äiti ja melukylän lapset - Banneri

Nimen valitseminen lapselle ei kuulu vanhempien helpoimpiin tehtäviin. Tai no kyllä se nimen valinta voi joskus olla helppoakin, sitä en väitä, mutta monesti se tuntuu tuottavan päänvaivaa. Joskus se odotusaikana mietitty nimi ei vauvan synnyttyä tunnukaan enää oikealta ja nimen valinta alkaa alusta. Nyt ajattelinkin kertoa kuinka me päädyimme Saagan kohdalla juuri tähän nimeen.

Jo ennen kuin tiesimme vauvan olevan tyttö, oli minulla tytölle nimi, tai oikeastaan vain etunimi ja se oli Saaga. Se nimi oli aikoinaan valmiina jo Sisulle (nuorimmalle pojallemme). Mies jo tiesikin, että ehdottaisin juuri sitä tytön nimeä ja kun aloimme puhumaan nimistä, hän sanoi että antaa minulla täysin vapaat kädet.

Tein erilaisia nimirimpsuja ja aina lopulta päädyin yhteen ja samaan etunimeen

Jokin nimessä Saaga on tuntunut niin kauniilta jo monen vuoden ajan. Halusin myös, että kirjoitusasu on ehdottomasti kahdella aalla yhden sijaan. Se tuntui enemmän meidän näköiseltä. Nimirimpsuja tehdessä mietin myös Eleonoraa, Eeviä sekä Sylviä, joista viimeisin olikin yksi suosikkini. Mutta lopulta totesin, ettei ole Saagan voittanutta. Niinpä lopulta rimpsuista ei löytynyt enää muuta etunimeä.

Saagan toinen nimi Hymy on hyvin harvinainen. Meinasin itse asiassa laittaa sen jo vauvan työnimeksi, mutta päädyin sitten silloin kuitenkin Sumuun. Hymy nimeen törmäsin ensimmäisen kerran, kun esikoisemme aloitti esikoulun ja esikoulussa oli tyttö nimeltä Hymy. Törmäsin nimeen myöhemmin myös, kun eräs hammaslääkäri oli sen niminen. Ihastuin täysin ja laitoin sen nimen korvan taakse jemmaan.

Meinasin sitä yhdessä vaiheessa jo toiselle ja kolmannelle tytöllemme, mutta se ei kuitenkaan koskaan päätynyt kummankaan nimeen. Tällä kertaa valinta oli helppo, vaikka pyörittelin varuiksi myös kahta toisenlaista nimeä. No miksi se sitten oli helppo valinta? Kun Saaga ensimmäistä kertaa katsoi minua silmiin ja hymyili, minä liikutuin onnesta ja aloin itkeä. Silloin tiesin, että toinen nimi on se miettimäni Hymy eikä mikään muu.

Kolmas nimi vaihtui useaan kertaan. Muistan vaihtaneeni sen sairaalan papereihinkin ainakin kolmesti, ellei useammin. Kuvioissa oli alkuun Eleonora, Alissa, Helinä, Matilda ja Aurora. En enää muista missä järjestyksessä ne oli, mutta Aurora tuli kuvioihin viimeisenä. Olin jo melkein unohtanut tuon nimen, kunnes televisiosta tuli eräs ilta elokuva Ruususesta ja silloin muistin tuon nimen. Se tuntui heti niin täydelliseltä, että kirjoitin sen nimirimpsuun ja siinä se oli.

Kun olin saanut koottua mielestäni täydellisen nimen yhteen vaati se enää miehen mielipiteen (vaikka sainkin vapaat kädet, niin toki miehen mielipidettä piti kysyä). Ja se sopi myös hänelle. Kun nimi oli hyväksytty miehellä, jännäsin sopisiko se tyttärelle. Ja kun hän sitten syntyi se oli siinä. Ainakin etunimi oli varma. Toinen ja kolmas nimi tuntui myös juuri oikealta valinnalta. Lopulta se odotusaikana miettinmäni nimi vain sopi täydellisesti tyttärellemme.

Onko teillä se odotusaikana mietitty nimi jäänyt oikeaksi nimeksi, vai oletteko vielä vaihtaneet?

Seuraa meitä Instagramissa tai facebookissa

Kommentit (14)

Meillä vain pari päivää teidän neitiä nuorempi tyttönen ja sattumalta hänestä tuli melkein kaima, nimittäin Saga. Toinen nimi toki eri. Tosin Aurora oli myös miehen listalla mutta lähipiirissä jo yhdellä lapsella on se toisena nimenä joten sen torppasin. Itse pallottelimme pitkään tuon Sagan kanssa onko nimi yhdellä vai kahdella aalla. Myös se mietityttää ärsyttääkö Sagaa tulevaisuudessa aina jankuttamaan sitä ”yhdellä aalla.” Piat/Piiat ja Nina/Niinathan joutuvat aina tarkentamaan kuinka paljon i:kirjaimia nimessä on. Kiinnostaisi tietää miksi te päädyitte ehdottomasti kahteen A:han? Kaunis on nimi molemmilla kirjoitusasuilla.

Meillä pojalle tuli nimeksi sama mitä jo odotus aikana päätettiin ja laitettiin sairaala lappuun 🙂
Näyttää ihan nimeltään <3 en saanut edes tytölle nimi vaihtoehtoa kirjoitettua eikä tiedetty edes kumpi on tulossa 😀

Se on kyllä ihanaa, kun se odotusaikana mietitty nimi sopii vauvalle.♥
Mä en pahemmin miettinyt pojan nimiä, kun saatiin tyttölupaus.

Saagalla on kyllä kaunis nimi. 🙂

Meillä on odotusaikana ollut nimet tytöille valmiina, Veenun kohdalla hän oli ihan nimensä näköinen. Ellun kanssa pyörittelin ensimmäisen viikon mielessäni mahdollisia muita nimiä, jotain vähän ’pehmeämpää’, mutta pysyimme alkuperäisessä suunnitelmassa. Tosin huomaan, että puhun hänestä monesti oikeassakin elämässä Elluna, eli vähän pehmeämmässä muodossa.

Kiitos.♥
Teidän tytöillä on kyllä molemmilla todella kauniit nimet.♥

Meillä on kaikki kolme laste esitelty nimillään jo syntymäilmoitunsen yhteydessä ystäville ja sukulaisille.
Esikoisella ei ollut syntyessään vielä toisia nimiä, mutta nuorimmilla valmiina oli koko rimpsu jo sellaisenaan.
Meillä ei siis ole myöskään ollut tapana pitää nimeä arvoituksena, vaan se on kerrottu ihan reilusti kaikille heti kättelyssä.

Hih, meillä taas osalla ollut nimi valmiina, muttei olla paljastettu muille. Ollaan haluttu ensin nähdä onko nimi sittenkään hyvä vai tuntuuko vauva sittenkin toisen nimiseltä. 🙂 Osalle nimi kerrottu ennen ristiäisiä ja osa kuullut vasta ristiäisissä.

Ihanan nimen sai pieni. Jos mullakin on joskus tyttö, on hänkin Saaga.
Esikoisen nimi oli päätetty jo ennen kuin oli mitään tietoa koko lapsesta. Kuopuksen nimi taas päätettiin 10 minuuttia ennen ristiäisten alkua ?

Saaga on kyllä kaunis nimi.♥
Hih, meilläkin lyötiin aikoinaan esikoisen nimi lukkoon kun pappi tuli kastamaan. 😀 Osalla taas ollut nimi ennen syntymää, mutta haluttu katsoa syntymän jälkeen jääkö se nimi vai tuntuuko toinen paremmalta.

Lista on kokonaan uudistunut monta kertaa. Nyt yks nimi puskee kokoajan vaikka kuinka mietin muitakin. Nimissä on myös semmoinen kikka että jos tiedät jonku saman nimisen tyypin ja se ei ole sun mieleen niin voiko nimeä laittaa ? Tosin tämän nimen kohdalla tajusin vasta myöhemmin että eräs henkilö on myös saman niminen eikä mulla oikeasti tule siitä nimestä hän heti mieleen. Meidän esikoisella pojalla on kolme nimeä ja jälkeenpäin ajateltuna se on turhaa …en edes itse meinaa kolmatta nimeä muistaa tai en tiedä missä sitä tarvii edes :D. Sairaala papereihin olen aina laittanut vain etunimet ja aina samat nimet. Tytöllä meillä on niin kaunis nimi että
Vaikea keksiä yhtä kaunista nimeä tälle toiselle tytölle 😀

Meillä esikoisen kohdalla hylättiin monta nimeä, kun tuli joku toinen mieleen, joka ei ollut meistä niin mukava tyyppi. Nyt taas en enää välittäisi siitä ja hylkäisi nimiä sillä perusteella. 🙂
Eihän niitä toisia nimiä missään tarvitse, me ollaan silti tykätty antaa monta. 😀

Esikoisemme toinen nimi on aurora, joka tarkoittaa aamuruskoa. Ärsyttää ihmisten ensimmäisenä mielikuvana aina ruusunen ja ”prinsessanimi”. Itse en ole ikinä prinsessasaduista välittänyt, enkä edes muistanut prinsessa ruususen olevan aurora lapsemme nimetessämme.
Mutta oikein kaunis nimi tyttärellänne joka tapauksessa! Hän on aivan sinun näköisesi.

Tiedän Aurora nimen tarkoittavan aamuruskoa. 🙂 Itse olin vallan unohtanut noin kauniin nimen, kunnes televisiuosta tuli se ohjelma. Myöhemmin kuulin vielä sen Mikko Kuustosen laulaman laulunkin. 🙂

Oi ihanaa ja onnea niin kauniista nimestä.♥
Me oltiin alusta asti molemmat sitä mieltä, että kaksi aata tulee. Ehkä sen takia, että se on ns suomenkielinen muoto ja sopii näin sisarusten nimien joukkoon paremmin. Varmasti joutuu tarkentamaan hänkin, että onko yhdellä vai kahdella aalla. 🙂 Monethan (joilta on usein kysytty, onko nimessä yksi vai kaksi aata yms) saattaa sanoa esitellessään itsensä, että Saaga kahdella aalla.:D

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X