äiti ja melukylän lapset - Banneri

Terveisiä tämän vaaleanpunaisen vauvakuplan keskeltä. Kyllä, täällä elellään edelleen koko perhe ihanan vaaleanpunaisen kuplan sisällä, hullaantuneena meidän pieneen tyttäreen. Päivä päivältä tutustumme häneen paremmin ja joka ikinen päivä toteamme jokainen jossakin vaiheessa päivää: Vauva, sinä olet ihana!

Olen niin onnellinen siitä, kuinka hyvin sisarukset ottivat vauvan vastaan ja kuinka tämän reilun neljän kuukauden aikana he ovat kiintyneet pikkusisarukseensa. On niin suloista katseltavaa, kun isommat sisarukset suukottelevat Saagaa päähän, haluavat syliin, makaavat hänen seurana lattialla ja tulevat halailemaan. Vauva on heille niin rakas.

Muistan, kuinka meidän yhdeksänvuotias oli vauvauutisen kuultuaan vähän sitä mieltä, että eikä. Mutta hän taitaa nyt olla perheemme lapsista se, joka viihtyy eniten Saagan kanssa. Hän haluaa, että lähetän Saagasta ottamiani kuvia hänelle puhelimeen ja sanoo ettei kestä kuinka söpö vauva meillä on.

Vauva ja vauva-arki ja on ollut ihanaa

Vaikka nyt joudunkin valvomaan öisin välillä paljonkin (tosin valvoin paljon jo odotusaikana, että kai olen tottunut vähiin uniin), vauva viihtyy paljon sylissä ja välillä kahdelle kädelle olisi paljonkin käyttöä (hän ei jostain syystä tykännyt olla manducassa ja myin sen siksi pois) sekä hän on ollut aika itkuinen vauva, on tämä vain niin ihanaa. Ne ääneen nauramiset ja hymyt joka päivä, viereen käpertyvä vauva ja lähellä pitäminen on juuri sitä, mitä vauva arki on parhaimmillaan.

Ehkä sitä osaa ottaa kaiken irti eri tavalla, kun tietää, että näillä näkymin Saaga on viimeinen vauvamme. Sitä nauttii jokaisesta hetkestä, pitää sylissä  paljon ja tuijottaa vauvaa, vaikka hänet olisi juuri laskenut sylistä nukkumaan. Näistä hetkistä haluaa ottaa kaiken irti. Rakastan erityisesti niitä hetkiä, kun hän nukahtaa syliini, tuhisee unissaan ja herätessään siitä on yhtä hymyä koko tyttö.

Vaikka on haikeaa, että Saaga kasvaa valtavaa vauhtia, on samalla niin mahtavaa tutustua häneen päivä päivältä paremmin. Huomata, kuinka hän kehittyy, oppii uutta ja kasvaa kovaa kyytiä. Kävimme muuten lääkärineuvolassa myös Saagan kanssa ja hän on 4.5 kuukauden ikäisenä 62,7cm pitkä, painaa 6445g ja päänympärys on 40,2cm. Muutenkin kaikki tuntui olevan oikein mallillaan.

Sellaiset terveiset tällä kertaa täältä vauvakuplasta.

Kommentit (4)

Nämä kuvat❤❤ vauvakuume nousee pilviin kun näitä katselee!!

Mua Minean aikana ihmetytti,kun moni oli sanomassa aina että laita nyt se nukkuva vauva sänkyyn. MIKSI? !?! Pientä on niin ihana pitää siinä aivan lähellä ja se on kuitenkin niin lyhyt aika mitä se lapsi sun sylissä nukkuu.
Ihanaa,että teillä on isommat sisarukset ottaneet noin mahtavasti Saagan perheenjäseneksi!

♥♥♥
Se vauvakuume kyllä iskee niin helposti, kun katselee pienten kuvia.♥
No niinpä, niin nopeaan se aika menee, että ihan mielelläni pidän vauvaa sylissä. Ja onhan se nyt aivan ihanaa pitää pieni ihan siinä lähellä.♥ Ja sisarukset ovat kyllä ottaneet Saagan niin hyvin vastaan ja Saaga on heille niin älyttömän rakas. Ja sitä on ihana seurata vierestä.♥

Vastaa käyttäjälle Ulla/unelmienelämistä blogista Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X