Se on kuulkaas jälleen viikko vierähtänyt ja täällä täyttyi raskausviikko 29+0! Puhelimen sovellus kertoo, että päiviä laskettuun on jäljellä 77! Sumu kasvaa vatsassa hyvin ja minun ulkomuotoni vain pyöristyy. Olen huomannut, että nyt vatsan koon on alkanut huomaamaan muuallakin kuin vaatteiden pieneksi jäämisessä. Nimittäin sukkien jalkaan laittaminen alkaa olla ähinää ja jalka pitää laittaa selvästi sivuun, jotta vatsalle jää tilaa. Sama asia koskee kenkien laittoa tai tavaroiden nostamista lattialta. Ei sillä, että nuo haittaisivat, tykkään paljon tästä vatsasta.
Viime ja tämä viikko on ollut aika raskaita. Olen ollut nyt putkeen melkein kaksi viikkoa yksin lasten kanssa. Huomaan, että raskaus verottaa omansa ja en ole ihan niin energinen. Kun ohjelmaa on tässä kuussa vielä ollut paljon, on iltaisin huokaistu kyllä syvään. Tietysti se ei paljon auta, kun nukkumaan ei meinaa päästä ajoissa ollenkaan. Tai pääsisin, mutta Sumu on vatsassa eri mieltä ja jumppailee innokkaasti illalla.
Tämä raskausviikko toi mukanaan supistelut ja niiden myötä muistutuksen lähestyvästä synnytyksestä
Ensimmäistä kertaa tämän odotuksen aikana myös supistelut ovat löytäneet tiensä tänne. Tai ne lähinnä ovat vatsan kovettumisia pienen menkkamaisen jomotuksen kanssa. Joskus kyllä tuntuu kovempaakin jomotusta, mutta yleensä helpottaa kun vaihtaa asentoa. Silloin on pitänyt himmata tahtia, kun oma kroppa kertoo että hidastahan vähän. En kuitenkaan ole osannut olla huolissani noista supisteluista, vaikka niitä onkin nyt hieman tiheämmin tullut.
Täysin välittämättä supistuksista en tietenkään ole, sillä ne voivat huomaamatta saada paljonkin aikaan. Minua rauhoittaa kuitenkin hieman tieto siitä, että maanantaina minulla on ultra. Siellä nähdään onko nämä aiheuttaneet jotakin ja samalla katsotaan istukan tilanne, jonka takia se ultra oikeasti on. Siinä voin kuitenkin kertoa lääkärille myös näistä supisteluista.
On muuten jännä, että ensimmäiset pienet vatsankovettumiset vain ohitin, mutta heti kun niihin tuli lisänä se menkkamainen kipu, palasi kyllä synnytykset hyvin mieleen. Ensimmäinen ajatus taisi olla, apua mihin olen jälleen ryhtynyt. En kuitenkaan niinkään tällä kertaa jännitä synnytyksessä kipua, sillä tiedän mitä on luvassa. Eniten jännitän sitä, voiko kaikki mennä vielä hyvin tälläkin kertaa?
Nyt kuitenkin koitan olla turhaa stressaamatta supistelua ja odotan rauhassa maanantain ultraa. Niin rauhassa kuin sitä voi odottaa.
Kommentit (4)
Onneksi näitä kontrolleita äitipolilla järjestetään ja tarvittaessa huolen yltyessä pääsee muutenkin tsekkailemaan!
Tuo ”voiko kaikki mennä hyvin tälläkin kertaa?” on muuten tuttu ajatus. Olihan edellisellä kerralla mukana infektiota ja vauvojen tehoa, mutta silti ajattelen kaiken menneen sinänsä hyvin. Kun sieltä teholtakin kotiuduttiin viikossa. Mutta ehkä sitä pitää vain luottaa siihen, että hyvissä käsissä ollaan ja hyvin menee. Hermoilla sitten, jos tilanne sitä vaatii.
Tsemppiä supisteluihin!
Minä olisin halunnut kokea noita valmistavia supistuksia mutta luonto päätti toisin: kaikki 3 raskautta käynnistettiin. Viimeiselle jyräytettiin kerralla sellainen annos oksitosiinia että kokemus oli aivan kamala.
Missään näissä ei pää pysynyt mukana kun kivut alkoi heti aika terävinä. Ja mitään mahankiristelyä kummempaa ei ollut minkään raskauden aikana.
Mutta mitäs sille voi kun on kanaemo ja munat syntyy valmiiksi keitettyinä, jokainen rv 42+
Voih, se on kyllä ikävä jos käynnistetään isoilla annoksilla. 🙁 Mutta siellä on lapset viihtyneet hyvin yksiössään, eikä ole ollut kiirettä pois. 🙂 Itsellä kun viimeisin käynnistettiin, niin oli jotenkin lempeä synnytys, vaikka vauhdikas olikin. Täälläkään ei pahemmin ole aikaisemmin supistellut, mutta ehkä nyt on välillä liian kova tahti.
Niinpä. 🙂
Teillä oli kyllä kaikenlaista, mutta niin kuin sanoit, sitä voi vain luottaa ja onneksi sairaalassa on osaava henkilökunta jotka pitää niin äideistä kuin vauvoista hyvää huolta.♥