äiti ja melukylän lapset - Banneri

Se vierähti jälleen viikko ja alkoi raskausviikko 25 (24+0 – 24+6). Päiviä laskettuun on jäljellä 112. Vauvan pituus päästä jalkoihin on nyt noin 30cm. Jotenkin niin vaikea ajatella sitä, että vauva olisi kokonaisuudessaan jo niin pitkä. Tosin tietyissä asioissa jo huomaa, että vauva todella on kasvanut, kuten kenkien jalkaan laittaminen, joka on aika ähinää jo tässä vaiheessa.

Omasta mielestäni vatsa kasvaa kohisten, mutta kuvia katsoessa se ei nyt mitään harppausta ole ottanut. Sen kuitenkin huomaa ihan selvästi, kun lattialle tippuneet tavarat ei nouse enää niin ketterästi ja taaperon tullessa syliin, hän koittaa tönätä vatsaa pois edestä. Koita siinä nyt toiselle sitten selittää, ettei siihen nyt tule enempää tilaa vaikka kuinka koittaa.

Hieman on ollut jaloissa ja sormissa turvotusta, varsinkin iltaisin. Se ei kuitenkaan ole onneksi vielä ollut ihan joka iltaista. Ei ole kyllä ikävä sitä hervotonta turvotusta, joka pakottaa sormia ja jalkoja, joten taidan kipaista heti hakemaan lasillisen vettä.

Vähän on vaikea uskoa, että todella alkoi jo raskausviikko 25 ja raskaus on jo näin pitkällä

Mutta pakkohan se on uskoa ja viikonloppuna täyttelin Kelaan ”papereita” ja aika sokerirasitukseen on nyt varattuna. Saa nähdä meneekö sokerirasitus tälläkin kertaa niin hyvin, kuin edellisilläkin. Parin viikon päästä se sitten selviää. Ensi viikolla minulla on edessä yksi tuskainen tapahtuma, kun pitää mennä hammaslääkäriin (kaksi kertaa jouduin pahoinvoinnin takia aikaa siirtämään) ja tapani mukaan olen hermoillut sitä jo tämän kuun alusta. Koitan kuitenkin siirtää sitä mielestäni, etten stressaisi liikaa.

Tällä hetkellä odotus sujuu oikein mukavasti. Oma olo on, lyhyiksi jääneistä yöunista huolimatta, oikein hyvä ja energinen, jos ei välillä vaivaavaa huimausta lasketa mukaan tähän ja välillä iskevää väsymystä. Väsymystä helpottaa, kun välillä nukkuu taaperon kanssa päikkärit, silloin kun se on mahdollista.

Viikot ne vierivät kyllä niin hurjaa vauhtia, että tässähän ei ole enää kuin ”hetki” jouluun ja siitä enää ”hetki” vauvan syntymään. Ainakin jos nämä viikot jatkavat tähän tahtiin juoksemista.

Kommentit (6)

Hei! Täällä kirjoittelee neljättä vauvaa helmikuussa odottava. Samat fiilikset, väsyä välillä, mutta nuorimman kanssa kiva päiväunet ottaa välillä. Saa nähdä kuinka loppua kohti alkaa aika madella, mutta tällähetkellä nopsaa mennyt itselläkin, kun olo on ihan hyvä (alkuraskauden pahoinvointia lukuunottamatta). Alussa kyllä aika mateli kun oli niin huono olo kokoajan. Mutta tosiaan loppuraskaus jo aluillaan 🙂

Täysin off topic, mutta mistä on tuo päälläsi oleva ihana huppari? 🙂

Moikka, tuo on itse asiassa villatakki, jonka olen kietaissut ympärilleni. Ostin syksyllä sen citarista, mutta vastaavanlaisia näin keskiviikkona ainakin Kampin Vero Modassa. 🙂

Oi, oikein onnellista ja ihanaa neljännen odotusta sinne.♥
Joo sen pahoinvoinnin kanssa aika todellakin matelee. Kiva, että sielläkin mennyt odotus nopsaan.♥
Mä luulen, ettei mulle tule sitä mateluvaihetta, sillä musta tuntuu aina niin haikealta, kun odotus loppuu niin nopeesti, vaikka se onkin ihanampaa saada pieni syliin.♥

Kiitos 😊 Ihanaa odotusta sinulle myös! On mukava lukea toisten kokemuksia lapsiperhearjesta, ihana blogi!

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X