Raskausviikko 28 (27+0 – 27+6) pyörähti käyntiin. Päiviä laskettuun on jäljellä 91 ja vauva on nyt noin 34cm mittainen päästä jalkoihin. Vauva painaa nyt hieman reilu kilon ja mikä rauhoittaa ainakin omaa mieltäni on se tieto, että jos vauva päättäisi syntyä nyt, olisi hänellä jo hyvät mahdollisuudet selviytyä. Toivottavasti hän kuitenkin pysyttelee vatsan suojissa vielä pitkän aikaa.
Vauva liikkuu vatsassa paljon, oikeastaan aina kun itse pysähdyn istumaan. Liikkeet ovat jo aika kovia ja välillä tuntuu kuin hän yrittäisi puskea vatsasta läpi. Ehdottomasti vilkkaimmillaan vauva on silloin kun menen itse nukkumaan. Usein sitten olenkin puhelimella, sillä vatsassa käy sellainen melske, ettei omasta nukkumisesta tulisi yhtään mitään. Kello onkin yleensä reilusti yli yhden, ennen kuin pääsen itse nukkumaan. Nukahdettua nukun kyllä sitten todella hyvin.
Raskausviikko 28 – Oma olo vaihtelee aika paljon
Jotkut päivät ovat tosi hyviä ja virtaa riittää paljonkin. Joinakin päivinä taas pyörryttää sen verran reippaasti ja syke nousee, ettei oikein jaksa tehdä mitään. Syyhän tähän löytyi, ainakin osittain, matalasta ferritiinistä (arvo olikin 20 sen 27 sijaan. Kuulin sen väärin ja nyt näin itse tuloksen omakannasta), joka on aika alhainen ja nyt koitan tankata rautaa, jotta saataisiin sitä hiljalleen nousemaan ylöspäin ja tälle äidille virtaa takaisin. Yllättävästi sitä kuitenkin saa päivisin aikaan, vaikka olo onkin ollut välillä surkea.
Mitään uusia mielitekoja ei ole tullut. Aika samoilla mennään, tosin pätkiksiä en enää syö ja suolatikkujakin vähemmän. Joinakin päivinä tulee naposteltua enemmän ja toisina sitten ei juuri ollenkaan. Juominen on edelleen heikkoa ja en ymmärrä miten veden juominen voi päivisin tökkiä niin paljon, mutta illalla kittaan sitä sitten oikein kunnolla.
Saaga tunsi eilen vauvan liikkeet ensimmäistä kertaa ja se ilme olisi kyllä pitänyt saada ikuistettua. Hän oli todella kummissaan siitä, mikä ihme siellä äidin vatsassa oikein mönkii. Liikkeet tunnettuaan hän jaksoi pitää kättä aika pitkään vatsani päällä ja tunnustella liikkeitä.
Näin ne viikot vähenee hurjaa vauhtia. Mites muut odottajat jakselee?
Kommentit (4)
Meidänkin vauva potki masussa aina iltaisin nukkumaan mennessä, toisaalta se oli ihanaa kun silloin ehti rauhassa keskittyä pienen potkuihin😍 vauvan synnyttyä hänellä oli ensimmäisen kuukauden ajan sama rytmi kuin masussa, aina kun yritti käydä nukkumaan niin vauva katseli virkeänä vieressä 😊 nyt neiti on jo 3kk ja kauhistelen, että minne tämä aika oikein katoaa!
36+5. Muuten olo hyvä, joskin könpelö, mutta verenpaine nousussa, sain extra-ajan lääkäriin niin pohditaan mitä tehdä. Tietty viikkoja jo sen verran, että jos nousee nousemistaan niin ei ole ongelma käynnistääkkään 🙂
Oi siellä on vauvan syntymä jo lähellä.♥
Harmi nuo kohonneet verenpaineet, mutta hienoa että niistä aika lääkärille.
Silloin on kyllä ihanasti aikaa keskittyä vain vauvan potkuihin.♥
Saagalla jäi myös se rytmi joka oli ollut vatsassa, joten saa nähdä käykö niin myös tämän kanssa.
Voi että, niin se aika juoksee.♥