äiti ja melukylän lapset - Banneri

Päätimme vajaa vuosi sitten lasten kanssa yhdessä jakaa jokaiselle omat päivät kotitöissä. Tuntui niin turhauttavalta aina pyydellä lapsia vuoron perää auttamaan esimerkiksi astianpesukoneen tyhjentämisessä, jota meillä joutuu tekemään ehdottomasti eniten. Ja koska en millään muistanut kuka oli auttanut viimeksi saatoin pyytää apuun juuri samaa lasta, ja sain tietty kuulla heti, ”miksi taas minä?”

Eräs ilta sitten istuimme iltapalalla ja sovimme lasten kanssa, kuinka meille kaikille olisi vain helpointa sopia jokaiselle oma päivä auttaa keittiössä. Tehtäviin sovittiin kuuluvaksi astianpesukoneen tyhjäys sekä täyttäminen, ruokapöydän laitto ennen ruokailua ja pois siivoaminen. Perjantaisin jokainen siivoaa huoneensa ja äidilläkin silloin siivouspäivä. Tämä sopi jokaiselle.

Nyt kun jokaiselle on kotitöissä oma päivä, sujuu hommat tosi helposti

”Onneksi meitä on näin monta, niin ei tule montaa päivää” taisi yksi siinä onnellisena tokaista ja piti vielä huolen siitä, että äidillä ja isilläkin on omat päivät. Sovimme päivät seuraavasti. Maanantai: Siiri, tiistai: Eeli, Keskiviikko: Emilia, torstai: äiti, perantai: isi, lauantai: kaikki lapset (Sohvi ja Sisu kuitenkin koittaa silloin tehdä paljon) ja sunnuntai: äiti ja isi. Äiti kyllä aina pikkuisen auttelee jokaisena päivänä.

Tulevalle esikoululaiselle en vielä antanut omaa päivää, sillä olisi kiva että astioiden laitto kaappeihin sujuu turvallisesti, ilman että tarvitsee nousta tuolille tai kurkotella. Tästä syystä hän ja kolmevuotias toimivat apureina lauantaisin tai minun päivänä.

Ja tämä järjestely on toiminut todella hyvin

Kun jokaisella on oma päivä sujuu homma ilman mutinoita. Jos jollakin on omana päivänä menoa vaihdetaan vuoroa keskenään ja tämäkin toimii loistavasti. Kerran kuussa saavat sitten jokainen tästä itselleen hieman rahaa. Naurettiin miehen kanssa, kun yksi lapsista pyysi viikkopalkaksi tuosta työstä viisi senttiä, hih. Ihmetteli, kun luvattiin kyllä ainakin tuplata palkka. Lapset on niin mainioita.

Lapsemme ovat myös innostuneita auttamaan ruuan tekemisessä, joten olemme soveltaneet samaa myös siihen. Nimittäin ennen kinasteltiin siitä kuka saa auttaa milloinkin ja nyt saa auttaa se kenen päivä on. Toki teemme poikkeuksiakin tässä, mutta nyt päivät ovat kaikille jo niin selviä, että oikeastaan vain kolmevuotias kyselee muina päivinä voiko auttaa.

Minusta on ihana juttu, kun lapset auttavat nyt kotitöissä paljon paremmin kuin ennen. Tulemme ehdottomasti jatkamaan tällä tyylillä jatkossakin.

Kommentit (4)

Hei 😊

Voi kun olisi onnistunut aikoinaan meilläkin tuollainen systeemi. Enää ei meillä toimi, kun nuoret menevät omia menojaan ja varsinkin näin kesällä on heillä niin erilainen päivärytmi kuin meillä vanhuksilla ja Eetulla, että emme ruokaa saisi eikä puhtaita astioita, jos odottaisimme teinien niistä huolehtivan. Mutta kyllä onneksi usein auttavat, jos vaikka imuroimaan pyydän. Yksi pojista skootterin bensarahoja vastaan tekee kotitöitä. Yhdessä vaiheessa meillä oli kuukausitaulukko johon oli jokaiselle merkitty tietty määrä kotitöitä ja johon ruksattiin tehdyt työt. Niitä vastaan maksoin kuukausirahaa, joka väheni, jos hommia jäi tekemättä. Saivat itse valita mm. sen minä päivänä viikosta siivosivat huoneensa kunhan sen vain tekivät. Tämä systeemi kyllä toimi aika hyvin aikansa. Olen kyllä vähän kateellinen teille tuosta. Meillä kaikki kotityöt tällä hetkellä kasaantuu minulle. Eetu toki ”auttaa” 😂Apunsa on vain vielä vähän kyseenalaista. Mukavaa loppuviikkoa teille kaikille ❤️

Kuulostaa ihanalta ja niin tasapainoiselta 😍 täytyy varmaan kopioida! ☺️

Meillä toimii tämä nyt tosi hyvin. 🙂

Hih, joo sit se ei toimi, jos isommat heräilee omia aikojaan. 😀
Meillä tämä systeemi on toiminut nyt niin näppärästi, että onneksi tämmöinen keksittiin meille tehdä. Ja parasta kun lapsetkin olivat siitä innoissaan. 🙂
Hyvältä kuulostaa tuo teilläkin ollut systeemi. 🙂
Hih, ihana pieni ”apulainen”. Täältä löytyy myös yksi sellainen.♥

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X