äiti ja melukylän lapset - Banneri

Hei, iso kiitos kaikille, jotka vastailivat edelliseen postaukseen. Ihana lukea teidän kokemuksia ja alan kallistua siihen, että me tuo nalle hankitaan. Jatketaan vielä tällä nukkumisteemalla ja kerron teille millainen meidän yö oli. Oikeastaan tämä kaava toistaa lähes aina itseään ja vain kellon ajoissa on heittoa, mutta ei ne mitään isoja ole. Joten kai meillä on syntynyt öihin sitten jonkinlainen rytmi. Ja jää tästä sitten istellekin muisto, millaisia ne yöt ovatkaan olleet.

Mutta pidemmittä puheitta, tämmöinen oli meidän yö

20:30 Vauva on nukahtamassa syliini. Kannan hänet sänkyyn ja hän havahtuu siirtoon. Puhelimestani tuleva kohina kuitenkin rauhoittaa ja hän nukahtaa nopeasti omaan sänkyynsä.Nyt äkkiä äidille iltapalaa.
21:40 Vauva alkaa itkeä ja käyn antamassa hänelle tutin ja laitan peittoa päälle. Hän nukahtaa onneksi nopeasti takaisin.
22:15 Sängystä kuuluu itkua. Tutti ei kelpaa, joten otan vauvan syliin ja hytkyttelen taas melkein kokonaan uneen ja lasken sänkyyn. Hän havahtuu taas siirtoon, mutta ei ala itkeä vaan kääntyy vatsalleen nukkumaan.
23:50 Vauva herää. Nyt ei kelpaa tutti, eikä sylissä hytkyttäminen. Nyt auttaa vain tissi, joten imetän tytön. Pian hän nukahtaa ja siirrän sänkyyn niin, että hän havahtuu jälleen siirtoon. Menen itse pesemään hampaani ja sänkyyn hetkeksi selaamaan instagramia.
00:35 Vauva herää ja annan hänelle tutin
00:42 Vauva herää ja annan tutin
01:15 Vauva herää ja annan tutin. Asetan puhelimeen herätyksen ja katson mikä on huomisen suunnitelma. Sitten pää tyynyyn.
01:20 Vauva herää, annan tutin. Nyt itselle unta palloon.

Toivon, että yöllä nukuttaisiin paremmin kuin viime yönä, mutta..

01:23 Vauva herää annan tutin ja laitan hänelle peittoa paremmin päälle.
01:40 Vauva herää ja tutti ei meinaa kelvata. Otan syliin ja hyssyttelen takaisin uneen. Istun hetken oman sängyn laidalla ja kuulostelen mahtaako vauva nukahtaa.
01:55 Vauva herää jälleen. Nyt otan hänet rinnalle, jos se edes hieman helpottaisi nukahtamista. Nytkö vihdoin pääsen itse nukkumaan?
03:12 Vauva herää ja koitan ensin tuttia. Hän huolii sen ja jatkaa unia
03:27 Vauva herää ja otan hänet tissille, jonka jälkeen siirrän takaisin omaan sänkyyn jatkamaan unia
05:24 Vauva herää ja nappaan hänet vain tissille, sillä olen itse liian väsynyt tekemään muuta
06:10 Miehen kello soittaa ja vauva herää siihen. Rauhoittuu vielä nukkumaan tutin kanssa
06:20 Miehen kello soi uudestaan, koska torkku!!! Vauva herää ja nappaan hänet tissille, jonka jälkeen laitan omaan sänkyyn.
06:30 Miehen kello soi taas. ja tökkään häntä selkään, jotta sammuttaisi sen kapistuksen ja äkkiä. Onneksi hän nyt nousee jo ylös ja vauva ei onneksi herää
07:00 Oma herätyskelloni soi. Sammutan sen nopsaan ja nousen laittamaan koululaisille puuroa yms.
07:58 Vauva herää iloisena omasta sängystään

Sellainen yö. Oikeastaan meidän kaikki yöt on tämmöistä sirkusta ja ei tuosta itselle hirveitä määriä unta kerry. Pääsen itse nukahtamaan kunnolla yleensä vasta kahden aikaan ja senkin jälkeen nousen useamman kerran. Aikaisemmin ei ole järkeä edes koittaa nukkua, koska vauva heräilee niin paljon. Voisin jättää illasta sen instagramin selailun pois, mutta se on oikeastaan ainoa hetki, kun edes hetken kerkiän sitä selata ihan rauhassa ja sen selailu auttaa nukahtamisessa. Muuten pyörittelen mielessäni vaan kaikenlaisia asioita.

Miten teillä nukutaan?

Ja ihanaa ystävänpäivää juuri sinulle joka tätä luet.

Kommentit (34)

Voisiko vaihtoehto olla se että ottaa vauvan yksinkertaisesti viereen nukkumaan? Lapsen biologian kannata on täysin luonnollista, että hän herää yöllä tarkistamaan, että vanhempi on lähellä eikä häntä ole hyljätty. Kun äiti olisi koko ajan lähellä, vauva rauhoittuu uneen ilman itkuja ja luultavasti nukkuukin paremmin. Tai sitten voi imettää jos itkee, imetyshän on vauvalle muutakin kuin ravintoa, se tuo turvaa ja lohdutusta. En ymmärrä, miten äidit jaksavat yöllä nousta moneen kertaan hyssyttelemään tms. Itse en olisi selvinnyt vauvavuodesta täysissä järjissä jos olisin joka inahdukseen joutunut nousemaan ylös. Kun vauva on vieressä, imetys on helppoa, äidin kuormitus vähenee ja muutenkin yleensä kaikki nukkuvat paremmin. Tiedän että tämä tapa ei sovi kaikille, mutta meidän perheen pelastus se ainakin oli. Tsemppiä teille raskaaseen vaiheeseen!

Suosittelen kokeilemaan maidottomuutta. Siskoni vauva oli kovin itkuinen ensimmäiset viikot, mutta kun siskoni jätti ruokavaliostaan maidon, vauva rauhottui. Hän alkoi nukkumaan yöt kunnolla ja muutenkin on siitä lähtien ollut hyvin tyytyväinen ja helppo vauva. Itse vähensin maidon käyttöä ja vatsavaivat hävisivät itseltäni. En kyllä enää aijo palata maitoa litkimään, kun aiheuttaa itkettävän kovaa kipua vatsassa. Toivottavasti saatte apua öihin, tsemppiä<3

Maitoa en ole juonut vuosiin, mutta muuten olen käyttänyt maitotuotteita. Joten tuota maidotonta ruokavaliota voisi kyllä koittaa.
Kiitos tsempeistä.♥

Nyt olisi perheenisälle hyvä aika opetella heräämään ilman torkutusta! Tyyliin eka asia minkä lapseni isä teki, kun me laitokselta kotiuduttiin, oli torkuttamisen lopettaminen. Ei palvele yhtään ketään herätä herätyskelloon kolme kertaa yhden kerran sijasta, varsinkin jos vauva herää myös. Enää mies ei ole torkuttanut kahteen ja puoleen vuoteen vaan nousee heti ekalla soitolla ja on todennut, että yksi parhaista asioista lapsen syntymän jälkeen on ollut se että pääsi torkuttamistavasta eroon 😁

Hih, totta. Aika hyvin on kyllä torkutteluaan vähentänyt vaikka siihen välillä sortuukin. 😀

Meillä herättiin vastaavassa iässä 4-20 krt, vasta 2veenä muutama kuukausi sitten kun lopetettiin koko imetys alkoi täydet yöt, toisinaan herää 3-5 välillä ja kysyy josko saisi aamupalaa tai katsoa Pipsa Possua mutta käy takaisin nukkumaan kun kerron että on yö. 😀 Aamut alkaa yleensä viimeistään kuudelta… Ja vieressä nukkuu, paras ehdottomasti meille!

Jaksamista teille 🙂

Kiitos.♥ Sielläkin on heräilty usein. Ihanaa, että nyt saatte nukkua.
Hih, ihana. 😀 Hyvä kuitenkin, että unet vielä jatkuvat kuitenkin tuon jälkeen vielä.

Huh! Aikamoisia teidän yöt.😱 Meillä puolen vuoden ikäinen vauva,joka heräilee yleensä kolme kertaa yössä ja tuntuu,että oon ihan poikki jo niistä herätyksistä. Esikoinen heräsi vauvana vaan kerran yössä. Tsemppiä sulle ihan hirmusesti!❤ Toivottavasti pian teillä helpottais noi yöt.

Ne kyllä on.
Ei pidä yhtään vähätellä omaa väsymystä. Yhtä puuduttavaa se heräily on vähemmilläkin kerroilla. Tsemppiä siis sinnekin heräilyihin.♥
Yleensä en edes koita mennä ennen yhtä tai kahta nukkumaan, koska heräillään niin paljon ennen sitä.

Huh, kuulostaa tosi rankalta! Mä jaksoin heräilyä puoli vuotta ja sitten pidettiin unijuna.fi -verkkovalmennuksen mukainen unikoulu. Oon suositellut sitä nyt jokaiselle, joka somessa on valitellut unijutuista, se vaan toimii, kunhan sitoutuu noudattamaan ohjeita! Viikko meni, niin meillä nukuttiin ensimmäinen kokonainen yö! Ja itseasiassa jo ensimmäinen unikouluyö oli parempi, kuin mikään aiemmista öistä vauvan kanssa :’D Jätettiin unikoulussa tutti ja yötissi pois.. Mutta tsemppiä, suosittelen kyllä unikoulua 🙂

Hei kiitos tuosta vinkistä ja tsempeistä.♥ Pitää pitää tuo mielessä, jos ei nyt muuten lähde tästä yöt paranemaan. 🙂
Ihan mahtava kuulla kuinka hyvin se teillä toimi. On se luksusta nukkua se kokonainen yö monen valvotun jälkeen. 🙂

Ensiksi tsemppiä todella paljon öihin ja voimia! Meillä nuorin jo leikki-ikäinen mutta muistelen että levottomimmat yöt osui vaiheeseen kun harjoiteltiin myös pinnasängyssä seisomista ja viipotettiin pitkin sänkyä. Tutti on todella vähän hankala, tavallaan hyötyä mutta tutin putoaminen ym aiheuttaa osaltaan pikkuherätyksiä. Meillä annettiin vinkki kun hieman isompi 6kk eteenpäin herää yöllä niin ensin kuulostelee nukahtaako takaisin itsekseen. Monesti kevyesti käden pitäminen selällään auttaa takaisin uneen. Unisyklit ovat vauvoilla niin lyhyitä, että havahduttavat herkästi.

Kiitos paljon.♥
Tuo tutti kyllä on just sellainen, ettei välillä oikein tiedä onko siitä enemmän haittaa kuin hyötyä. 🙂 Juu täällä kyllä seistään ja istutaan sängyssä monesti ja heti ensimmäisistä inahduksista en mene. Mutta yleensä hän alkaa melkein heti itkeä ja seisoo tai istuu sängyssä, eikä rauhoitu ennen kuin minä annan tutin, otan syliin tai imetän. Tassuttelu on meillä käytössä. 🙂

Hei!

Minä en ymmärrä miten sinä jaksat. Et käytännössä saa lainkaan sellaista unta mikä piristää ja lataa sinun akkujasi. Helposti ihminen sairastuu, kun ei saa nukuttua. Toivottavasti teillä tilanne korjaantuu mahdollisimman pian. Niitä unipusseja on muuten ohuitakin, kesäpusseja. Ja ennen unikoulua pitää varmistaa, että vauvan huonot unet eivät johdu sairaudesta tai allergiasta. Kyllä Saaga niin usein herää, että taustalla voi hyvin olla sitä allergiaakin mistä joku sinulle mainitsi. On kurjaa kaikille, jos lähtee unikoulua pitämään eikä sillä saa tuloksia aikaan, kun taustalla onkin jokin hoidettava vaiva. Mitähän tapahtuisi, jos iltana parina vaihtaisitte miehesi kanssa lasten nukuttamista? Jos sinä laittaisit isot lapset unten maille ja miehesi Saagan? Joskus ihan pienellä asiallakin on suuri merkitys 😊Minusta on itsestäni kroonisen kivun kanssa eläessä tullut sellainen, että olen valmis kokeilemaan mitä tahansa mikä kipua ja elämää voi helpottaa. Joskus ihan hölmöjäkin juttuja, mutta toisinaan juuri sellaisesta on ollut apua. Minä lähetän sinulle isot ja lämpimät jaksamisen halit ❤️ Tsemppiä kaikkiin uniyrityksiin teidän perheelle 😊

No sitä tässä itsekin ihmettelen. 😀 Ehkä se on noi hormonit jotka vielä kannattelee, mutta kyllä kieltämättä välillä voisi vain jäädä nukkumaan. Onneksi mies joskus viikonloppuna katsoo aamusta niin saan nukkua jonkin aikaa.
Se voi olla, että siellä on jotakin muuta. Nyt tekee hampaita, uusia ruokia olen edelleen ottanut hitaalla tahdilla ja tuo maitoallergia on käynyt mielessä. Toivottavasti se saadaan vielä selville.
Mies saa laitettua kyllä unille, mutta sitten kun Saaga herää niin vain minä kelpaan laittamaan uudestaan nukkumaan. Hän on niin äidin tyttö kuin vain voi olla. 😀 Mutta uskon, että nämä uniongelmat vielä ratkeavat tavalla tai toisella ja koittaa aika kun saadaan nukkua ihan kunnolla koko yö. Positiivisella asenteella vaan niin jaksaa yöt läpi (vaikkei aina yöllä herätessä ole kovin positiivinen olo). 😀
Kiitos.♥

Tsemppiä vähiin uniin! <3
Meillä kaikki huonoja nukkumaan vauva-aikana.. Esikoinen 3v alkoi oikeastaan nukkumaan vasta 2-vuotiaana yönsä. Samaan aikaan aloin odottamaan tuplia, raskaus aika oli sen verran rankka ja huono oli olla, etten itse kyllä juuri nukkunut silloinkaan.. No, nyt sitä sitten heräillään kahden vauvan kanssa. 8kk tuli tänään pirpanoille ikää. Kyllä se vaan jaksamista verottaa täällä suunnalla ja itse tarvitsisi unta, mutta kun kaks pientä hulinoi kaikki yöt niin ei sitä unta juuri itselle kerry. Minkäs teet, nyt vain odotellaan että vauvat kasvaa ja alkavat nukkumaan. Mulle ei ole yöheräilyt ikinä helppoja olleet, ihailen suuresti ihmisiä jotka jaksavat vuodesta toiseen, tämän takia meidän vauvat on nyt tässä ja odotellaan aikaa että kaikki nukkuvat.

Kiitos.♥
Ihan hurjasti tsemppiä sinne.♥ Sinulla on vieläiso homma, kun kaksi ihan pikkuista yhtä aikaa hoidettavana. Joten en ihmettele, että väsyttää ja sitä unta todella kaioaisi. Toivon sinne parempia yöunia paljon.
Meillä kuudesta lapsesta huonosti on nukkuneet ensimmäinen, viides ja kuudes. Toinen, kolmas ja neljäs ovat sen sijaan nukkuneet yönsä jo ihan muutaman kuukauden iästä. Paitsi toinen alkoi vuoden iässä heräillä kymmenenkin kertaa yössä ja myöhemmin syyksi selvisi lastenreuma.

Onpas tutun kuuloista. Meidän 9kk neiti nukkui 0-5kk niin täydellisesti ja heräili vaan pari kertaa yöllä syömään. Sit nämä 5-9kk ovat olleet pelkkää hulinaa. Ja tälle ei kelpaa edes tutti vaan minä eli tissi. Ei pitäis varmaan edes ääneen sanoa, mutta tämä viikko on ollu tosi hyvä. Herätyksiä on ollut vaan 2-3yössä.. Nautin niin kauan kun tätä kestää 😀 Toivotaan teillekin rauhallisempia öitä <3 Terkuin Essi.

Meillä oli esikoisen kohdalla juuri noin, että tutti ei kelvannut ollenkaan vaan pelkkä tissi. Ja se oli kyllä rankkaa. Mutta ihan mahtavaa, että nyt teillä ollut perempiä öitä. Toivon niitä teille valtavasti lisää.♥

Voi ei, millaisia öitä!
Meillä oli nro4 yöt myös vauva-aikana yhtä hullunmyllyä, vaikka me siirryttiin jopa mahdollisimman aikaisin pois yösyötöistä ja sen lisäksi tuttipullolle. Vaan minkäs teet.. Se numero nelonen on nyt 3v,ekat kaksi v se heräsi 1-5krt ja viimeisen vuoden n. Kerran yössä about kolmena yönä viikossa. Kuinka hassua kun meidän nro 5 on ihan pikkuvauva vasta, ja heti 2,5kk iässä alkoi nukkumaan 7t putkeen jatkaen syötön jälkeen vielä pari tuntia. Kaikki voimat ja tsempit rankkaan vaiheeseen!!

On nämä yöt kyllä aikamoisia.
Niin nuo lapset ovat erilaisia, myös tässä nukkumisessa. Ja siis wau, ihana juttu, että nro 5 nukkuu noin hyvin. Ihan parasta.♥
Meillä kuudesta lapsesta esikoinen, viides ja kuudes nukkuneet huonosti ja toinen, kolmas ja neljäs kokonaisia öitä jo parin kuukauden iästä eteenpäin. 😀
Kiitos tsempeistä.♥

Ei voi muuta sanoa kun että oot rautainen mimmi jos kuvaamallasi yösirkuksella jaksat arkea pyörittää. Tsemppiä ihan hirveesti!

Kiitos tsempeistä.♥
Kyllä nämä yöt on todellakin yhtä sirkusta ja itselle ei pahemmin unta kerry. Mutta ihmeen hyvin sitä vielä jaksaa (liekö sitten ne hormonit, joiden avulla jaksaa), vaikka alla on myös huonosti nukutut yöt odotusajalta.

Siis apua 🙈 miten sä jaksat? Oisko jo aika unikoululle vai odotatko että aika auttaa?

Ihmeen hyvin, vaikkei itselle pahemmin unta kerkeä kertymään. Liekö sitten ne hormonit jotka kannattelee. Ja tottumus vähiin uniin, kun odotusaikanakin nukuin huonosti. 🙂
Parin viikon kuluttua olisi tarkoitus koittaa jättää yötissi pois. On vaan tuntunut, etten vielä jaksaisi tehdä sitä, kun ei huvittaisi luopua edes muutamaksi yöksi niistä vähistä unista. Saadaan nyt whisbear kuitenkin lainaan, niin toivon siitä olevan silloin apua. 🙂

Oijoi…. Tää kuulostaa maitoallergialta, koko touhu. Sama oli täällä, ei nukuttu päivin öin ja lopulta 9kk iässä todettiinallergia. Ensin ite totaalimaitolakkoon ja imetystä pari kk vielä ja 11kk iässä sitte erkoiskorviketta ja maitoa ei vauvalle missään muodossa! Kyllä tuli taloon toisenlainen vauva. Viiden vuoden iässä sai jo normi maitoa juoda… Tsemppiä 💕

Tietkö tämäkin mahdollisuus on nyt pyörinyt mielessä. 🙁 Ajattelin puhua tästä neuvolassa, kun menemme sinne seuraavan kerran ensi kuun alussa.
Ihanaa, että teillä löytyi aikoinaan syy.
Kiitos tsempeistä.♥

Heippa! 👋 En tiedä, onko tästä apua, mutta kerron meidän kokemuksista. Vertaistuki, jos ei muuta. 💕 Meillä oli yöt ihan samanlaista sirkusta, kun vauva oli noin 4-7 kk ikäinen. Vauvan ollessa reilu 7 kk ikäinen, kyllästyin nostelemaan tuttia jatkuvasti, joten yksi aamu vain meni hermot ja päätin, että nyt lähtee tutti. Ensimmäiset kerrat päikkäreille käydessä itki noin 5-30 min, yöunille käydessä vähän kauemmin. Siliteltiin ja syliteltiin kovimman huudon aikaan tietty! MUTTA, yöt rauhottuivat heti ja vauva söi 1-2 kertaa yössä ja pari kertaa riitti silittely tai hetki sylissä. Viikon, parin kuluessa (tuntui kyllä välillä illat niiiin pitkiltä) tottui nukahtamaan ilman tuttia ja nukahtaa nykyisin itsekseen unipupu kainalossa. Vauva kohta 11 kk ja öisin käyn yleensä kertaalleen silittämässä takaisin uneen, kestää noin 15-30 sek ja rauhoittuu. Tsemppiä ja jaksamista! ❤️ Ja kiitos kivasta blogista. Ps. Vauva on niin söpö! 😍

Kiitos kun kerroit teidän kokemuksen.♥ Vertaistuki on ihan parasta.
Tuo tutti on kyllä sellainen, että tavallaan siitä on iso apu, mutta tavallaan siitä on vaan haittaa. Ihana juttu, että teillä rauhoittui noin kivasti yöt kun jätitte tutin pois. 🙂
Olen laittanut vauvan sänkyyn kolme tuttia, että voisi laittaa itsekin sellaisen suuhun, jos yöllä sellaista kaipaa, mutta ei. Reppana istuu sängyssä ja odottaa että annan tutin. Luulen että meillä koitetaan nyt ensin jättää yöimetykset ja sitten tutti. On sitten tutti apuna vielä siinä vaiheessa, kun tissiä ei saa.
Kiitos ja kiva kuulla että pidät.♥

Hei!

Suosittelen kokeilemaan myös unipussia 😊 Vaikka sylissäkin vauvan nukuttaisi niin unipussissa lämpö säilyy ja vauvan saa helpommin takaisin omaan sänkyyn. Unipussin kanssa eivät lakanatkaan tunnu vauvasta viileiltä. Vauvahan voi yöllä herätä myös siihen, että on potkinut peiton pois ja on tullut vilu. Lämpimän unipussin kanssa ei tätäkään ongelmaa ole. Vaikuttaa siltä, että teidän Saaga meidän Eetun tavoin heräilee pieniinkin ääniin. Tiedän, että vauvan siirtäminen kauemmaksi vanhempien sängyn vierestä raastaa varsinkin äidin sydäntä (kyllä se meillä minullekin oli vaikeaa ja tuntui kuin olisin lapseni hylännyt ja heitteille jättänyt 💔) niin saattaa vauvakin nukkua paremmin, kun ei kuule kaikkia vanhempien kylkien kääntelyitä, yskimisiä ja kuorsaamisia. Ja toisinpäin ei äitikään sitten herää kaikkiin pieniin inahduksiin ja antaa näin vauvalle mahdollisuuden nukahtaa uudelleen itsekseen. Meille unikouluttaja sanoi, että yöllä havahtuessaan vauva saattaa olla niin lähellä unta eikä edes kunnolla hereillä, että äidin tai isän meneminen vauvan viereen ja hyssyttely saattaa vain vauvan herättää entistä enemmän. Minä ymmärrän sinua täysin, kun sanot ettet ole valmis siirtämään Saagaa kauemmaksi nukkumaan. Meillä tämä auttoi kaikkien nukkumiseen, kun Eetun sänky siirrettiin vaatehuoneeseen. Eetu edelleen lähes joka yö nukkuu niin, että ei tarvitse kertaakaan mennä hänen sänkynsä viereen. Nukahtaa itsekseen, jos herää. Et usko kuinka onnellinen olen tästä! Muutama kuukausi sitten en olisi uskonut, jos joku olisi minulle sanonut Eetun nukkuvan näin hyvin. Ja koska Eetu on itse oppinut taidon nukahtaa, on se taito aina hänellä mukana eikä voi unohtua kotiin kyläillessäkään. Miten voi lapsen nukkuminen tuntua niin hyvältä 😍 Oikein ihanaa ystävänpäivää sinne myös ❤️

Tuo unipussi tuntuu ihan loistavalta, mutta meillä Saaga ei oikein tykkää peitosta. 😀 Potkii sen yleensä itse tosi nopeasti pois. Ei ole kyllä tullut minuun, joka vetää peiton tyyliin korviin asti. Meillä on makuuhuoneessa lattialämmitys ja aika lämmin, niin ei onneksi pääse palelemaan.♥
En pysty vielä siirtämään, kun pitäisi sitten siirtää vallan toiseen kerrokseen nukkumaan. 🙁 Meidän makuuhuone on alemmassa kerroksessa kuin seuraava makuuhuone ja se on sen verran kaukana, että en ole vielä valmis siihen. Jos saisi lähemmäksi niin sitten voisin harkita.
Teillä on kyllä kiva, kun oli tuo vaatehuone mahdollisuus. On kuitenkin ihan lähellä, mutta kuitenkin omassa rauhassa. Ihanaa kuinka hienosti Eetu nukkuu.♥
Kiitoksia♥

Kaameeta luettavaa,tai unettavaa lähinnä. Meillä oli juuri tällaista tytön ollessa 8/9kk ikäinen..pahimmillaan heräsi 20min välein,parhaimmillaan tunnin välein. Vasta neljän viiden aikoihin nukahti niin,että nukuttiin heräämättä sitten klo 8 asti. Väsytti 🙁
Meillä ei auttanut tutin laitto,piti hyssytellä sylissä tai ottaa kainaloon. Tissiä en antanut kun vasta aamupuolella ettei tottuisi nukahtamaan sen avulla.
Tsemppiä ja jaksamista 🙂

Uskon että on väsyttänyt.:( Kyllä sitä yöllä monta kertaa herätessä tulee olo, kuinka ihme vauva jaksaa itse kun ei nuku ja kuinka ei itse vaan enää jaksaisi nousta. Mutta ihmeesti sitä kuitenkin jaksaa.
Onneksi meillä tutti kelpaa ihan ok. Yhdessä vaiheessahan jokainen kerta piti hyssyttää sylissä, kun muuten ei uni tullut. Ja sitten oli vaihe, kun heräsi unilta ja valvoi muutaman tunnin..oli sekin aikamoista.
Kiitos tsempeistä.♥

Hän nukkuikin pitkään vallan vieressäni. Niin mielelläni nukkuisin hän kainalossani, mutta nyt kun on heräillyt paljon öisin ja olen koittanut ottaa myös viereen, ei vauva olekaan rauhoittunut siihen. Jos rauhoittuu, ovat yöt olleet aivan yhtä levottomia.
Kiitos.♥

Vastaa käyttäjälle Janica Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X