äiti ja melukylän lapset - Banneri

Minusta ei ikinä olisi pyörittämään suurperhettä! Kuka hullu haluaa monta lasta? Eikö suurperheen arki ole pelkkää kaaosta? Eikö se muuta halua elämältä kuin lapsia? Minä en ikinä selviäisi noin monen lapsen kanssa! Kuka hullu haluaa synnyttää niin monta kertaa?

Ainakin näitä asioita pyörittelin mielessäni aikoinaan esikoisen saatuani. Synnytys oli rankka kokemus, vauva-arki oli ensimmäiset 4kk pelkkää itkua, parisuhde oli silloin mitä oli, kun molemmat oli vauva-arjen väsyttämiä ja lähimmillä ystävillä, niillä jotka jäivät kuvioihin raskauduttuani, ei ollut lapsia, joten vertaistukea ei ollut.

Ensimmäinen lapsi muutti arjen kertaheitolla. Uusi arki sisälsi väsymystä ja pientä pelkoa, kuinka saan pidettyä niin pienen ja rakkaan vauvan hengissä. Myös pelkoa siitä, että parisuhde tai kaikki ystävät eivät katoa. Enhän menetä heitä vaikka kuljen kotona hiukset sotkussa ja hieman pukluisissa vaatteissa.

Mielessä ei käynyt ajatustakaan, että joskus haluaisin ison perheen

Tuohon aikaan ja en todellakaan ajatellut haluavani lapsia yhtään lisää. Jos kaikkien kanssa olisi näin hankalaa, niin miksi ryhtyä siihen uudestaan? Muistan kauhistelleeni jo perheitä joissa oli kolme lasta. Kuinka ne ikinä selviää tuosta? Saatika jos vastaan tuli perhe, joissa lapsia oli viisi tai enemmän.

Silloin mietin, kuinka ikinä vanhemmat jaksaa? Kuinka kotona mahtaa olla kaaos ja meteli sitä tasoa, että kuulosuojaimet tai korvatulpat on oltava jatkuvasti päässä. Saatoin myös ajatella hieman säälien, kuinka heillä ei varmasti ole omaa elämää ollenkaan, kuinka nuorimmat kulkee aina vanhimpien vanhoissa vaatteissa ja vanhemmilla ei mitenkään riitä aikaa kaikille.

Ihminen on siitä jännä tapaus, että mieli tuppaa muuttumaan (varsinkin naisilla) ja niin se kävi minullakin. Ensin halusin toisen lapsen. Tuli keskenmeno joka herätti, ettei lapsia niin vain saada ja kun vihdoin sain toisen lapsen syliini, jotakin tapahtui. Lapsiluku ei todellakaan olisi täysi. Miehellekin se oli ok, että ainakin yksi vielä.

Nyt noista esikoisen ajoista on kulunut kohta jo kolmetoista vuotta. Minulla on kuusi lasta ja arvatkaa mitä. Nyt itse kohtaan kummastelua lapsiluvusta ja varmasti moni ei edes sano sitä ääneen, mutta kyllä sen huomaa, kuinka monella pyörähtää silmät päästä kun kuulee kuinka monta lasta meillä on. Suurimmaksi osaksi nuo kummastelut hymyilyttää, mutta ne ikävään sävyyn sanotut asiat kyllä jättää arven.

Nyt tunnen ne sen aikaiset omat mietteeni jopa typeriksi. Varsinkin sen kohdan, ettei vanhemmilla olisi omaa elämää. Minä nimittäin elän tällä hetkellä oman elämäni parasta aikaa. Kotimme ei ole kaaoksessa, kuin joka päivä hetkellisesti, kun lelut kulkeutuvat olohuoneeseen. Kotonamme et tarvitse kuulosuojaimia tai korvatulppia, kuin harvoin.

Synnytyksistä sen verran, että synnyttäisin vielä vaikka kuinka monta kertaa. Esikoisen jälkeen seuraava synnytys oli todella korjaava kokemus ja sen jälkeen kaikki synnytykset ovat olleet nopeita. Myös arki pyörii mukavasti vaikka viikolla pyöritänkin sitä yksin. Suurperheen arki on toki erilaista kuin pienemmän perheen, mutta välillä se pienempi perhe voi olla paljon äänekkäämpi kuin iso.

Toki en väitä, että arki on helppoa ja pelkillä ruusuilla tanssimista, mutta uskon ettei se ole niin kenenkään perheessä.

Kommentit (6)

Moikka! Tuli mieleeni tätä lukiessa ja nyt kolmatta lasta odotellessa, että juuri noin itsekin ajattelin aikoinaan. Ihmeellistä miten mieli muokkautuu 🙂 Mutta sitä piti sulta kysymäni, että missä vaiheessa lasten lukumäärä kohtaa kaiken tunteiden/vaivan/panostuksen määrän? Koitan selittää 🙂 Siis jos ajatellaan, että ensimmäisen lapsen kanssa kaikkia tunteita, huolia, rakkautta, kakkavaippaa, unettomuutta, siis KAIKKEA on määrä x, niin kuvittelin, että kun toinen syntyy, kaikkea on sitten 2x. Mutta ei! Oli ainakin 2.5x tai 3x. Ja nyt kolmannen kanssa katsotaan onko se sitten 4x vaiko ehkä 3.5x tai 3x. Miten se siis sun mielestä on mennyt, että missä kohtaa lasten lukumäärä kohtaa sen KAIKEN kanssa? Vai voiko jopa ajatella, että kuudennen lapsen kanssa kaikkea on ”vain” 5x? Saikohan tästä mitään tolkkua? 🙂 Tämmöstä olen kuitenkin mielessäni pyöritellyt viimeaikoina ja mielenkiinnolla seuraan mikä mulla on perstuntuma syksyllä! Kiitos ihanasta blogistasi ja aurinkoista kesää <3

Ihana kirjoitus ❤❤ onneksi mieltään saa muuttaa! Itse joskus ajattelin, etten halua lapsia ollenkaan. Nyt heitä on tällä hetkellä kaksi, ja toivottavasti joskus vielä lisää ?

Kiitos Laura.♥
No niinpä. 😀 Mäkin ajattelin ensin, ettei ikinä, mutta sitten tuli eka. Sitten muutaman mutkan ja jälleen mielen muuttamisen jälkeen toka, kolmas, neljäs jne. 😀

Hei! Sinulla on mielenkiintoinen blogi.

Oletko tehnyt koskaan postausta asumisjärjestelyistä? Haaveilen suuresta (n. 4 lasta) perheestä, mutta asumme 3 makuuhuoneen talossa, emmekä tahdo muuttaa tilanpuutteen takia. Olisi mielenkiintoista lukea toisten järjestelyistä!

Kiitos, kiva kuulla.♥
Lasten huoneita olen esitellyt, mutta voin toki tehdä tästä vielä postauksen erikseen, sillä ainakin nyt meillä järjestelys osittain muuttuneet. 🙂

Oi, ihanaa odotusta ja aurinkoista kesää sinne.♥
Hhhmmm…Itsellä huolen määrä on kasvanut sitä mukaa mitä enemmän lapsia on. Ja varsinkin viimeisin odotukseni olin huolesta mykkyrällä suurimman osan ajasta. Nyt vauvan synnyttyä, olen huomannut olevani monissa asioissa rennompi, mutta huolen määrä on vakio. Joskus ajattelin, kuinka rakkautta riittäisi kaikille, mutta se oli turhaa. Sen määrä on lisääntynyt hurjasti ja riittää ihan jokaiselle lapselle. Valvottuja öitä taas meillä on ollut vain kolmen kanssa, joten toisten kolmen aikaan valvottuja öitä ei ollut juuri ollenkaan. Joten niiden osalta määrä on tosi alhainen. Vaipparallia meillä on ollut jo kauan, joten se tuntuu jo niin luonnolliselta osalta arkea, ettei siihen pahemmin kiinnitä edes huomiota. 😀
Nyt kahden viimeisimmän kanssa tunteet on olleet tosi pinnassa..onko sitten tämä oma ikä vai mikä aiheuttaa, että olen tuinteikkaampi kuin ennen. Itkeä tihrustan pienemmistäkin asioista ja vauvan hymykin saa nopsaan onnenkyyneleet silmiin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X