äiti ja melukylän lapset - Banneri

Hahaa, ei varmaan uskoisi, kun minulla näitä lapsiakin tässä on, mutta kyllä minä pohdin tätä asiaa ja paljon. Kuinka paljon hankkia vauvalle vaatetta, varsinkin siinä pienessä koossa? Minulla on yleensä ollut isot jemmat, joten en ole ostanut itse kuin muutaman vaatteen lisää, mutta nyt säästöön oli jätetty vain muutama vaate, joista aika moni ei enää sitten jotenkaan vastaa omaa vaatemakua ja jää näin käyttämättä.

Paljonko vaatetta vauvalle?

Yhdessä vaiheessa tätä odotusta kaivoin innoissani muutamat jemmat esiin, ei niitä kyllä montaa ollutkaan. Raskauden edetessä minulle on kuitenkin muodostunut selvä tyyli, jolla tahdon pienen tyttömme pukea, joten ainakin osa palautui takaisin jemmoihin. Jos tarkkoja ollaan niin kaksi bodya ja yhdet housut. Sainkin aloittaa vaatteiden ostelun ihan alusta, mikä on ihanaa. Mutta koska paljon pitää ostaa, olen suosinut nyt kirppareita ja nettikirppareita.

Kuinka paljon sitä vaatetta oikein nyt tarviikaan?

Laskin juuri, että minulla on nyt vauvallemme viisi bobya ja kuudet housut koossa 56cm. Ainakin pari bodya pitää vielä ostaa, sillä jos tämä puklailee yhtä paljon kuin muutkin lapsemme, saattaa päivässä mennä helposti neljäkin vaatekertaa. Yhtään 50cm vaatetta meillä ei vielä ole, paitsi kuvassa oleva ruskea haalari, mutta ajattelin ainakin varuiksi yhden tai kaksi sellaista settiä hommata, sillä niin pieniä nuo vauvat ovat. Sellainen 3500g ja 50cm hukkuu vielä 56cm vaatteisiin.

vaatetta vauvalle

Nettikirppareilta on nyt kotiutunut aika tiuhaan tahtiin meille vaatetta, sillä kaikkea en kuitenkaan uutena halunnut ostaa. Nuo pienten vaatteet pysyy aika hyvässä kunnossa, vaikka olisikin useammalla käyttäjällä.  Ainakin puolet vauvan vaatteista onkin käytettyjä. Esikoinen kysyi eräs päivä minulta, ”Äiti, onko meidän vauvalla mitään muita housuja kuin röyhelöpyllyjä?” Hih, kyllä meillä on, mutta noita on nyt kyllä kotiutunut aika paljon, varsinkin 62cm koossa.

Olen lähdössä nyt lauantaina ystävän kanssa ideaparkkiin ja sieltä voisi sitten katsella vauvalle vielä jotakin pientä. Muutamat sukat ainakin tarvitaan, harsoja pitäisi käydä katsomassa, niitä bodeja ja housuja ja ja ja.. Jos nyt ajattelen, että yhteensä hommaisin noita 50/56cm vaatteita yhdeksän kipaletta (housuja sekä bodeja), niin eiköhän se riitä? Sitten siitä jää vielä sitä isompaa kokoa seitsemän settiä, kun ne 50cm jäävät pieneksi.

Outoa, etten muista yhtään kuinka paljon minulla oli vaatetta meidän nuorimmalla pojalla, vaikka hänen vauva ajasta ei vielä hirveitä aikoja ole kulunut. Ei kuitenkaan mitään mielikuvaa, paljon niitä vaatteita oikein olikaan. Osa kun oli silloin sisarusten vanhoja. Mutta niistäkin suurin osa lähti eteenpäin.

Mitä mieltä olette, riittääkö miettimäni määrä? Paljonko teillä on ollut vaatetta juuri noissa pienissä koissa? Riittikö vai oliko liikaa?

Kommentit (18)

Täällä odotellaan ensimmäistä lasta ja vaatteita on ainakin isän mielestä alkanut ilmestyä nopeaan tahtiin (laskettuaika elokuun alussa). Tein insinöörinä hankinta-excelin, jolla tätä hankintataifuunia hallitaan. Ainakin taulukko näyttää suuntaa, mitä vielä puuttuu ja kuinka paljon minkäkin koon vaatteita on. Hankinnat tehty pääsääntöisesti nettikirppareilta tai saatu lahjoituksina. Uutena ostettu yksi body. Hankala tietää onko vaatetta tietää, mutta meillä alkaa olla useampi ”vaatekerta” useammassa koossa. Ja aikaahan tässä on vielä.

Odotan esikoistani ja ihmiset tuntuu olevan niin kovin eri mieltä siitä, mitä ja kuinka paljon tarvitsee! Olen saanut kavereilta mielestäni paljon kaikkea, mutta oikeasti ei.ole mitään kokonaiskuvaa ja voi olla, että jotain oleellista puuttuu täysin ? Jotenkin tuntuu siltä, että jätän suurimmat hankinnat äitiyslomalle. Toivottavasti silloin vielä kerkeää/jaksaa!

Kyllä äitiyslomalla vielä kerkiää, kunhan vain itse jaksaa. 🙂 Itse hommasin esikoisen aikaan kaikki isoimmat tavarat juuri vasta äitiyslomalla. Muiden kohdalla onkin sitten tuntunut olevan kiire. 😀 Nyt koitan taas ottaa hieman rennommin näiden hankintojen kanssa ja aika hyvin olen jättänyt niitä juuri äitiyslomalle.
Ihanaa odotusta sinne.♥

Kun odotin nyt 5kk vanhaa esikoistani oli tarkoituksenani hankkia muutama 50 cm vaate kirpparilta, mutta en sitten onnistunut niitä löytämään. Meillä ei sitten lopulta ollut pieniä vaatteita pakkauksen paria lukuunottamatta. Hyvä niin, sillä lapsi syntyi 53 cm pitkänä eikä olisi todennäköisesti niitä pieniä juuri tarvinnutkaan. Mitä määriin tulee, niin meillä ainakin oli todella paljon pulauttelua heti alkuun ja kakkavahinkojakin sattui useita kertoja eli kyllä ainakin 8 bodya hankkisin niin ei ihan joka päivä tartte pyykätä. Housut ei aina menneet likaisiksi yhdellä käyttökerralla niin niitä ei ehkä tarvitse yhtä monia.

Tuokin on totta, jos lapsi on kovin pitkä synyessään, niin nuo pienimmät ei ehkä mene kuin ihan hetken jos sitäkään. Itse nyt ostin 2x 50cm bodyn ja toivon että ne pääsevät käyttöön. 🙂 Ja kyllä jos lapsi pulauttelee paljon, niin sitä vaatetta menee yllättävästi. Nyt minulla on muutama enemmän ja koitetaan pärjätä niillä. 😀

Ihania vaatteita ♡ Täällä varustaudutaan tällä kertaa vaaleansinisin varustein, mikä aiheuttaa pientä hämmennystä 😀

Mutta kyllä tuo määrä kuulostaa minusta hyvältä ja saahan niitä vaatteita tosiaan lisää, jos tuntuu, ettei nuo riitäkään. Itse olen aika (=liiankin) tarkka vaatteista ja vaihdan ne päivittäin, olipa niissä likaa tai ei. Mutta edelleenkin täällä on ne vanhat vauvanvaatteet käymättä läpi. Sen verran tiedän, että kyllä niistä jotain löytyy vaikkakin ehkä vähänlaisesti.

Nämä on kyllä ihania.♥
Oih, pienten poikien vaatteet on myös niin kovin suloisia.♥
Saa onneksi lisää, harmi vain, ettäö kaikki kaupat on niin kaukana. Mutta näillä nyt mennään alkuun, sillä ostin muutaman bodyn lisää kun kävin ostoksilla. 🙂 Mä myös vaihdan vaatteet joka päivä uusiin, toki jos ne on edellisenä päivänä kerennyt olla vain hetken päällä, niin sitten kyllä laitan samat.
No mutta katsot sitten äitiyslomalla, ei enää kauan kun sinulla se alkaa. 🙂

Meillä on ollut enemmän kuin sun jemmat nyt vaikka pyykkään päivittäin. Varmaan noin 2vaatesettiä/päivä/viikk + muutama yöpuku. 50cm vaatteet mahtui melkein nelikiloisille yli kk. Ainakin Po.pin 🙂

Ne ihan pienet menee kyllä tosi pitkään. 🙂
Pitää kyllä ostaa lisää, sillä tämä nykyinen määrä tuntuu niin pieneltä. Katsotaan mitä huomiselta reissulta tarttuu mukaan. 🙂

Täällä parhaimmillaan kolmesti saanut päivän aikana pikkutyypille vaatteet vaihtaa. 🙂 että mun mielestä niitä vaatteita saa olla. Oiskohan mulla suunnilleen sama määrä vaatetta kuin sulla, eikä oo kyllä ainakaan liikaa.

Just tuo, kun luulen että tälläkin vauvalla saa sitä vaatetta olla vaihtamassa parhaimmillaan useamman kerran päivässä..
Mutta kiva, että tuo ajattelemani määrä olisi juuri sellainen jolla voisi pärjätä. 🙂

Voi kun ihanan hempeitä vaatteita!
Meillä taisi olla suunilleen kymmenen bodya ja housuja vähän vähemmän. Ja tosiaan alkuun käytettiinkin ainoastaan kokoa 50, paljon mukavampi pikkuisellekin kun vaatteet istuu ?. Ja ajattelin että jos tulisi iso vauva niin vaatteet on kuitenkin helppo myydä eteenpäin. Oli helppoa kun oli useampi kpl niin ei aivan joka päivä tarvinnut pyykkiä miettiä.

Eikös, jotenkin tuollainen hempeys on nyt mun mieleen. 🙂
Hyvä kuulla, että suunnilleen tuolla määrällä olette selvinneet. 🙂 Mäkin tykkään ettei niitä vaatteita tarviis sit heti olla laittamassa pesuun. Vaikka meillä tulee muutenkin paljon pyykkiä, minulla on ollut tapana pestä vauvan vaatteet erillään meidän vaatteista, ainakin alkuun. Ja kyllä noita ihan pieniäkin pitää muutamat hommata, saahan ne sitten myytyä, jos ei pääsekkään käyttöön. 🙂

Täytyy muistaa, ettei vauvan syntymäpäivä ole mikään ”viimeinen käyttöpäivä”. Kauppoja saa ja voi käyttää hyvin sen jälkeenkin ja mielellään juuri sen mukaan, mitä tuntuu tarvitsevansa. Vaikka vauvan vaatteet kuinka ihania onkin, en ole vielä kuullut kenenkään toteavan, että niitä olisi ollut liian vähän. Aina lopulta kuistenkin ihan liikaa…

Ei toki. 😀 Paljon saa hommattua myöhemminkin. Meillä nuo vaatekaupat vain melkein 100km päässä, niin ei ihan tuosta noin vaan lähde ostamaan vaatetta vauvan synnyttyä..lisäksi oman kylän kirpparilta en ole löytöjä tehnyt..silloinkin olen lähtenyt kaupunkiin kirppiksille.

Meidän lapsilla on vauvana riittänyt yleensä 1 vaatekerta/pvä, kakkavahingon tai satunnaisen massiivisen puklun sattuessa 2 vaatekertaa mennyt. Jos nyt saisin vielä vauvan, hankkisin hyvin vähän mitään, ehkä 5 bodya ja housua pienessä koossa. Nopeasti sitä sitten lähtee Prismaan tai kirpparille hakemaan täydennystä. Muutenkin hankkisin varmaan puolet vähemmän mitään tarvikkeita, mitään en ostaisi varuiksi vaan hankkisin vain jos oikeasti tarvitsisin, hankkisin lähes kaiken käytettynä… Olisin niin paljon viisaampi ja maltillisempi (vaikka meillä ei ole.ö näidenkään kanssa ylettömiä määriä tavaroita ollut). Olisinpa vain tiennyt, miten paljon hyväkuntoisia lastenvaunuja, pinnasänkyjä vaatteita, sittereitä ym. liikkuu käytettynä. Huh.

Eli minun korvaan kuulostaa riittävältä 🙂

Meillä nuo puklailleet sen verran, että välillä vaatekertoja on mennyt monta päivässä. Ja jos tulee kova tarve vaatteille, on lähimpään kauppaan, josta vaatetta saa melkein 100km. Lisäksi oman kylän kirpparilla aika surkea valikoima vauvan vaatetta. :/
Käytettynä löytää kyllä todella hyväkuntoista tavaraa, ei kannatakkaan hommata kaikkea uutena. 🙂

Tuollainen taulukko on kätevä, itsellä jonkinmoinen lista vain paperilla. 😀
Kirppiksiltä löytyy kyllä hyväkuntoista vaatetta ja tavaraa, jotka kannattaa kyllä ehdottomasti hyödyntää. 🙂
Ihanaa odotusta sinne.♥
Täällä esikoinen ja taapero syntyneet elokuussa. 🙂

Vastaa käyttäjälle Johanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X