samaa (vaikken siis raskaana olekaan) ja kysyjänä 4v pikkuneiti. Letitin hänen hiuksiaan ja yhtäkkiä hän vain kysyi ”äiti, miten ne vauvat syntyy sieltä masusta, miten ne pääsee pois?”. Olin hämilläni ja vastasin ensin kysymyksellä, mitä luulet mistä ne vauvat syntyy. Hetken tyttö pohdiskeli ja kysyi että ”navastako”. Sanoin että ei, ei navasta. ”Suustako?” Ei, ei suustakaan. Tässä vaiheessa tyttö alkoi jo turhautua ja kysyi tiukasti ”no mistä sitten?!”. Meillä on myös tapana kertoa asiat niin kuin ne ovat, lapsen ikätasoisesti. Niinpä sanoin että vauvat syntyvät pimpistä. Meilläkin tyttö hetken naureskeli tälle ja sitten kysyi että miten ne muka sieltä pääsee pois. Tähän vastasin että pimpissä on aukko, josta vauva pääsee syntymään. Tyttö kysyi myös että sattuuko se, kerroin että kyllä se voi tehdä kipeää mutta siksi äidit menevät sairaalaan jossa voi saada lääkettä. Tämän enempää ei lisäkysymyksiä tullut, tyttö oli tyytyväinen tähän vastaukseen. Isille hän kertoi kikatellen ” arvaa mitä isi, vauvat syntyy pimpistä!”. Kyllä oli isin ilme näkemisen arvoinen. ?
Minusta tämä syntyminen on helpompi selittää kuin se miten vauva saa alkunsa, saas nähdä koska lapsi tajuaa sitä kysyä.

Hih, hauska, miten meidän tytöt pohtii samaan aikaa tämmöistä. 🙂
Voin kuvitella isin ilmeen, kun tyttö on siitä kertonut, mutta minusta on ihanaa että asiat kerrotaan niin kuin ne on. Tietysti katsoen lapsen ikää, kuinka kertoo. 🙂
Syntyminen on tosiaan helpompi kertoa, kuin se miten vauva sinne vatsaan oikein päätyy. Mutta eiköhän sekin aika ole vielä edessä. 😀

Hih, jos sielläkin lapset ajatelleet, että äiti vain pulauttaa lapsen aina muutaman vuoden välein. 😀 Täälläkään kun ei ole joutunut tämmöiseen vastaamaan monesti.

Vastaa käyttäjälle Ulla/Unelmien elämistä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X