äiti ja melukylän lapset - Banneri

”Älä turhaan murehdi tulleista raskauskiloista, imettämällä ne kyllä tippuu.” Tai sitten ei. Itse tiesin jo odotusaikana kuinka kroppani tulisi toimimaan ja että tämänkin odotuksen jälkeen ne kilot tippuvat ensin tiettyyn pisteeseen asti ja sen jälkeen vaa’an lukemat eivät tule muuttumaan mihinkään ennen kuin imetys loppuu. On ihmisiä, joilla imetys todellakin vie kaikki  tulleet kilot, ihan sama mitä söisi, niin palautuminen vain etenee. Kaikilla kuitenkaan ei käy niin.

Muutamaan kertaan odotusaikana tuli kuultua siitä, kuinka ei kannata stressata kiloista, imetys kyllä vie ne mennessään. Se on  raskaana ollessa ihanan tsemppaavaa kuultavaa (vaikka tiesinkin osan kiloista taas jämähtävän), sillä todella moni niiden kilojen kanssa painii. Minäkin niitä välillä stressasin, niin kuin jokaisessa odotuksessa on ollut sellaisia vaiheita.

Raskausviikko 37+0

Joka kerta sama kaava – Minulta ei imettämällä kaikki kilot tipu

Jos raskaana ollessa oli mielitekoja, niin imetysaikana niitä on ainakin saman verran ellei enemmänkin. Ensimmäiseen kuukauteen ei maistunut herkut tai oikein ruokakaan, tästä syystä alkuun varmaan ne kilot hyvin tippuikin. Plus se järkyttävä turvotus loppui. Sen jälkeen ruokahalu on ollut pohjaton, tai minulla on nälkä usein ja ihmeellisiä mielitekoja tuntuu olevat yhtä paljon kuin raskaanakin ollessa.

En yhtään ihmettele, etteivät ne viimeiset kilot varise, jos joka päivä mättään suuhuni paljon ruokaa ja lisäksi irtokarkkeja ja suolatikkuja, heh. Molemmat noista herkuista ovat sellaisia joita en tavallisesti oikeastaan edes söisi, sillä varsinkin irtokarkeista saan lähinnä päänsäryn. Tiedä sitten miksi juuri nyt niitä tekee mieli. Voisin myös elää kaikella roskaruualla. Tavallista ruokaa ei niinkään tekisi mieli, mutta uppoaa sekin kyllä hyvin. Onneksi meillä on myös vanhempia lapsia, joiden kanssa tulee väkisinkin syötyä terveellisemmin, sitä kunnon ruokaa eikä roskaruokaa.

Minulla on vielä kiloja jäljellä, mutta olen kyllä nyt täysin sinut itseni kanssa ja vaaka saa pölyttyä rauhassa. Jäljellä olevat kilot, olikohan niitä jälkitarkastuksessa todettu olevan kuusi, eivät häiritse tällä hetkellä ollenkaan. Se tunne kun on kroppaansa tällä hetkellä tyytyväinen, on aika ihana.

Mitä sitten jos niitä kiloja on vielä jäljellä ja mitä siitä jos imetys ei viekkään kaikkia mennessään? Kovan työn kroppani on tehnyt tällä kuudennellakin kertaa palautumisen kanssa.  Sille pitää antaa aikaa rauhassa palautua raskaudesta, sillä kestihän odotus monta kuukautta muokaten kroppaa joka päivä. Koitetaan siis olla hermoilematta ja kiirehtimättä niiden kilojen kanssa. Ja ne kilot voivat joskus olla todella tärkeitä imetystä ajatellen.

Nyt minua kiinnostaisi kuulla, oletko sinä saanut karistettua raskauskilot imettämällä? 

Kommentit (20)

Yhdenkään kohdalla ei ole kilot tippunut imetysaikana, vaikka aina olen syönyt terveellisesti ja urheillut(4*punttisali ja 4*tunnin lenkki viikossa, lisäksi kävelen joka paikkaan). Mutta, kun imetys loppuu, lähteekin kilot aina vauhdilla, vaikken muuta mitään syömisissäni tai liikkumisen suhteen. Ilmeisesti kroppani kerää jotain hätävaravarastoja, ettei vaan vauva jää ilman ruokaa. Tämä meidän pienin on nyt 7kk ja sinnikkäästi meinaan imetystä jatkaa vuoden ikään, vaikka nämä vatsalöllyrät ja omituinen kestoturvotus välillä häiritseekin(onneksi tulee syksy eikä tarvitse enää kulkea vähissä vaatteissa)

Mulla tuli raskausaikana vajaat 8kg painoa ja ne lähti parissa viikossa synnytyksen jälkeen. Jälkitarkastukseen mennessä oli hävinnyt vielä useampi kilo sen päälle, vaikka söin hillittömiä määriä. Se aiheutti useammastakin suusta kommentointia, kuinka laiha ollenkaan. Ja kyllä myös vaatekaapin uusimisen, kun ei mitkään ennen raskautta olleet vaatteet pysynyt päällä. Imetyksen lopettamisesta on n. 1,5vuotta. Pari kiloa oon saanut sittemmin takaisin, mutta edelleen ne synnytyksen jälkeen ostetut vaatteet onneksi on sopivia. tosin tissikohta on vuorostaan nyt aika reilu monissa vaatteissa, sen verran tämä äititaival on kroppaa muokannut. 🙂

Juurikin siis ne vaatteet on tyhjää täynnä tissien kohdalta täälläkin imetyksen lopettamisen jälkeen. Et kun silloin synnytyksen jälkeen vanhat vaatteet muuten oli isoja, mut rintojen kohdalla oli täytettä, niin nyt on päinvastoin 😀
Mutta hyvä näin, tärkeän työn on rinnat tehneet, eikä oo liikkuessa haitaksi. Kesällä siskon häihin pistin parit rintsikat päällekkäin, että muuten niin täydellinen mekko ei roikkunut tisseistä 😉 imetysaika kun teki myös sen, että en vaan enää siedä kaarituellisia tai push-up -liivejä, painaa vaikka kuin olis sopivat, niin kovin paljon ei liiveilläkään pysty pelaamaan. Mutta täytyy todeta, et mielummin pienet kuin isot rinnat. Voisin kuvitella, mitkä niska-hartia-vaivat itsellä olisi isojen rintojen kanssa, kun nytkään en siedä painavia kaulakoruja tai halterneck-remmiä niskan takana painamassa. Et kokonaisuudessa ihan jees 🙂

Aaa niin tietysti, luin nyt kommentin ajatuksella uudestaan, ilman että samalla hytkytin vauvaa vaunuihin nukkumaan. 😀 Ei mulla kyllä toimi muutenkaan ajatus, kun viime yönä tuli taas valvottua oikein urakalla monen herätyksen takia.
Kyllä ne rinnat ison työn imetyksessä tekee, joten näkyyhän se jossakin. 🙂
Oon kyllä samaa mieltä, että ennemmin pienemmät kuin isommat. Varsinkin ihan alkukesästä, kun omat rinnat oli vielä isot, se hikoamisen määrä ei ollut kivaa..rintojen alta aina liivit märkänä. Mutta tätä kokoa mitä mulla nyt on, voisin pitää hyvin. 😀

Tulipas sulle maltillisesti painoa ja tippuikin sitten kohinalla. 🙂 Voi olispa mullakin niin, että rintoihin jäisi jotakin, mutta ne on vaan kutistuneet joka kerta kun imetys loppuu. 🙁

Ei itselläni kyllä pelkästään imettämällä lähde, vaikka se toki hommaa auttaakin. Kyllä pitää harrastaa kovasti liikuntaa ja tarkkailla mitä suuhunsa laittaa. Välillä paino jämähtää moneksi viikoksi. Mutta hei, se on kehon tarkoituskin, imettäessä kuitenkin tarvitsee ekstraenergiaa eikä imetysaikana raju laihdutus ole edes suositeltavaa.

Karkkien himoitseminen kuulostaa siltä, että tarvit enemmän sokeria eli hiilihydraattia. Kannattaa kokeilla ensin syödä joku hedelmä, pähkinöitä tai vastaavaa, auttaisko se pahimpaan himoon.

Olen ajatellut, että mun kroppa tarvii ne ylimäärräiset kilot, jotta imetys pelittäisi ja siksi paino jämähtää ja tippuu vasta kun imetys loppuu.

Hei kiitos vinkistä, pitää ottaa kokeiluun ehdottomasti. 🙂

Minulla oli ihan sama homma. 3-4 kg oli koko ajan ylimääräistä ja tuskailin, että miksei ne lähde, vaikka imetin 1.5 vuotta. Sitten jonkin aikaa imetyksen lopetuksen jälkeen oli aika yllätys huomata, että jonnekin ne ylimääräiset oli sitten kadonneet ihan huomaamatta. Vartalosta sitä ei huomannut, kun vatsa on vähän pömpöksi jäänyt.

Noin siinä on itselläkin käynyt. Imetyksen loputtua kilot alkaa vain karista hiljalleen pois. 🙂

Esikoisen kanssa iäkkäämpi neuvolan täti totesi ponnekkaasti, ettei ole tavannut vielä ketään, jolta ei olisi kilot imettämällä lähtenyt.
No, onneksi minut tapasi! Ei lähteneet imettämällä.
Eivätkä valitettavasti sen päätyttyäkään.
No, tässä ne kulkevat, raskaus- ja muutkin kilot. Niiden karistamisella ei ole kiire, sillä eivät karkaa mihinkään.

Kiire ei ole. 🙂 Sitähän on vaikka koko elämä aikaa niitä tiputella.

Molempien kahden lapseni imetyksen aikana lähti suurin osa kiloista, viimeinen 5 kiloa ei sitten millään. Imetyksen lopetettua nuo kilot myös alkoivat tippua kun söin terveellisesti ja säännöllisesti sekä harrastin arjen hyötyliikuntaa ja vähän jumppailin kotona kun ehti. Odotan nyt kolmatta ja ennen raskautta pari kiloa oli vielä matkassa edelliseltä. En ole koskaan suuremmin stressannut kiloista. Olen ajatellut että kunhan liikkuu ja syö niin että pitää itsestään huolta että jaksaa ja voi hyvin ja antaa kropalle aikaa.

Joskus se muutama kilo voi olla tiukassa, mutta sitten kun lopettaa imetyksen, niin alkaakin hiljalleen tippua. 🙂
Oi, ihanaa odotusta sinne.♥ Hienoa, kun et ole stressannut kiloista, niitä pääsee kyllä hiljalleen eroon. Tätä koitin odotusaikana itselleni toistaa, jos alkoi kilot välillä ahdistaa.

Minulla on myös huhtikuussa syntynyt tytär, ja on ollut ihana seurata blogiasi kun on joku muukin jonka vauva ei nuku vaunuissa tai on itkuinen ja nukkuu pääosin sylissä. Mutta samaa tahtia on myös helpottanut! Nyt meidän vauva saattaa nukkua jopa yli kahden tunnin päikkärit vaunuissa. 🙂 Minulla raskauskilot lähti kaikki melko nopeasti, mutta esikoisen kohdalla kävi niin että kun imetys loppui alkoi paino nousemaan kun olin tottunut, että saa syödä mitä huvittaa. Ihanaa syksyä teidän perheelle! Kiitos kun jaksat kirjoitella. 🙂

Ihana kuulla, että viihdyt blogini parissa ja että siellä tilanne helpottanut.♥ Niin meilläkin, vaikka nyt noiden rokotteiden jälkeen kaikki vähän kärsi, varsinkin päiväunet, joiden kesto lyheni hurjasti.
Wau, hienoa. 🙂 Siinä voi muuten käydä myös noin. Mulla itsellä vähenee ruokahalu, kun imetys loppuu, niin ehkä siksi se painokin sitten alkaa tippua, kun ei syö kuin hevonen. 😀

En todellakaan. Samalla kaavalla menee kuin sinulla, että alkuun lähtee joitakin kiloja, mutta loput on ja pysyy imetyksen loppuun asti, ja ne on työläitä karistettavia. Mutta enpä ota tuosta stressiä. 🙂

Ei kannatakaan stressata niistä. 🙂
Ne vikat kilot voi joskus olla tiekassakin, mutta onhan sitä aikaa niitä tipuella, jos on tarvis.

Meillä on kolme lasta. Ensimmäisestä ja toisesta lähti suht hyvin,mutta nyt kolmannesta (kiloja tuli n.20kg,niinkuin muistakin) ei tippunut kuin 10kg ja toiset 10kg ilmeisesti jäi,kun vauva täyttää ensi kuussa vuoden. Mutta ei haittaa ja jos haittaa,niin uskon,että ne lähtee sitten,kun saan itseä niskasta kiinni 🙂 Tällä hetkellä imetän vielä. Samaa mieltä, ollaan armollinen itselle ja muille!

Ihanaa, ettei ne kilot haittaa ja ei niiden pidäkään haitata. Niitä kyllä kerkiää tiputella myöhemminkin. 🙂 Jos sielläkin auttaa se imetyksen lopettaminen siihen että ne loput killot varisee pois.

Kuulostaa ihan samalta kuin minulla, vaikka tosin itse en salilla käy (pitäis kyllä jotain lihasjumppaa tehdä). Mutta sitten imetyksen loputtua tippuu kyllä ne loputkin. Saa nähdä käykö tälläkin kertaa niin..koskaanhan sitä ei voi tietää. 😀
Ihana imetystaival teillä siellä jo kasassa. Minullakin tavoitteena imettää sinne vuoden ikään.♥ Ei kannata välittää vatsalöllyröistä yms. Mä olen oppinut olla välittämättä ja keskityn nyt kaikkeen muuhun. 🙂

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X