Ensiaskeleet, ne haparoivasti otetut Saaga otti melkein heti, kun vuosi tuli mittariin. Siitä on nyt reilu kuukausi aikaa ja askeleita on nyt otettu ilman tukea kuusi kerrallaan ja sitten alkaa jännittämään ja pitää laskeutua istumaan. Hieman lisää rohkeutta kaivataan ja kun se löytyy, ei varmasti mene aikaakaan, kun meillä kävellään.
Joka ikinen kerta se tuntuu yhtä upealta katsella, kun oma pieni oppii jotakin uutta. Se keskittyminen ja onnistumisen riemu pienen silmissä ja kasvoilla on upea kokemus. Kuinka se yhdessä riemuitseminen antaa toiselle lisää virtaa koittaa uudestaan ja uudestaan. Pyllähtäessä äiti tai isi ottaa syliin ja taas voidaan koittaa uudestaan.
Hän ottaa kädestä kiinni ja sitten kävellään
Hän on enemmän kuin innoissaan kävelystä. Ulkona ja sisällä pitää kävelyttää vaikka kuinka pitkiä aikoja. Välillä pitää pitää kiinni molemmista käsistä ja välillä vain yhdestä kädestä. Joskus saa taluttaa vain äiti ja joskus kelpaisi vain isi. Ja en kestä, kuinka suloinen näky hän onkaan. Ihana pieni taapertaja.
Hän tönää myös punaisia pieniä rattaita ja niitä sitten hänelle käännellään. Laitoin niihin nimittäin sen verran painoa, ettei ne pääse kippaamaan, mutta miinuksena on se, ettei hän saa niitä itse käännettyä. Mutta kunhan hän ei ota enää niistä tukea tönätessään, voidaan paino poistaa tai vaihtaa kevyempään.
Myös sisarukset ovat olleet innoissaan pikkusiskon uudesta taidosta. He ovat olleet myös innokkaita taluttajia, varsinkin sisällä. Heistä on jännittävää katsoa, kun Saaga ottaa askelia ilman tukea ja samalla he laskevat monta askelta mahtaa nyt mennä ilman tukea.
On ihan hyväkin, että hän opettelee kävelyä rauhassa omaan tahtiin. Hän sen rohkeuden varmasti löytää jossakin vaiheessa ja kerkiää sitten kuluttaa ties kuinka monet kengät. Nyt nautimme siitä ilosta, kun kävellään käsi kädessä tai kun hän ottaa haparoivia askeleita ilman tukea, jännittynyt hymy huulillaan ja taputtaa itsekin mukana, kun me muut taputamme hänen suoritukselle.
Hei olisi kiva kuulla, minkä ikäisenä teillä on opittu kävelemään?
Kommentit (12)
Kannattaa ehkä laittaa toi pöäntuki ja vyöt alemmas eli oikealle korkeudelle. Ja istuimen kaari painaa kunnolla selkänojaan kiinni.
Saaga lähtee varmasti kävelemään pidempiä matkoja, kun tuntee olevansa siihen valmis. 😊 Ensimmäinen poikani oppi kävelemään 1v1kk iässä ja toinen oli 10kk kun alkoi juosta. Rauhassa kävely ei onnistunutkaan niin hyvin. Hänellä tuntui olevan kiire joka paikkaan. Sama meno jatkuu edelleen, vaikka ikää kohta 5v 😂
Kyllä varmasti. Tänään jo innostui kävelemään enemmänkin. Niin suloinen kun menee kieli keskellä suuta ja välillä pysähtyy taputtamaan itselleen.♥
Hih, ihana kiirehtijä siellä.♥ Minkä sille mahtaa jos jalat vaan kuljettaa vähän kovempaa. 😀
Voi ihana Saaga❤ niitä ensimmäisiä askeleita on ihan liikuttava katsella. Meillä on muut olleet melkeimpä 1v. Ja 3-4kk ennen kuin ovat kävelleet, mutta sitten se onkin ollut heti menoa ja meininkiä! Minea oli ainut joka oppi 10kk kävelemään. Hänellä taisi olla kova kiire sisaruksien perään!
Ihania päiviä teille!
Niinpä, se on joka kerta yhtä suloista.♥
Hih, jotkut vaatii sen pisemmän ajan, että rohkeus riittää ja toisilla on vain kova kiire. 😀
Kiitos ja samoin sinne.♥
Meillä tyttö täytti juuri vuoden ja kävelemään oppi noin viikko ennen sitä. Tätä edelsi juurikin tuo kuukausi haproivia askelia ja täällä ollaan siis nyt pari viikkoa kävelty ja kaikki ovat ihan täpinöissään 🙂 E tosiaan kävi sitten tosi nopeasti, kun oli käydäkseen. Yhtenä päivänä vaan totesin, että nythän hän kävelee! Helpompaa on mielestäni, kun hän itse pääsee joka paikkan, eikä tarvitse taluttaa, vaikka perässä pitääkin sitten ulkona juosta 🙂
Onnea sinne yksivuotiaalle.♥
Ihana pieni taapertaja siellä. 🙂 Kunhan sen jutun hoksaavat, niin sitten jo viipotetaan kovaa vauhtia. Ihanaa viikkoa sinne. 🙂
Itellä ei oo vielä omia lapsia koska oon vasta 13/05.
Mutta mun vauvakirjassa lukee että mä nousin seisomaan 9kk iässä.
Ja
Kävelemään aloin 1v 2 viikkoa 💗
Kiva, kun sinulle on kirjoitettu vauvakirjaa, josta näit koska olet lähtenyt kävelemään. ♥
Hei 😊
Se on ihanaa seurattavaa tuo kävelemään opetteleminen 😍Ja kuinka suloisia ovat pienet taaperot ♥️Eetu alkoi kävelemään vuoden täytettyään. Vähän ennen sitä otti ensi askeleet. Isoveljistä kaksi on oppinut 10 kuukauden ja yksi 11 kuukauden iässä. Vielä hetki sitten Eetu usein sisällä otti jostain tukea, kun nousi seisomaan ja lähti kävelemään ja ulkona vielä enemmän ja ulkona konttasi, jos ei sitä tukea löytynyt. Nyt muutaman päivän sisällä on alkanut nousemaan lattialta tai maasta suoraan eikä halua enää ulkonakaan kontata. Tietenkin autoilla leikkiessään lattialla konttaa. Tuossa juuri kuorma-autoa lattialla työntelee 😊 Vietettiin koko viikonloppu mökillä ja voi kuinka Eetu nautti siellä olostaan 😃Tehtiin Eetulle sinne hiekkalaatikko ja siitä tuli mieluinen. Ostin kirpparilta Eetulle omat mökkilelut ettei tarvitse edes takaisin niitä kuskailla. Nekin olivat hitti! Lammen rannassa nuotiolla grillailtiin, uitiin ja saunottiin. Ja Eetu nukkui superhyvin mökillä. Nukahti saman tien omaan sänkyynsä ja nukkui koko yön heräämättä heräten aamulla seitsemältä hyväntuulisena höpöttäen. Pitää varmaan mökille muuttaa 😂 Mökkireissun takia en ole ehtinyt kommentteja kirjoittaa. Miten Saagalla muuten pysyy nuo kuvassa olevat crocsit jalassa? Eetullakin on supersöpöt pienet crocsit, mutta ei ne oikein jalassa pysy. Ulkona kävelyyn vaadittiin meillä aika tukeva kenkä aluksi ja juuri sopivan kokoinen. Nyt ostin Eetulle sandaalit, mutta mökillä käveli myös paljain jaloin 😊Kotona sisällä Eetu tassuttelee aina paljain varpain ja sukat laitetaan vain ovesta ulos mennessä ja jonnekin lähtiessä jalkaan. Oikein ihanaa kesälomaa koko teidän perheelle ❤️
Meillä muuta oppineen kävelyn vasta vuoden iän jälkeen, paitsi vanhempi poikamme oli 11kk kun lähti kävelemään. 🙂
Niin se varmuus siihen kävelyyn löytyy ja konttaaminen jää sitten enemmän juuri leikkeihin. Ihana Eetu.♥
Oi mahtavaa, että hiekkalaatikko leluineen oli hitti. Meilläkin Saaga tykkää paljon. 🙂 Ja muutenkin ihanalta kuulostaa teidän mökkireissu.♥
Siis nuo pysyy paremmin kuin mikään muu kenkä ja Saaga tykkää kävellä noilla eniten. Ehkä siksi kun ne on niin kevyet jalassa. Toki meillä muitakin kenkiä, mutta näitä pitää mieluiten jalassa. Ollaan sitten annettu niillä mennä. 🙂
Kiitos ja ihanaa lomaa sinnekin.♥
Kiitos huolenpidosta, mutta molemmat on kyllä korjattu tuon kuvan ottamisen jälkeen. Istui oli hieman vinossa, jolloin kaari ei koko matkalta tuolloin painautunut selkänojaan.