äiti ja melukylän lapset - Banneri

Meidän syysloma alkoi ei niin kivoissa merkeissä ja tälle viikolle tehdyt suunnitelmat peruuntuivat ja tilalle on keksittävä muuta. Taapero nimittäin sairastui perjantaina ja tämä tauti ei ihan päivässä tai parissa mene ohitse. Isompia lapsia harmittaa ihan hirveästi, mutta niin harmittaa kyllä minuakin.

Perjantaina huomasin taaperon kaulassa ja päänahassa rakkuloita. Ne punoittivat ympäriltä ja lämpöäkin oli pikkuisen. Tiesin heti, että kyseessä on joko vesirokko tai entero. Noista kuitenkin epäilin ensimmäistä (mitenkään 100% varma en tietysti ole, mutta mielestäni se muistuttaa enemmän vesirokkoa), sillä viimeksi kun meillä oli entero, tuli näppyjä ensin jalkoihin ja sormiin. Nyt ne alkoivat kasvojen alueelta ja siitä ne ovat levinneet selkään, rintaan, vatsaan, käsivarsiin ja jalkoihin. Myös vaippa-alueella on vesikelloja. Pieni on ollut niin reppana, kun selvästi on hieman kurja olla. Ruoka maistuu edes jotenkin, mutta juomaa pitäisi saada enemmän alas.

Edessä nyt vähän erilainen syysloma kuin kuvittelin

Tarkoituksena oli lähteä lasten kanssa yökyläilemään mummulaan heti alkuviikosta. Lapset olivat todella odottaneet sitä reissua, kun nyt ollaan käyty vain pyörähtämässä, muttei jääty yöksi. Nyt kun se yökyläily oli suunnitelmissa, niin joudumme sen perumaan.  Tytöt odottivat jo kovasti kaupoilla käymistä ja kaikki ulkoilua kivoissa puistoissa jne.

Taapero on kuitenkin nyt niin kipeä, ettei hänen kanssaan voi edes ajatella lähtemistä ja eihän häntä edes saisi viedä minnekään niin kauan, kuin hän tartuttaa tautia eteenpäin. Vesirokossa se kuitenkin on aika pitkä aika. Vaikka kaikkia tämä harmittaa, niin tärkeintä nyt kuitenkin on se, että pienin saataisiin pian takaisin kuntoon. On niin kurja katsoa kun reppana sairastaa. Syli onkin ollut nyt se paras paikka olla.

Itsehän kerkisin jo panikoimaan sitäkin, että onhan vauva tuolta taudilta vatsassa suojassa ja pitäisi olla, koska olen tuon itse jo lapsena sairastanut. Myös meidän reumalapsella pitäisi nyt olla vasta-aine tuota tautia vastaan, mutta pidän häntä kuitenkin tarkasti valvovan silmän alla, vaikkei riskiä pitäisikään enää olla sen sairastamiseen.

Näin alkoi meidän syysloma. Toivottavasti teillä muilla saadaan olla terveenä. Niin ja loppuun vielä lisättävä se, että oltaisiin saatu vesirokkorokote tämän kuun viimeinen päivä 1,5v neuvolassa.

Kommentit (10)

Meillä kävi niin, että kun nuorempi lapsi sairasti vesirokon niin reumalapsi sai siitä tartunnan ja hänelle tuli vyöruusu. Vaikka hän itse oli sairastanut vesirokon jo pienempänä.

Minä pyysin neuvolasta aikaistettuna rokotteen..heti kun tyttö täytti vuoden niin kyselin, että voitaisiinko saada kun meillä yx lapsi joutui aikoinaan sairaalaankin rokon takia enkä sitä enää halua😞1-vuotis neuvolassa tulee muutenkin paljon piikkejä niin ei siihen otettu, mutta kuukauden päästä hain rokotteen😊Ei tuo tieto nyt lohduta, mutta tulevalle pienelle vinkiksi😊

Ei varmasti halua, jos toinen joutunut sen takia sairaalaankin. 🙁
Täytyykin muistaa seuraavalle pyytää rokote aikaistettuna. 🙂

Paranemisia ❤
Meillä meni myös syysloma suunnitelmat osin uusiksi. Keskimmäinen sairastui eikä voida puolikuntoista laittaa mummulaan. Esikoinen näillä näkymin on lähdössä. Odottaa jo kovasti keskiviikkoa.

Kiitos.♥
Voi ei, mutta kiva jos esikoinen pääsee lähtemään. Paranemisia sinnekin.♥

Voi ei! Miten ne sairastelut aina sattuukin kaikkien kivojen juttujen lähelle. 😔 Meillä on kans 1,5v neuvola 1.11. ja siellä olisi tarkoitus vesirokkorokote ottaa. Isommat on sen jo ottanutkin. Toivottavasti pääsisitte kyläilemään myöhemmin. ❤

Niinpä, kyllä harmitti, mutta sovittiin että mennään joku viikonloppu sitten yökyläreissulle.♥
Olisin niin sen rokotteen halunnut taaperolle, mutta kerkisi sitten saada taudin jostain ennen sitä. 🙁 Onneksi siellä jo rokote lähellä, jos teillä olisi parempi tuuri ja saisitte rokotteen ennen kuin nappaa tämän taudin jostain. 🙂

Voi harmi😥 Toivottavasti pikkuinen paranee pian! Aina kurjaa, kun pienet sairastaa ja isommille myös ikävää, kun odotetut suunnitelmat eivät toteudukaan sellaisina kuin ne oli ajateltu.
Minä sain vähän perspektiiviä elämään, kun kuulin suurperheen vanhemmista toisen menehtyneen ihan yllättäen viime viikolla. Vaikea edes kuvitella, minkälainen syysloma tuon perheen lapsilla on😥

On kyllä kurja katsoa kuinka toisella on paha olla, mutta toivon mukaan alkaisi pian parantumaan. Isommat onneksi ymmärsi, vaikka heitä harmittaakin paljon.♥
Ihan kamalaa! Ei sitä voi edes käsittää mitä kaikkea siellä perheessä juuri nyt käydään läpi. 🙁

Voi ei. 🙁 Olenkin tarkkaillut nyt meidän reumalasta. Toivottavasti ei tule mitään.

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X