äiti ja melukylän lapset - Banneri

Vauva täytti tänään kahdeksan kuukautta. Siis kahdeksan, ihan uskomatonta! Tarvitseeko ajan mennä näin nopeasti? Missä vaiheessa pienestä vauvastani on kasvanut jo näin iso? On ihanaa, että hän kasvaa ja kehittyy koko ajan, mutta voisiko ajan pysäyttää edes hetkeksi.

Kuukausi sitten kerroin teille, kuinka meidän vauva ei vieläkään oikein nuku ja tarkoitus oli katsoa muuttuuko tilanne kuukaudessa suuntaan tai toiseen. Noh, onko se muuttunut? Siihen on lyhyt vastaus, ei. Edelleen hän nukkuu surkeasti sekä päivisin että öisin. Päivisin päiväunia on yleensä kahdet ja niiden yhteiskesto on  20 minuutista pariin tuntiin. Siis hän saattaa nukkua joinakin päivinä vain 20 minuuttia päiväunia ja se on näin pienelle aivan liian vähän. Onneksi yleensä unta kertyy edes hieman enemmän, mutta todella vähäistä se nukkuminen on.

Kahdeksan kuukautta ja edelleen imetän myös öisin

Iltaisin hän nukahtaa edelleen ihan ok, mutta hetken kuluttua herätään ja unta odotellaan jälleen hetki jos toinenkin. Yöllä hän herää kolmesta neljään kertaa. Edelleen öihin mahtuu imetystä, koska kiinteitä ei edelleenkään uppoa kamalan hyvin. Sitähän sanotaan, että yli puolivuotias pärjää yön yli ilman imetyksiä, mutta tietty jokainen perhe tekee omalla tavalla. Niin mekin ja siksi yöimetykset ovat vielä jatkuneet.

Yöt ovat osittain rikkonaisia sen takia, että nousen imettämään vauvan, josta siirrän hänet omaan sänkyyn jatkamaan unia Ainakin ensimmäisillä kerroilla. Siksi, että ei tarvitse jännittää päättääkö hän yöllä lähteä ryömimään ja muksahtaa alas sängystämme. Vikalla syötöllä hän usein jää viereeni ja mikä olisikaan parempaa kuin herätä pienen ihanuuden vierestä. Tosin joskus herään siihen, kun hän repii hiuksia päästäni.

Kuten mainitsin, niin meillä ei oikein kiinteät uppoa. Minun on pitänyt tehdä kiinteiden syömisestä jo pitkään postaus, muttei oikein ole pahemmin mistä kirjoittaa. Mutta sellainen on kuitenkin luvassa tässä ihan lähiaikoina. Imetys on siis meillä vielä isossa roolissa, mutta en ole huolissani, sillä tyttö näyttää kasvavan hyvin. Vaikkei nyt neuvolaan ollakaan vielä saatu kahdeksan kuukautis aikaa.

Ryömimällä liikutaan jo kovaa kyytiä paikasta toiseen. Osataan istua ilman tukea ja kellahtaa siitä masulle niin, että pääsee ryömimällä haluamaansa paikkaan. Halauksia satelee joka ikinen päivä. Mikään ei ole parempaa kuin pienet kädet kaulan ympärillä ja kuolainen ”suukko” poskelle. Suusta löytyy muuten nyt kaksi hammasta, vihdoin nekin tuli läpi. Kuolaaminen on vähentynyt niiden puhkeamisen myötä paljonkin.

Tämä kahdeksan kuukautta on mennyt ihan järkyttävällä vauhdilla. Ihana seurata pienen tyttäremme kasvua, vaikka se samalla onkin niin kovin haikeaa. Saa nähdä mitä uutta seuraavan kuukauden aikana opitaan.

 

Kommentit (18)

Kuulostaapa tutulta nuo yöt.Meillä on kaikki muksut heräänneet sinne vuoden ikään asti ja heitä on myös imetetty sinne asti. Muistan, että olin kyllä lopuksi jo ihan loppu niihin jatkuviin yöheräilyihin ja se onkin meillä ollut se pääsyy imetyksen lopetukseen.
Mutta siis apua tosiaan miten nopeasti aika oikein menee!! Teidän neiti on kyllä niin aurinkoinen tapaus! Miten hän jaksaa ne päivät kun nukkuu vain vähän? Onko se sitten sitä kitinää ja sylittelyä loppu päivä? Joka tapauksessa hurjasti tsemppiä!!

Hei!

Meillä Eetun isä sai töitä ja viime yönä oli minun vuoroni Eetu ilman tissiä nukuttaa, jos hän herää. Tiesin kyllä, että takapakkia voi tämä meidän vieroitus yösyötöistä ottaa. Ollaan molemmat aikuiset flunssassa ja varsinkin Eetun isä yöllä yskii. Eetu on herkkäuninen ja herää kaikenlaisiin pieniinkin ääniin. Jo illalla nukuttamista isän yskä häiritsi ja vaikka siirsimme Eetun sängyn makuuhuoneemme vaatehuoneeseen (meillä on ikkunallinen iso sellainen) jossa minä pitkään nukuin, kun en siellä herännyt Eetun jokaiseen äännähdykseen, niin Eetu silti tunnin välein kahdentoista jälkeen heräsi isän yskimiseen. Puoli viideltä en saanut enää nukkumaan ja käsi oli kipeänä Eetun hyssyttelystä sylissä. Niinpä otin viereen ja tissille. Poika nukahti ja sain hänet siirrettyä omaan sänkyyn jossa kahdeksaan asti nukkui. Voi olla, että Eetu heräsi myös siihenkin, että nukuttaja oli isän sijaan äiti. Varmasti on monta tekijää mitkä Eetun uniin vaikuttaa. Oma olo ei kamalan väsynyt nyt ole, kun monta yötä olen saanut suhteellisen hyvin nukkua. Ai niin, ensimmäiset pissat tuli tänään pottaan 👍 Juhlahetki 🎉

Olin ihan unohtanut vastata tähän, pahoittelut. 🙁
Flunssa ei ole kyllä kiva juttu ja toi yskä vielä todella ärsyttävä vaiva. Meilläkin Saaga herkkäuninen, joten voin kuvitella kuinka herkästi teilläkin Eetu siellä heräillyt toisen yskimiseen. Mahtavaa, että teillä on siinä noin kiva vaatehuone vieressä. Auttaa varmasti, kun voi nukkua siellä, mutta on lähellä.:)
Onneksi olet saanut nyt itse hieman ladattua akkuja niin jaksaa hieman paremmin. Vaikka varmasti vielä univelkaa jäikin.
Oi hienoa, siitä se lähtee. 🙂

Hei!

Nyt on ensimmäinen kokonaan nukuttu yö takana päin 😊Ihan ihmeellistä! Neljäs yö ja Eetu nukkui puoli kymmenestä puoli seitsemään kertaakaan heräämättä niin, että olisi nukuttaa tarvinnut. Hankittiin unipussi ja mietittiin miten siihen Eetu tottuu, kun aikaisemmin ei olla unipussissa nukutettu. Isä arveli, että joutuu yöllä monta kertaa Eetun kanssa heräämään, kun unipussiin poika tuskastuu, mutta toisin kävi 😊Kuinka ihanaa! Ja Eetu on niin hyväntuulinen, kun on itsekin nukkunut hyvät unet.

Hei ihan mahtavaa. 🙂 Kuinka hienoa, että tuo pussukka toi teille noin hyvän avun. Nyt rutkasti hyvin nukuttuja öitä lisää sinne.♥

Hei!

Nyt on pakko kertoa meidän jännästä viime yöstä. Meillä Eetun isä joutui pakkolomalle eikä töihin lähtöä näin ollen ole aamulla. Minä olin jo aivan rikki ja kipeä valvotuista öistä ja totesin, että muutos asiaan on tultava. Eetun yötissittely meni sellaiseksi, että ei koko yönä päästänyt tissistä irti eikä nukkunut kuin puolen tunnin pätkiä, kun taas rintaa hamusi. Enkä saanut häntä omaan sänkyyn ollenkaan nukkumaan. Niinpä en minä saanut lainkaan nukuttua, kun minulla alkaa Eetua makuullaan imettäessä lonkat, polvet ja olkapäät särkeä. En pysty siinä asennossa nukkumaan. Eetun kummitäti, joka asuu kivenheiton päässä meiltä, kävi eilen ja saimme idean Eetun yöimetyksistä vierottamisesta. Menin illalla, kun Eetulle olin iltamaidon antanut, Eetun kummitädin luokse nukkumaan. Isä jäi hoitamaan Eetun yöheräämiset, mutta päätettiin, että maitoa ei anneta. Itse otin melatoniinia, että varmasti nukahdan. Sainkin nukuttua vaikka muutamaan kertaan tottumuksesta heräsin. Aamulla tulin jo puoli seitsemän kotiin ja Eetu täällä itki. Otin sänkyyn viereeni ja annoin tissiä. Poika tyytyväisenä nukahti ja nukkui yli kahdeksaan. Oli yöllä vain kaksi kertaa herännyt joista toisella kerralla oli isä saanut nopeasti nukahtamaan uudestaan jo toisella oli mennyt lähes tunti. Mutta kuitenkin oli isäkin saanut unta. Selvästi oli sitten silloin aamulla jo nälkä Eetulla ja se onkin minusta ihan ok silloin imettää ja Eetun unia sillä tavoin jatkaa. Minun oloni tänä aamuna oli aivan erilainen, kun sain nukkua! Me jatkamme tätä ja toivomme, että muutamassa yössä tilanne paranee. Toivoa on 😊Uskon vahvasti, että meillä kohta kaikki nukkuvat paremmin. Ihanaa 😍

Oi kuinka mahtava juttu, että teille tuli tuollaiseen mahdollisuus. Pidän täällä peukkuja, että muutaman yön kuluttua teillä nukutaan jo kokonaisia öitä. Ja iso peukku kun sait itse nukuttua, varmasti piristää kummasti.♥ Tule ihmeessä kertomaan, kuinka teidän yöt muuttuu tämän myötä.

Moikka!
Meidän vauva täyttää muutaman päivän päästä 8kk ja meno on melko samanlaista.
Pari viikkoa sitten päiväunet ovat vihdoin pidentyneet hieman mutta edelleen nukkuminen on hankalaa. Näin ollut syntymästä asti. Kaikkea kokeiltu mutta ei oikein tunnu auttavan.
Ollaan ajateltu jossain vaiheessa kokeilla unikoulua. Itse olen ihan puhki kun päivisin saa max tunnin hengähtää ja öisin herätään tunnin välein 😣
No ainakin toivoa on, tästä huonommaksi tuskin unet menevät 😅

Tsemppiä sinne huonosti nukkuvan vauvan kanssa.♥ Ei ole kyllä helppoa, kun ei nukuta päivisin eikä öisin. Toivottavasti siellä unikoulu auttaa, jos sellaisen pidätte jossakin välissä.:)

Hei!

Onnittelut Saagalle 🎂Kyllä se aika saisi hetkeksi pysähtyä. Haikeaa on minustakin, kun Eetu niin vauhdilla kasvaa. Eetulla ja Saagalla on noin puolitoista kuukautta ikäeroa ja niin samanlaisia vauvaja ovat olleet 😊 Pian varmaan teillä puhkeaa ne seuraavat hampaat. Niin meillä ainakin kävi. Nyt on Eetulla seitsemän hammasta. Kaksi viimeistä puhkesi samana yönä ja minä ihmettelin, kun ei oikein syönyt eikä nukkunut. No ihmekö se! Eetusta on syömisen kanssa tullut haaveilija. Syö kyllä yleensä hyvin, mutta se kestää, kun pitää kaikkea muuta pöydässä ihmetellä ja touhuta. Kyllä minä uskon, että teilläkin pikkuhiljaa alkaa ne kiinteät menemään. Toivottavasti kävisi toisin kuin meillä ja yöunet paranisivat. Olen sitä mieltä, että ei Eetu nälkäänsä yöllä tissiä syö vaan koska on tottunut siihen nukahtamaan. Eikä minulla toistaiseksi ole voimavaroja siitä vieroittaa. Viime yönä en juuri nukkunut. Aina tuntuu tulevan jotain minkä takia ottaa edistysaskeleet takapakkia. Meillä on isä Eetun nukuttanut jo yli kaksi kuukautta iltaisin ja oli jouluna jo sellainen vaihe, että Eetu heräsi vain kerran yöllä ja sitten aamusta jolloin sain imettämällä hetkeksi nukahtamaan vielä viereen. Ja isän ollessa isompien lastensa kanssa eri osoitteessa sain Eetun nukahtamaan illalla ilman syliä pelkästään tassuttelemalla omaan sänkyyn. No sitten oppi Eetu seisomaan. Ja takapakkia mentiin uniasioissa. Nyt on Eetun isä neljä yötä poissa enkä Eetua saa nukkumaan kuin sylissä nukkuttaen. Viime yönä en saanut tissiltä pois ollenkaan enkä omaan sänkyyn. En siis paljon nukkunut. Oli Eetulla tosin eilen kuumetta ja pitkittynyt yskä on hänellä. Muuten ei ole flunssainen. Käydään lääkärissä tuon yskän takia tänään. Mutta harmittaa, kun jokin asia helpottuu niin heti tulee jotain mikä sen sotkee. Muuten meillä Eetu on oppinut konttaamaan, mutta on sitä mieltä, että ryömimällä pääsee nopeammin 😊Tutkii kaikki laatikot ja kaapit ja vessaan tulee mukaan ja käsisuihkun letkulla tykkää leikkiä. Pääsin Eetun kanssa kahdestaan saunaan ja itse kunnon löylyihin, kun saunan oven läpi katselin, kun Eetu pesuhuoneessa leikki kylpyleluillaan vadin vieressä istuen. Tuli ihanan onnistunut tunne, kun selvisimme saunomisesta kahdestaan ja molemmat siitä nauttivat 😊Tukea vasten Eetu seisoo ja vähän ottaa askelia ja oppi muutama päivä sitten kiipeämään portaita. Piti portti hakea varastosta ja asentaa paikalleen. Eetu sanoo anna kun haluaa jotain: tissiä, ruokaa, syliin, nukkumaan. Kuinka hellyyttävää. Suukkoja ja haleja jaellaan täälläkin. Eilen oli Eetulla lelu toisessa kädessä ja sohvapöytää vasten seisoi. Irrotti molemmat kädet pöydästä ja hetken seisoi ilman mitään tukea! Olisinpa kuvan saanut siitä hetkestä. Niin ne meidän vauvat kehittyy huimaa vauhtia! Iloisia uuden oppimisen hetkiä teille siellä Saagan kanssa 😊Kiva on saada lukea teidän kuulumisista. Niin samaistun moneen asiaan, kun on nämä meidän vauvat niin ihanan saman kaltaisia 👶❤️

Kiitos, kiitämme onnitteluista.♥
Nämä kasvaa kyllä ihan liian nopeaan. Se on ihanaa, mutta samalla niin mahdottoman haikeaa. Olis kiva jos edes vähän vois hidastaa tätä aikaa. Tietkö, just mietin, että tuleekohan meille kohta lisää hampaita, sillä ylhäällä ikenet pullottaa jo tosi paljon. 😀 Nekin voi olla syynä, että nyt nukutaan taas näin surkeasti.
Ihan valtavasti tsemppiä sinne öihin.♥ Näinhän se menee, että jokin uusi opittu asia voikin sotkea esim just ne yöunet tai nukahtamaan oppimisen. Voi kumpa yöt alkaisivat siellä parantua. Oi, hienoa Eetu hurja määrä uusia taitoja siellä jo opittuna.♥ Niin hienosti oppivat kyllä koko ajan uutta.
Se on kyllä mahtava juttu, kun saa tuollaiset asiat onnistumaan. Ihanaa että pääsit saunomaan. 🙂
Kiitos ja ihana kun kommentoit.♥ Pahoittelen, kun vastaamiset välillä kestää, mutta meinaa iltaisin pitää aika kiirettä. 😀
Ihanaa alkanutta vuotta teille.♥

Meillä alkoi rikkinäiset yöt 5kk iässä. Joo olemme saanut nukkua hyvin tähän asti vain normaaleja syöttöjä ja uni jatkunut. Neiti nyt kehittyy janalkanut liikkuu paljon . Meidän tyttö alusta asti on saanut myös pulloa ja nannia. Alkuun vain sen vuoksi että tottuu ja oppii koska omistan hevosen, niin on suotava että vauva pärjää isänsä kanssa ja miehelleni onkin suuri kunnia pärjätä vauvan kanssa täysin (olen ollut pois jopa 14h). Onneksi vauva haluaa silti tissiå. Nyt sitten yöt mennyt niin että illalla se on jo kauan saanut pullosta maidon ja yöllä olen imettänyt (ei jaksa pulloa hakee). Nyt yö imetyksen jälkeen vauva jää levottomaksi ja tuttia pitää olla antamassa tai herää jo tunnin päästä. Yhtenä yönä päätin, että haen pullon ja kas neiti nukkuu taas hyvin kun saa 110ml maitoa herätessä eikä sen jälkee tarvi edes tuttia. Päiväunet meni myös lyhyeksi nyt 5kk iässä mutta jos pääsee nukkuu kunnolla vatsa täynnä (ilmeisesti rintamaito ei riitä pitämään häntä kylläisenä vaikka 80% täysimetyksellä hän on kasvanut hyvin) niin nukkuu hyvin.

Ihanaa, että siellä on kelvannut molemmat ja että pullon antaminen myös öisin pidensi unia.♥
Meillä ei pullo/nokkamuki oo kelvannut ollenkaan. Maitoa minulta tulee, jopa yli sen mitä tyttö jaksaisi syödä. 😀 Meillä tyttö on alusta asti viihtynyt paljon sylissä ja ihan lähellä, joten oon myös miettinyt kaipaako yölläkin ihan iholle kiinni. Välillä nyt taas nukkunut koko yön vieressäni, mutta heräillyt kuitenkin ihan yhtä usein. Viime yönä sain nukuttua yhden yli tunnin kestävän pätkän.

Tsemppiä öihin! Meillä alkoi nukkua paremmin kun siirrettiin isosiskon kanssa samaan huoneeseen nukkumaan 11k iässä. Siihen asti imetin myös öisin ja kyllä olin poikki, kunnes päätin, että nyt saa riittää huonot yöt. Viikon ajan oli taistelua mut sitten helpotti. Nykyään nukkuu (1,5v) yöt hyvin eli pitkälle on tultu niistä yöherätyksistä. Ja kukin perhe toimii tavallaan, enkä olisi aikaisemmin halunnut lopettaa yöimetystä, koska meillä tyttö on myös ollut huono syömään kiinteitä eikä ole tuttipulloa koskaan huolinut. Kaikki tulee ajallaan, myös syöminen <3

Kiitos.♥
Ihanaa, että siellä löytyi helpotus, kun siirtyi toiseen huoneeseen nukkumaan. Itseni tuntien en varmaan raaski siirtää vielä aikoihin, tosin nyt siinä ei vielä olisi järkeäkään, kun on nuo yöimetykset vielä. Ja se on juuri noin kuin sanoit, kaikki tulee ajallaan.♥

Meillä esikoinen valvoi 1v asti yöt ja nukkui päivisin 2krt n. 40 min päiväunet. Epätoivoisesti odotin millonhan tilanne helpottaa. Pahin yö oli kun valvoin itkevän lapsen kanssa aamu kahdeksaan asti. Ei ollut koliikkia tms. Oli vaan lapsi joka ei halunnut nukkua. Hän oppi 9 kk iässä kävelemään ja nyt 2 vuotiaana häntä luullaan 3 vuotiaaksi. Hän nukkuu yöllä 10-12h ja tunnin päiväunet. En muista vauva aikaa niin hyvin koska olin niin väsynyt, imetin noin vuoden häntä. Mutta uskon että kyllä se sinullakin siitä helpottaa viimeistään kun lapsi on 18 vuotias 😀 näin minä lohduttaudun rankkoina päivinä koska no, uhma!

Musta tuntuu, että meilläkin on lapsi joka ei halua nukkua tai ainakin lapsi, joka pärjää tosi pienillä unilla. Ja ne yön tunnit tuntuu kyllä todella pitkiltä, kun väsyneenä valvoo itkuisen lapsen kanssa. 🙁 Mutta onneksi se jossain vaiheessa sitten kuitenkin helpottaa. Ihanaa alkanutta vuotta sinne.♥

Onneksi sitä löytää muilta äideiltä hyvin vertaistukea siihen kun vauva ei nuku. 🙂 Kyllä se jatkuva heräily sitten lopulta alkaa kuluttaa. Täällä vielä toistaiseksi mennyt ihan ok oman jaksamisen kanssa. 🙂
Kiitos. Ei kyllä huomaa mitään eroa tytössä nukkuuko paljon vai vähän. Sylissä viihtyy ihan yhtä paljon.♥

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X