Pikaisia kuulumisia arjen keskeltä

Teksti Terhi

Nyt pikaisia kuulumisia arjen keskeltä, nimittäin täällä kiirettä pitää. Tämä viikko tuntuu olevan varsin kiireinen erilaisten menojen vuoksi ja tuskin se seuraavakaan kovin rauhallinen on, kun ristiäiset lähestyvät kovaa kyytiä.

Se olisi lapsilla vielä muutama hassu päivä koulua, ennen kuin kesäloma alkaa ja meillä samalla ihan uudenlainen arki. Saa nähdä millaista tulee olemaan, kun kaikki lapset ovat kotona ja kouluun ei tarvitse nousta. Se tietynlainen rytmi päivistä poistuu hetkeksi ja jos vanhat merkit  pitävät paikkansa, on tiedossa kiukuttelua ja hetkellistä tylsistymistä lapsien suunnalta.

Kuulumisia arjen keskeltä

Minusta taas on kivakin juttu, kun voimme suunnitella päiviä nyt ilman koulun aikatauluja. Lähteä käymään jossain juuri silloin, kun se meille sopii ja voimme ajoittaa kaiken täysin vauvan rytmien mukaan. Mitään suuria kesälomasuunnitelmia me ei olla tehty, mutta eiköhän niitä tässä kesän mittaan taas kerry.

Meillä on nyt kesäkuussa vauvan ristiäiset ja aina kun vain kerkiän, olen suunnitellut niitä. Lapsia kiinnostaa kovasti millaisen kakun tällä kertaa teen, mutta minulla ei ole vielä minkäänlaista visiota siitä. Jotenkin ei niin kamalasti ole napannut tuo kakkujen tekeminen, kun tein niitä viime vuonna niin paljon. Into hieman laski. Mutta eiköhän se pieni kipinä sen tekemiseen vielä tässä löydy, kunhan massat kotiutuvat ja pääsen tekemään jonkinlaisia koristeita. Vauva tosin nukkuu niin lyhyitä pätkiä, että koristeiden tekeminen taitaa ajoittua joko todella aikaisiin aamuihin tai myöhäisiin iltoihin.

Ristiäisten suunnittelun lisäksi, ollaan oltu paljon ulkona nauttimassa upeista keleistä ja viikonloppuna, aina kun mies viikonlopputöiltään kerkiää, olemme koittaneet saada olohuoneen rempan loppuun. Esittelen muutoksen sitten täällä blogissa, kunhan saamme remontin kokonaan loppuun. Pitkään tämä onkin kestänyt, mutta tiesin sen kyllä jo siinä vaiheessa kun aloitimme. Mutta loppusuoralla onneksi jo ollaan.

Nauttikaahan näistä upeista ilmoista!

Kommentit

2 kommenttia
Terhi

Tervetuloa seurailemaan.♥
Oi ihanaa odotusta sinne.♥ Ja jänniä aikoja teillä elellään, kun ensimmäinen menee kouluun. Muistan niin sen tunteen, kun meidän esikoinen meni kouluun..ja nyt syksyllä hän menee jo seiskalle..kääk!
Minun onni on ollut manduca, jolloin ulkoilukin onnistuu, kun vauva ei pahemmin vaunuissa ole viihtynyt. Harjoitellaan sitä kuitenkin päivittäin, niin jos jo syksyllä viihtyisi niissäkin. 🙂 Vauvalle nälän iskiessä olen imettänyt ulkona. Pyykkiä pesen heti aamusta ja ripustan kuivumaan heti, kun vauva hiemankin nukkuu. Lisäksi tässä näiden vuosien aikana on oppinut ripustaan niitä myös vauva sylissä. 😀 Kuivausrumpu olis aika kova juttu. Imurointi ja lattioidenpesu sekä ruuanlaitto tehdään tällä hetkellä vauva sylissä. Imurin tai liesituulettimen humina tuntuu rauhoittavan vauvaa ja joskus hän viihtyy vaunuissa sen aikaa kun minä imuroin. Astianpesukoneen tyhjään ja täytän aina niiden lyhyiden päikkäreiden aikana.

Avatar

Moi! Olen suhteellisen tuore blogisi lukija ja olen pitänyt siitä kovasti 🙂 Meille on syntymässä syksyllä neljäs lapsi ja kolme muutakin ovat suhteellisen pieniä, kun vanhin aloittaa vasta koulun. Olisiko sulla vinkkejä ihan jo esim. missä välissä teet kotitöitä (erityisesti kun pyykkiä tulee nyt jo tosi paljon), jos vauva on kovin sylissä/tissillä viihtyvä, kun kuitenkin isompien lastenkin kanssa pitäisi ehtiä ulos ym. 🙂 eli mielellään kuulisin hyväksi todettuja arjen vinkkejä useamman lapsen kanssa ?

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä