äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tänään alkoi raskausviikko 21 (20+0 – 20+6) ja raskauden puoliväli  on nyt saavutettu! Ihan uskomatonta, että raskaus on edennyt jo näille viikoille asti ja todellisuudessa se voi myös olla muutaman päivän pidemmälläkin, niin kuin jokainen ultra on näyttänyt. Edetään nyt kuitenkin näiden viikkojen mukaan.

Viimeviikkoisen rakenneultran jälkeen on ollut ihana fiilis. Olen ollut niin onnellinen siitä, että helmivauvalla on vatsassa kaikki hyvin. Hän kasvaa hienosti ja tunteehan sen jo hyvin liikkeistäkin. Ne voimistuvat päivä päivältä ja isikin tuntee ne hyvin vatsan läpi. Ihana kun muu perhe pääsee nyt myös tuntemaan kuinka pikkuinen siellä vatsassa pyörii.

Oikeasti, joko raskauden puoliväli tuli täyteen?

Tämä taitaa olla ensimmäinen raskaus, kun en ihan aina ole selvillä siitä millä viikoilla milloinkin olen. On välillä pitänyt oikein tarkistaa, joko todella olen näin pitkällä. Puhelimessani on sovellus, jonka avulla selviää nopsaan millä viikoilla milloinkin olen. Sama oli käytössä myös Saagan odotuksessa.

Olen katsellut nyt netistä turvakaukaloita ja nettikirppareita selailen usein, jos siellä näkyisi jotakin pakko saada juttuja, lähinnä vaatteissa. Yhden vaatehankinnan tein viime viikolla, kun metsolalta tuli myyntiin ihan super ihana bunny body romperi ja se oli ihan pakko saada meidän pikkuiselle. Eilen se sitten tuli postissa kotiin ja en millään malttaisi saada puettua sitä pienen päälle.

Itse iloitsen siitä, kun vatsa on tullut esille, mitä en kyllä yhtään ihmettele tällä syömisellä. Syön nimittäin edelleen ihan järkyttävästi ja mieli tekee kaikkea ei niin terveellistä. Suunnitelmissa olisi nyt kyllä koittaa ryhdistäytyä ja alkaa kiinnittää huomiota säännölliseen ruokarytmiin ja ennen kaikkea siihen mitä sinne suuhunsa laittaa. Ihan tämmöisellä ruokavaliolla ei kyllä millään voi jatkaa loppuun asti. Ja vettä pitäisi oppia taas juomaan paljon enemmän.

Nyt kun säät viilenee ja pitää kaivaa vahvempaa vaatetta ulos päälle, olen todennut sen, etten todellakaan tule kauan niihin mahtumaan. Voi olla, että sitä tarvitsee ostaa talveksi jotain, että pääsee ulkoilemaan. Tämän syksyn mahdun kyllä noihin mitä on, sillä ne oli päällä silloin kun odotin Saagaa viimeisilläni. Tuulitakkikin meni kiinni, kun avasi taskujen vetoketjut, sai hyvin lisää tilaa vatsalle, hih.

Koska tämä raskauden puoliväli tuli nopeasti, voin vain kuvitella kuinka nopeasti koko loppuaika menee. Te jotka odotatte nyt vauvaa, millä viikolla olet ja miten jakselet.

Kommentit (16)

21+2 ja olo ollut ihan loistava kokoajan. Täällä äiti 39v ja isosisko on jo 7v joten hoitoapua on luvassa 😊

21+0 ja ihan hyvin voidaan. 💕💕💕

Täällä vasta 7+2. Kovasti yritän tsempata itseäni selviämään tämän olon kanssa, toivon että helpottaisi pian!
On ihan pakko syödä aivan koko ajan, muuten olo on kahta kauheampi.
Pelottaa myös kovasti koko raskaus, edellinen meni nimittäin kesken viikolla 12.
Tämä olisi niin rakas ja toivottu, neljäs pienemme.

Ihan hurjasti jaksamisia ja tsemppiä sinne, toivotaan että pian helpottaa ja hyvä jos syöminen auttaa.♥
Toivon todella, että tällä kertaa saatte pienen syliin asti.♥ Oikein ihanaa odotusta sinne.♥

MoikkaMoi
Meillä on melkolailla samanlainen elämäntilanne kuin teidän perheessä. Olen 38v äiti, hoitovapaalla 1,5v kanssa kotona. Lapsiluvun piti jäädä kuuteen, mutta saatiin syyskuun alkupuolella tietää, että meille tulee seitsemäs lapsi ja että raskaus on jo hyvinkin pitkällä vkoilla 12+0. Uusi tulokas on vielä meidän vanhempien salaisuus, ennen vko:n 20 rakenneultraa emme asiaa paljasta kenellekään. Tiedän jo kyllä, että lapset tulevat olemaan uudesta sisaruksesta todella iloisia. Nyt mulla on menossa rv 16+1 tai 16+5, saatiin kahdelta eri lääkäriltä eri arvio raskauden kestosta. Mutta muutaman viikon perässä tullaan 🙂 Toivottavasti kaikki menee hyvin niin siellä kuin täälläkin. Nyt vain nautitaan odotuksesta, syksystä ja kohta koittavasta joulusta.

Moikka,
Ihana salaisuus teillä siellä.♥
On kyllä ihana kun tietää, että lapset tulevat ottamaan asian hienosti, niin oli meilläkin.
Toivotan sinne oikein ihanaa odotusaikaa ja että kaikki menee sielläkin hyvin.♥ Aika menee niin äkkiä, että pian se rakenneuktra sieltä tulee vastaan.♥

Kiitos vinkistä avata takin taskujen vetskari, et tulee aavistus lisää tilaa mahalle; tulee nimittäin tarpeeseen ihan just. 😀 ku oon aatellu etten kyllä ala ostaa alle kk ajalle uutta vk-takkia, ku kohta tarvii jo toppakamat. Ja jouduin jo toppatakin ostaa, ku en todellakaa mahu normitakkiin. 😀
Mä oon viikolla 20+4, ja oon iloinnu samoista jutuista kuin säki; masu näyttää jo raskaana olevalta (sitä ennen vaan tympeää turvotusta) ja ennen kaikkea vauvan ihanista liikkeistä, joita vauvan sisarukset ja isä tykkäävät myös tunnustella mahan läpi.❤️ Rakenneultra on ihan just, en malttais odottaa!! Toivottavasti kaikki on hyvin!!🙏🏻

Ole hyvä, sillä saa kyllä edes pikkuisen kaivattua tilaa lisää. 😀
Mennäänä aika samoilla viikoilla. 🙂 On kyllä aivan ihanaa, kun muukin perhe voi jo tuntea liikkeet.♥ Hurjasti tsemppiä sinne tulevaan ultraan, pidän peukkuja, että kaikki siellä pienellä hyvin.♥

Rv 29+6. La on 19.12. Rakenneultraan ja puoliväliin asti raskaus mateli, sen jälkeen menny vauhdilla. Tämän viikon jälkeen enäö 4 viikkoa töitä ennen äitiyslomalle pääsyä 🙂 Pientä poikaa odotamme, käyty jopa 2 kertaa tarkistamassa sukupuoli, kun ollaan haluttu olla 100 prosenttia varmoja.

Oi, joulukuinen sinne tulossa.♥ Meidän vanhempi poikamme syntyi joulukuun 20 päivä. Ihana oli tulla vauvan kanssa kotiin joulua viettämään.♥
Ei enää paljoa töitä jäljellä. 😀
Paljon onnea sinne pienen pojan odotukseen.♥

Tänään rv 21+4. Viikot vaan vilisee ja ei meinaa pysyä perässä. Olo on melko hyvä. Maha rupeaa pikkuhiljaa olemaan vähän tiellä ja mahallaan en ole pystynyt nukkumaan enää moneen viikkoon! Ihanaa, kun tässä syksyllä on useat lähipiirin synttärit ja kohta on joulu niin aika meneekin nopeasti. 😊 En malta odottaa viidennen lapsen syntymistä. 💕

Viikko 35+2 alkoi tänään, aika menee kyllä todella nopeasti varsinkin nyt loppu raskaudessa. Laskettu aika on 11.11 eli päivä isänpäivän jälkeen. Tyttöä meille on luvattu eli saadaan pieni prinsessa. Tämä on meidän eka lapsi

Oi, ei ole enää paljoa odotusta jäljellä.♥
Paljon onnea sinne pienen prinsessan odotukseen.♥

Hei kiva, kun muillakin viikot vilisee yhtä kovaa kyytiä. 😀
Ihanaa, että voit hyvin.♥ Aika menee kyllä vauhdilla, kun mennään kohti joulua ja siitä ei ole enää kauaa, kun meidän pienet syntyy.♥

Oi, mahtava kuulla, että olet voinut hyvin ja innokas hoitajakin siellä luvassa.♥

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X