äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tässä vuosien mittaan sitä on tullut mietittyä mitä sitä haluaisi omassa elämässä tehdä. Minulla on ollut jo useamman vuoden ajan pari haavetta, jotka haluaisin molemmat toteuttaa, mutta ainakin toisen.

Kätilö on ollut oma haaveammatti jo pitkään. Kerran hain, mutta se tie loppui lyhyeen. Pääsykokeet tehtiin nimittäin kotona koneella. Sanotaanko, ettei siitä tullut silloin mitään viiden lapsen ollessa kotona, joista pienin oli silloin vielä vauva ja koitin hoitaa hänet samalla, sillä eihän hän tietysti nukkunut vaan kaipasi äidistä seuraa.

Sen jälkeen en ole hakenut uudestaan, sillä lopulta opiskelu niin täydellä teholla ei tähän elämäntilanteeseen ehkä oikein sopisi. Ja todellakaan ei ole helppoa edes päästä opiskelijaksi koko kouluun, joten hakea kyllä kannattaisi useasti. Myöhemmin aion kuitenkin vielä koittaa hakea kouluun uudestaan ja uudestaan.

Kohti sitä yhtä omaa haavetta

Minulla on ollut myös toinen haave, jonka toteuttaminen onnistuu pikkuisen helpommin ja on sydäntäni todella lähellä. Ja arvatkaa mitä, nyt vihdoin minä pääsen toteuttamaan tuota yhtä haavettani ja olen siitä enemmän kuin innoissani. Minä nimittäin menen joulukuussa Doulakoulutukseen.

Olen tästä niin innoissani, että tuskin maltan odottaa joulukuuhun, kun on koulutuspäivät ja että pääsen oppimaan tätä lisää ihan käytännössä ja myöhemmin sitten koulutuksen käytyä tekemään aina välillä Doulan hommia. Ihan huikeaa ja samalla niin älyttömän jännittävää. Millaisiin ihmisiin sitä pääseekään vielä tutustumaan, olemaan tukena ja todistamaan yhtä heidän ihaninta hetkeä elämässä.

Meillä on erilaisia haaveita elämässä ja tämä on yksi minun. Mistä sinä haaveilet?

Kommentit (12)

Oi, sinusta tulee niin ihana Doula! Onnea! ❤
Vaikuttaa kyllä ihan sinun jutultasi.

Minä haaveilen, että löytäisin vielä sen oman juttuni ja paikkani, jossa olisi hyvä olla.

Haaveilen parista lapsesta lisää meidän perheeseen 🙂
Työpaikkaa juuri vaihdan ja toivon että uusi paikka on hyvä ja asiakkaat ottavat minut hyvin vastaan lämmöllä muistelen viimeistä kahta vuotta naapurikylässä <3

Toivon, että siellä haaveet vielä parista lapsesta toteutuu.♥
Tsemppiä uuteen työpaikkaan ja toivotaan lämmintä vastaanottoa. 🙂

Oi että!!oot varmasti ihana doula♡ tuo on asia mikä muakin kiinnostaa kovasti! Ihanaa että tohdit ottaa askeleen kohti haaveen toteutumista. Hyvä sinä❤❤
Mä taidan haaveilla vielä yhdestä pikkuisesta 😍🙈

Kiitos Ulla.♥ Toivon, että tulen olemaan siinä hommassa hyvä. Niin ihana päästä oppimaan sitä hommaa.♥
Oi, ihana haave siellä.♥♥

Huikeaa, onnea Terhi! Ja aika hauska juttu – otsikkosi nähdessäni kävi mielessä, onkohan haaveesi doulan työ.. Ehkäpä siksi, kun itse haaveilen samasta ja juuri myös ilmoittauduin koulutukseen! En kylläkään samaan kuin sinä. 😉 Mutta aivan mieletön tunne, työ on niin merkityksellistä, ihmisenä ihmiselle olemista, läsnäoloa, fyysistä ja henkistä, ja tuntuisi sopivan meidän perheen arkeen erittäin hyvin. Ihanaa, kun pian pääset jo aloittamaan kasvusi doulaksi! Minä täällä seuraan vierestä ja odottelen omaa koulutustani alkavaksi hiukkasen pidempään. 🙂

Kiitos paljon ja hauskaa, että heti oli mielessäsi tämä käynyt.♥
Oi, ihanaa että sielläkin on tuleva doula. Odotan niin malttamattomana koulutuksen alkua ja sitä mitä kaikkea edessä tulee olemaan.♥ On tämä jännittävää.

Kuulostaa ihanalta! Ja kiva, että pääset toteuttamaan unelmasi. 🙂 Mäkin haaveilen vielä opiskelusta työn ohessa, ehkäpä se joskus toteutuu… 🙂

Kiitos paljon, tämä on kyllä niin ihanaa.♥
Pidän peukkuja, että siellä opiskelut vielä joskus onnistuu. 🙂

Itsellä on lapsia vain kaksi, mutta viimeiset vuodet on tullut mentyä ihan lasten ehdoilla ja aivosumussa. Tänä vuonna sitten olen vanhimman mentyä eskariin havainnut et hei tää arki alka helpottaa. Ja alkanut haaveilla. Sosiaalialan opinnot alkoi kiinnostaa, vaikka nuorempana olin sitä mieltä että ei ikinä. Hakuprosessi menossa, tuloskia odotellessa 🙂 Mutta haaveita pitää olla, kiva että yksi sun haaveista on toteutumassa. Itsellä on myös utopistisia haaveita kuten maatila ja hevosia, joita ei kyllä tässä elämäntilanteessa voi toteuttaa mutta ehkä joku mummonmökki maalta joskus..?

Hei mahtavaa, pidän peukkuja, että pääsisit opiskelemaan.♥ Niin se mieli saattaa muuttua ja sitä tahtookin opiskella alaa, mitä ei joskus osannut edes ajatella opiskelevansa.
Haaveita on hyvä olla ja kiva kun niitä pääsee sitten toteuttamaankin.
Toivotaan, että joskus pääset toteuttamaan myös haaveen hevosista ja maatilasta. Niistä mäkin haaveilin aikoinaan. 🙂

Kiitos ihana.♥
Se tuntuu kyllä niin minun jutultani ja odotan koulutuksen alkua jo malttamattomana. 🙂
Kyllä varmasti löytyy sinullekin se oma juttu.♥

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X