äiti ja melukylän lapset - Banneri

Kai se vain on uskottava, että vauvamme on tänään 1kk ikäinen, vaikka tuntuu ettei siitä voi olla niin kauan aikaa kun hän syntyi. Viikot tuntuvat vierivän kovaa kyytiä ja pieni tyttö kasvaa ihan silmissä.

Ajattelin, että minulla olisi tältä ensimmäiseltä kuukaudelta valtava määrä kuvia pienestä, mutta eipä olekaan. Meidän tyttö kun viihtyy lähinnä vain sylissä, ei ole pahemmin tullut kameraan tartuttua, puhelin sen sijaan on täynnä erilaisia pikaräpsyjä. Harmittaa kyllä pikkuisen, kun pari ihanaa ideaa jäi toteuttamatta, mutta toisaalta osasin tähän varautua, koska edellisenkin kohdalla oli sama homma.

Ja kyllähän mielelläni pidän vauvaa sylissä ja paljon, joten kuvat jää kakkoseksi helpolla. Vauva siis nukkuu parhaiten sylissä ja pystyasennossa. Hänen lemppari on se, kun saa olla vatsa vasten minua, pää sydämen kohdalla ja jalat kippuralla. En ehkä kestä, kuinka ihana hän siinä on. Jos koitan laskea hänet muualle nukkumaan hän havahtuu heti ja herää. Joten hän saa nukkua sylissä ja onneksi minulla on manduca, niin saa kädet välillä vapaaksi.

1kk ikäinen vauva nukkuu vieressäni, itkeskelee ja hymyilee

Olen kuullut jo pariinkin kertaan, kuinka tyttö on liikaa sylissä ja pitäisi oppia muuallakin nukkumaan. Ei kyllä pidä, eikä pientä voi pitää liikaa sylissä. Se on minun mielipiteeni. Jos pienellä on hyvä ja turvallinen olo minun sylissä, on se silloin juuri se oikea paikka hänelle. Toki arjessa on tilanteita, jolloin olisi kiva, että vauva viihtyisi nukkumassa muuallakin. Mutta kyllä sekin aika vielä koittaa.

1kk ikäinen vauva

Vauva ei ole reiluun viikkoon nukkunut paljon mitään päivisin. Kaikki unet kestävät vartin verran ja siinä ajassa ei kerkiä kyllä mitään tehdä. Yleensä hän kerran päivässä nukkuu pidemmän pätkän. Monesti se ajoittuu iltaan tai joskus harvoin keskelle päivää. Mitään selvää rytmiä ei kuitenkaan vielä ole.

Monessa ottamassani kuvassa vauva nukkuu ja se voi luoda kuvan, että hän nukkuu todella paljon. Totuus on kuitenkin se, että ne hetket kun hän on hereillä ollessa tyytyväinen, on aika vähäisiä ja silloin ei  tule pahemmin kuvattua. Vauva itkeskelee aika paljon, näin on ollut alusta asti. Tilannetta nyt seuraillaan, sillä moni asia vaikuttaa samalta, kuin pojallammekin, jolla oli vauvana refluksi. Mikään ei kuitenkaan ole vielä varmaa (pitää ensin sulkea pois se, ettei tämä johdu suihkutisseistäni). Vauva saattaa yhtäkkiä alkaa nieleskelemään paljon, hän pulauttelee jonkin verran, ei viihdy selällään vaan enemmän pystyasennossa jne.

Onneksi on myös niitä hyviä hetkiä kun ei itketä ja tyttö seuraa kastseellaan ja antaa mitä suloisimpia hymyjä. Yöt hän nukkuu vieressäni ja pinnasängyssä hän ei ole nukkunut yhtäkään yötä. Syöttövälit on yleensä lähemmäs kolme tuntia, mutta joskus väli on lyhyempi. Yöllä on herätty yleensä kaksi kertaa, joskus useamminkin.

On kyllä aivan huikean hienoa tutustua tähän pieneen ihmiseen.

Kommentit (10)

Meillä oli kuopus kans vauvana sellainen, että nukkui n. 10 min pätkiä paitsi sylissä ja kantoliinassa saattoi nukkua pidempään. Yöllä nukkui pidempiä pätkiä toki. Ja itkuisuutta oli myös 3 kk ikään asti. Ei siis mitään koliikkia, mutta ei viihtynyt sitterissä tms vaan sylissä mieluiten. 3 kk iässä itkuisuus helpotti ja 6 kk ikäisenä alkoi vauva nukkua yli 1 h päikkäreitä. Nyt 2-vuotiaana nukkuis jopa 3 h päiväunia ja saa herätellä ylös, et riittää unta yöksikin 😀

Tsemppiä sinne vauva-arkeen. Suloinen vauva teillä on kyllä <3

Hei, meillä on neljä päivää vanhempi tyttö (perheen kolmas lapsi) ja hyvin on samansorttinen vauveli ku teilläki. Itkuisuus ja tyytymättömyys alkoi pian kotiutumisen jälkeen. Öisin nukutaan parilla syötöllä mutta päivät ja illat menee hyvin lyhyitä torkkuja ottaen. Rinnalla asutaan lohtua hakemassa ja kasvuvauhti on hurja. Täälä myös suihkutissit ja imetän 3-4 kertaa samasta rinnasta. Paras imetysasento on lähes selällään maaten, tuolloin maito ei tule niin paineella. Aloitin vauvalle itkuisuuteen Bifibaby plus tipat, niistä on ollut ehkä vähän apua. Vyöhyketerapiassa käyty nyt kaksi kertaa ja toisen kerran jälkeen alkoi näkyä valonpilkahduksia asiassa. Toiveikkaana mennään huomenna seuraavalle hoitokerralle.
Raastavaa kuunnella pienen itkua johon mikään ei oikein tunnu auttavan. Toivotaan että teillä ja meillä pian helpottaa!

Onnea vauvasta ja ihanaa vauva-arkea sinne.♥
Eli teillä ihan sama meininki kuin meilläkin.:( Minä myös imettelen monta kertaa samasta rinnasta, ja ainakin jonkin verran se on jo helpottanut.
Kiva että teillä löytynyt apua vyöhyketerapiasta. Pitää itsekin miettiä sitä vaihtoehtoa, jos helpotusta ei ala löytyä.
Toivotaan nyt, että pienten olo helpottaa.♥

On kyllä niin nopeasti mennyt kuukausi!!toivottavasti itkut helpottaa tai niihin löytyy edes joku syy. Ne itkut ilman selvää syytä on pitemmän päälle niin turhauttavia! Tsemppiä sinne ristiäis järjestelyihin!!Minea oli samanlainen pikatorkkuja ja vähän siinä meinas kiirettä pitää,että sai ristiäiset järkättyä kun oli aina vartti aikaa tehdä jotain!

Niin on, ei sitä meinaa oikein käsittääkään. Ihme pikakelauksella meni odotus ja nyt tämä vauva-aikakin!
Toivon mukaan syy löytyy, on niin kurjaa kun toisella on ikävä olla. 🙁
Hih, joo yöllä kirjoittelin kutsuihin osoitteita että sain ne tänään kiikutettua vihdoin postiin. Jännittää vähän, miten tässä ikinä kerkiää mitään leipomaan.

No aivan totta, vauva saa olla sylissä vaikka koko ajan. Itselläni kohta 4 kuukauden ikäinen vauva ja nyt jo kaipaan niitä syntymän jälkeisiä ensimmäisiä viikkoja.
Hänenkin lempipaikka oli äidin sylissä, pystyasennossa, vatsa vatsaa vasten. Viikot menee niin nopeasti ja hän kasvaa liian pian.
Haikeana luen näitä ajatuksiasi ja koen yhteenkuuluvuutta. Tietoisena, että tämä meidän pieni on viimeiseni (kuudes), koitan nauttia ja imeä kaiken näistä ainutlaatuisista hetkistä. Ja miten kipeältä se tuntuukaan kun tietää, että tässä se nyt on / oli.
Ja kuitenkin, pieni toive vielä syvällä sydämessä….jos sittenkin….
Kiitos tekstistäsi, jälleen kerran.

Kyllä sitä mielellään sylissä pientä pitääkin varsinkin, kun tietää pian koittaa se aika kun sylissä vain pyörähdeään. Niin nopsaan nuo pienet kyllä kasvavat, että täälläkin nautitaan ja koitetaan imeä kaikki näistä hetkistä.♥ Ja varsinkin, kun tässä tilanteessa ollaan viimeistä kertaa.
Ihanaa vauva-arkea sinne.♥

Kiitos tsempeistä ja vauva on kyllä mitä suloisin.♥
Katsotaan, koska meillä aletaan nukkumaan myös päivisin vähän pisempiä pätkiä. Tuossa lyhyessä ajassa, kun ei oikein mitään kerkiä tekemään. Ihan mahtavaa, että nyt teillä nukutaan jo noin mahtavia unia. Kiva myös, että noin pitkistä päikyistä huolimatta unta riittää myös yölle. 😀
Aurinkoista viikonloppua.

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X