äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tämä on varmasti aihe, jota moni odottaja miettii ainakin jossakin välissä odotusta. Värjäisikö hiukset vai jättääkö sen suosiolla myöhempään? Osa käy samaan tahtiin kampaajalla kuin ennenkin ja osan mielestä hiusten värjääminen ei raskausaikana ole hyväksi. Kumpaan sinä kuulut?

Raskausviikko 27+0

Ensimmäisen kahden odotuksen aikana värjäsin hiuksiani ihan huolettomasti. Esikoisen aikaan minulla oli vaaleat ja toista odottaessa olin vaihtanut värin tummiin. Kun odotin kolmatta, päätin värjätä itse hiukseni ja vieläpä ennen häitämme. Ostin samaa väriä mitä aina ennekin, sellaista vaaleanruskeaa. Löin värin päähäni ja järkytys oli valtava, kun menin suihkun jälkeen kuivaamaan hiukseni.

Nehän ovat melkein mustat! Itkun ja naurun sekainen huuto raikui meidän vessasta. Hääkampaukseen mennessä hieman nolotti, kun kampaaja sanoi, että ajattelin ettet ihan noin tummaa laita. Olisi pitänyt värjätä hiukset heti kampaajalla. Jotenkaan en silloin ajatellut, että raskaus voi vaikuttaa näin ja lopputulos voikin olla jotakin ihan muuta.

raskaus ja hiusten värjäys

Neljättä odottaessa hiusväri oli onnistuneesti saatu monen kerran jälkeen vaalennettua kampaajalla ja odotusajan kävin suosiolla ammattilaisella värjättävänä, enkä ottanut riskiä ja värjännyt itse. Koitin muutenkin pitää värjäämiset mahdollisimman minimissä. Ja joka kerta kampaajalta lähtiessä väri oli juuri sitä mitä pitikin.

Tällä kertaa hiusten värjääminen itse ei tule kuuloonkaan

Viidennen kohdalla panostin hiusten sijasta enemmin ripsiin ja otin sen riskin, että värjäsin omat hiukseni vaalealla muutaman kerran odotuksen aikana. Olisikohan ollut kolme kertaa ja silloin vaalea väri tarrasi todella helposti juurikasvuun. Ei se lopputulos ollut täydellinen, mutta se sai kelvata.

raskaus ja hiukset

Nyt kuudennen kohdalla juurikasvu on valtava. Mutta tämän odotuksen aikana päänahkani on kuivunut todella paljon, enkä ota mitään riskiä, että laittaisin sinne itse jotakin väriä. Se ei nimittäin varmastikaan tekisi päänahalle hyvää. Itse värjääminen ei siis tule tällä kertaa kuuloonkaan, ei edes sitä yhtä kertaa. Mietin pitkään, etten tee hiuksilleni mitään, vaan koitan kestää siihen asti kun vauva on syntynyt. Mutta ”kestänkö” sitä, kun juurikasvu vain suurenee ja suurenee.

hiusten värjääminen

Jotain tahtoisin ehkä kuitenkin tehdä. Mietin, että jos varaisin ajan kampaajalle ja ottaisin vaaleat raidat, jolloin väri ei ole suoraan kosketuksissa päänahkaan. Silloin ei myöskään tarvitsisi murehtia väriaineen imeytymistä verenkiertoon tai oman päänahkani kestämistä. Sen verran varovaikseksi tuo kolmannen raskauden aikana sattunut hiusvärin muutos on saanut, etten kovin herkästi ole hiuksiani enää värjäillyt, ainakaan odotusaikana.

Oletko sinä värjännyt hiuksiasi raskaana ollessa?

Kommentit (36)

Tuo sinun tukka (kun siitä tuli melkein musta) ei kyllä johdu raskaudesta.. Raskaus nimittäin muuttaa vain uutta kasvavaa hiusta eli koko raskausaikana sitä uutta hiusta kasvaa 9-18 cm kasvunopeudesta riippuen. Hiukset ovat kuollutta solukkoa eikä jo olemassa oleviin hiuspituuksiin vaikuta hormoonit. Tuossa kuvassa hiukset on yhtä tummat latvaan asti. Mä värjäsin ekassa raskaudessa, tokassa en, koska työskentelin kampaamossa ja arvelin altistusta tulevan kemikaaleille liikaa jos värjää vielä omaakin päätä. Nyt oon saanut kasvatettua oman värin ja pitkän tukan, en värjää enää.

Käyn ekokampaamossa ja käytössä on kasvivärit. Ei kemikaaleja! 🙂 Sinne on tästä syystä turvallista ottaa vauvakin mukaan.

Tollanen ekokampaamo kuulostaa hyvältä. 🙂 Täälläpäin ei sellaista olekaan.

Minä en viitsinyt raskausaikana värjätä, koska pelotti se kemikaalimäärä. Sen jälkeenkään en ole saanut aikaiseksi ja viimeksi olenkin värjännyt hiuksia keväällä 2014. Ihanan huolentonta elämää nykyään kun on oma väri, eikä tarvitse huolehtia 🙂

Ihanan monella täällä oma väri ja ei tarvitse miettiä värjäämistä. 🙂
Mä värjään todella harvoin ja nytkin viime värjäyksestä aikaa. Nyt pitäisi vaan miettiä mitä näille hiuksille tekee. Ainakin leikkaus. 😀

Itseasiassa hiusten runsasta värjäämistä ei suositella edes imetysaikana, ja ihan sama ohje koskee raskauttakin ? (http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/teratologinen-tietopalvelu/kosmetiikka/hiusvarit/Sivut/default.aspx )Mä olen vajaat 4,5 vuotta joko ollut raskaana tai imettänyt, joten aika perus maantienharmaata pukkaisi, jos en olisi sitä noin 1-2 kertaa vuodessa käynyt laittamassa ? En kuitenkaan nykytiedon valossa jaksa asiasta sen enempää panikoida: Hiusväristä ei juurikaan imeydy verenkiertoon eikä haittoja ole sen kummemmin tutkittu tai raportoitu. Samat ongelmat on kosmetiikan kuin kosmetiikan suhteen.

Ei varmasti suositellakaan. 🙂
Totta tuo, ettei niitä ole tutkittu, näin minäkin olen lukenut. Lähinnä se oma epäonnistuminen yhden värin kanssa sai vähän varpailleen. Hius kun voi näköjään reagoida noinkin arvaamattomasti värjäykseen. 😀 Nyt menen ehdottomasti kampaajalle, kuin koitan itse alkaa värjätä. Ihan jo tämän kuivan päänahankin takia.

Esikoista odottaessa värjäsin tutulla punaisen sävyllä, mutta petyin tulokseen. Siinä missä ”normaalisti” väri säilyy 6-8vk hyvänä, raskaana ollessa jo 2-3 viikossa haalistui järkyttävän näköiseksi…

En osannut edes ajatella, että värjäys olisi jotenkin sikiölle haitallista vaikka aikamoisia myrkkyjähän ne värit on ?

Oho, no se on haalistunut kyllä nopeasti sitten.
Aika myrkkyjähän ne värit on, mutta ilmeisemmin niiden imeytymistä verenkiertoon ei ole pahemmin tutkittu. Lähinnä itse olen tuon oman värjäysepidodin jälkeen tullut varovaisemmaksi ja nyt tuon kuivan päänahan vuoksi en itse uskalla väriä päähän laittaa.

Mä en tohtinut odotusaikana värjätä laisinkaan, enkä edes imettäessä. Sinä aikana oma väri oli kasvanut tukkaan. Ajattelin lopettaa kokonaan värjäyksen, mutta tukka on vaan niin ankeen värinen ilman mitään.. lopulta päädyin pelkkiin raitoihin, joilla saa paljon aikaan! Suosittelen siis raitoja! Kuorma on huomattavasti vähäisempi ja hiukset on pääosin käsittelemättömät, mutta raidat raikastaa ja kirkastaa ja elävöittää sopivasti. 🙂

Noi raidat kyllä houkuttaa kovasti. 🙂 Nyt pitäis saada ensin ainakin leikattua ja sitten katsoa mitä mieltä kampaaja on, kuinka kannattaa jatkaa. Tää keltaisuus olis kiva saada pois ja jotain vaaleaa tilalle.

Joskus, kun vielä ylipäätään värjäsin hiuksia, värjäsin myös raskaana ollessa eikä värin tarttumisessa tai sävyn lopputuloksessa ollut sanomista. Imetysaikana taas kävin värjäyttämässä hiukset häitä varten ja eihän se väri edes tarttunut kunnolla vaan tulos oli pikemminkin laikukas! Toinen kampaaja sai sitten korjailtua tuon laikukkaan ulkonäön ja hyvä tuli lopulta. Samana vuonna lopetin sitten hiusten värjäämisen kokonaan ja vaikka edelleen monet värisävyt toisten hiuksissa onkin kauniita, olen ollut jotenkin helpottunut omasta ratkaisustani 🙂

Kääk, kamala olis tommoinen laikukas lopputulos..onneksi toinen kampaaja sen sitten korjaili laikukkuuden.
Tosi monella nyt oma väri. Ehkä siihen itsekin tottuisi ajan kanssa. Tän keltaisuuden tahtoisin pois ja vaaleita raitoja, mutta saa nähdä mitä mieltä kampaaja ehdottaisi. 😀

Itse lopetin hiusten värjäämisen kokonaan v2012 esikoista odottaessa. Ennen värjäsin itse ja väri oli todella tumman ruskea, melkein musta. Kriiseilin jatkuvasti omasta ulkonäöstä. Esikoisen odotusaika värjääminen tuntui vain todella väärältä, mutta en kestäny ajatusta kamalasta juurikasvusta, joten raidoitin kampaajalla juurikasvun piiloon pari kertaa. En olisi ikinä uskonu pääseväni eroon värjäämiskierteestä. Nyt odotan kolmatta ja olen niin rakastunut hyvinvoiviin, kiiltäviin ja pitkiin hiuksiini? Eikä ulkonäkökriisejäkään ole enää ollut, kun hiusten sävy sopii täydellisesti ihonsävyyn.? Aina tuntui, että juuriskavun paljastama oma väri on mitäänsanomaton maantienharmaa, mutta mitä vielä, kaunis ruskea väri paljastui, kun värjätty hius kasvoi pois!?

Ihana kuulla, että siellä päästiin tuosta värjäyskierteestä lopulta eroon ja mitään kriisejä ei hiusten kanssa ole ollut. 🙂 Ehkä sitä itsekin vaan pitäis koittaa leikata reilusti ja antaa oman värin kasvaa. Kyllä näistä muutenkin pitää paljon leikata, kun latvat on jo tosi kuivaa..Mut jotenkin se lyhyt ei tunnu niin omalta.
Ihanaa odotusta sinne.♥

Piti ihan miettiä että en ole tainnut värjätä raskauksien aikana. Pahat allergiaoireet nostivat päätään hiljalleen ensimmäisen jälkeen ja varsinkin toisen jälkeen ja siihen jäi värjäys. ? Kolmannen jälkeen kävin parisen kertaa kasviväreillä värjäyttämässä kampaajalla, mutta on aika tyyristä. ? Sitten kasviväreillä värjääminenkin on vain jäänyt. Nyt en ole värjännyt hiuksia 4 v millään ja neljännen jälkeen kävin leikkauttamassa polkan, kun oli hiukset raskauksien jälkeen huonossa kunnossa. Nyt ksvattelen hiuksia suht omalla värillä ja näyttävät paljon paksummilta ja tuuheammilta. Pikkuhiljaa alkaa oma värikin näyttämään ihan hyvältä. Kyllä siihen omaan väriin tottuu vaikka vaatii hiukan asennoitumista. ?

Ikäviä tuollaiset allergiaoireet. :/
Mutta kiva kuulla, että siihen omaan väriin tottuu ajan kanssa. 🙂 Olis kyllä itselle ainakin leikkaus tarpeen, kun latvat jo ihan kuivaa..mitään ihan lyhyttä en kuitenkaan enää leikkaa, kun se ei tunnu omalta.

Melko keltainen tuo sinun hiusvärisi. Sulle sopisi kylmpempi sävy! Ehkä ennen raitoja pitäis tuo kektaisuus saada pois. Sitten pitkä polkka:)

Joo tää on keltainen ja en tykkää siitä, sillä tahtoisin just joitain vaaleampaa raitaa. Mutta se tuskin peittää tätä keltaisuutta. :/ Värinpoisto olis sit varmaan järkevämpi vasta odotuksen jälkeen?
Pitkä polkka vois olla ihan kiva kyllä, sillä ihan lyhyeksi en näitä halua. 🙂

Osta kunnon hopeashampoo ja vielä joku sävyttävä hoitoaine, niin pääset eroon keltaisesta. Saattaa olla että tukasta tulee pelkästään sillä niin hyvä ettei edes tarvi värjätä.

Hei kiitos vinkistä. 🙂 Pitää alkaa tutustua millaisia vaihtoehtoja on tarjolla.

Mä olin jo ennen raskautta siirtynyt värjäyksessä taitavan ekokampaajan käsittelyyn, kun värit oli tosi onnistuneita eikä niistä tullut häiritsevää juurikasvua, vaan haaleni jotenkin tosi tasaisesti. Raskausaikana ainoa ekokampaamon vaihtoehto olis ollut tietyt kasvivärit, mutta niiden haittavaikutuksena mulle aiemmin iski hillitön päänsärky. Vaihtoehdot olis siis aikalailla minimissä ja päädyin sit vaan leikkauttamaan malliin hieman useammin hiukset (jotka muuten olikin raskausaikana tuuheammat ja nopeampikasvuiset). Jostain syystä en sit lähtenyt raskauden jälkeenkään enää värjäämään tai siis värjäyttämään hiuksia, joten edellisestä värjäyksestä alkaa olla tasan 3 vuotta. Imetysajan ja sen jälkeiset hiustenlähdöt on edelleen pelastanut sama ekokampaaja, nyt parin kuukauden välein käydään kutreja kuosiin laittamassa yhdessä pikku-ukon kanssa. Pojan hiuksista aina huomaa itsellekin, milloin pitäis lyhentää ?

Täällä päin ei olekaan tuollaista ekokampaajaa..mutta kuulostaa hyvältä, ettei selvää rajaa ole jäänyt vaan väri haalistunut tasaiseen.
Ei varmaan enää kannatakaan värjätä, kun on se oma väri kasvanut jo kokonaan. Säästää pitkän pennin kampaajalla käynneissäkin kun pelkkä leikkaus riittää. 😀

En mä tiedä, kuin paljon tässä säästää, kun tuntuu, että näitä hiuksia saa olla leikkaamassa alle parin kuukauden välein, et pysyy jotenkin kuosissa, kun ei oo sitä Väriäkään. Ja kerta leikkaus on 40€+ pikku-ukosta vielä sit päälle. Mut toki tyytyväisenä sieltä aina saa lähteä, ja onnea on luotettava kampaaja, joka on palkkansa toki ansainnut!
Ootko huomannut, että Orivedelle aukesi muuten ekokampaamo tuossa viime vuoden puolella?

Totta, rahaa siihenkin kyllä menee, mutta voisi sen huonomminkin käyttää. 😀 Joten kyllä tuon summan varmasti ihan hyvillä mielin itseensä käyttää.
En ookkaan huomannut, pitää kurkata. 🙂

Kun omaa lyhyet hiukset niin niitä saa värjätä ja leikata jatkuvasti. Kaikkien odotusten kohdalla sai värjätä melkein kerran kuussa, samassa tahdissa kun leikatakin.
Ja markettiväreillä, koska ei lompakko varmaan olisi kampaajalla värjäystä kestänyt. Onneksi väri oli aina mitä piti eikä tullut ikäviä yllätyksiä.

Kallista se kyllä on käydä kampaajalla ja sillä hintaa värjää monta kertaa itse. Hyvä, ettei siellä ole kertaakaan väri ollut jotain ei toivottua. Oli kyllä itselle järkytys aikoinaan, kun hiukset oli melkein mustat niiden ruskeiden sijaan. 😀

Minä olen värjännyt aina itse. Nyt kolmas raskaus ja yhdenkään raskauden aikana ei ole tullut mitään vääriä reaktioita, mutta kerran imetysaikana tuli väärä sävy. Vaikka silloinkin kyseessä minulle tuttu merkki ja sävy.
Raskausaikoina värjään mutta harvemmin kuin ennen näitä ajanjaksoja.

Oonkin joskus kuullut, että imetysaikanakin hiukset voi reagoida niin, että lopputulos voikin olla täysin eri.

Mä sinuna ensimmäisenä leikkaisin latvoja toooosi reilusti..se jo vaikuttais hiusten näköön paljon 🙂 ja ehkä vaaleat raidat vois olla hyvä juttu 🙂

Leikkausta nämä kyllä jälleen kaipaisivat, sen verran kuivaa höttöä on nuo latvat. 😀 Viimeksi taisin leikata niitä itse kesällä, joten aika jo olisi..tosin nyt sen saa hoitaa ammattilainen.
Ne raidat kyllä joukuttais paljon.

Hiusten ”uudistamiseenhan” on värejä tarvita, joten itse heitän niinkin villin idean, että kemikaalien sijaan kampaaja käyttäisikin saksia.
Juurikasvusta tulee nopeasti se ihan oma pääväri, eikä mikään sellainen, josta on vain pyrittävä eroon, keinolla millä hyänsä. Ja oma väri alkaa olla jo aika tavallinen trendi myös.
Jos vaikka uskaltaisit reilusti lyhyempään malliin, pääsisit kerralla eroon monesta ”vuosiraidasta”. Sirot kasvosi kyllä kestäisivät esimerkiksi kauniin polkan.

Leikkaamista nämä kyllä todella kaipaavat. 😀 Oon välillä leikannut itse, mutta nyt olisi kyllä ennemmin tarve ammattilaiselle.
Hmmm totta, nykyään moni tahtoo juuri sen oman värin. Täällä on ollut viimeksi lyhyet hiukset tammikuussa 2012..mutta jotenkin pitkät tuntuvat kotoisemmilta kuin ne lyhyet. 🙂

Raskausaikana en ole värjännyt kertaakaan, esikoisen jälkeen kerran ja sitten se vaan jäi. Olen jo oppinut pitämään omasta väristä joka on sävyltään kaikkea mustanruskeasta vaaleaan.. Tai sitten äitiys on vaan tehnyt musta pihin kun en raaski edes leikkauksesta maksaa, vaan oon opetellut leikkaan hiukset itse?

Hienoa, että siellä omaan väriin on jo totuttu. Kai sitä itsekin tottuisi, jos vaan antaisi kasvaa.
Hih, mä oon viimeks käynyt kampaajalla tammikuussa 2012. Muuten oon leikellyt aina välillä itse. Nyt nämä kyllä tarvis jo ammattailaista. 😀

Ok hyvä tietää. 🙂
Ostin tosiaan ihan vaalean ruskean hiusvärin, jota olin ennenkin käyttänyt ja lopputulos oli tämä. Mulle sanottiin silloin, että tuo johtuu raskaudesta, mutta ehkä sitten ei johtunut. No mutta jokatapauksessa hiuksista tuli ruskeiden sijaan melki mustat. 😀

Vastaa käyttäjälle Jemima Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X