äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tässä pitäisi alkaa nyt järjestämään vauvan ensimmäisiä juhlia, nimittäin ristiäisiä. Mietittiin jo sitäkin vaihtoehtoa, että pitäisimmekin ristiäisten sijaan nimiäiset, mutta koska kaikki muut lapset on kastettu, halusin että tämäkin pieni ihminen kastetaan sisarusten tapaan. Eipä se muodollinen tilaisuus siinä kestä kovin kauan, ja saanpahan vielä kerran pukea oman lapseni päälle siskoni rakkaudella meille tekemän kastemekon.

Venytettiin aika pitkälle sitä vaihtoehtoa, että skipattaisiin ristiäiset, joten itse kummien miettiminen jäi oikeastaan kokonaan. Vauvan synnyttyä tuli kuitenkin tunne, että kyllä ne ristiäiset pidetään ja sittenhän piti ne kummitkin olla. Meillä kun on monta lasta, niin kummit alkaa käymään vähiin, niinpä osalla lapsista on samoja kummeja.

Tällä kertaa tiedettiin kyllä ketkä haluttiin meidän tytölle kummiksi. He ovat pysyneet elämässämme jo niin monta vuotta ja olleet loistokummeja myös esikoisellemme, joten päätimme kysyä heitä. Hieman jännitin mitä he vastaavat, sillä heilläkin jo useampi kummilapsi, mutta onnekseni sieltä tuli vastaukseksi, totta kai.

Ristiäisiä vietetään tälläkin kertaa kotonamme

Nyt on siis kummit valmiina ja vauvalle nimi. Kaikki muu sitten vielä uupuu. Seuraavaksi täytyy koittaa saada pappi sellaiselle päivälle, jota ollaan mietitty. Joko tämän kuun loppuun tai ensi kuun alkuun. Tuntuu, että sinne on niin pitkä aika, mutta lopulta se koittaa pian, joten tässä voi tulla vielä kiire.

Yleensä minulla on ollut tässä vaiheessa jo paljon hoidettuna, mutta nyt kaikki vähän jäi tuon sairastelun takia. No mutta kerkiäähän tässä vielä hyvin tilailla kutsut ja muut jutut. Päänvaivaa aiheuttaa hieman tyttöjen mekkojen hankkiminen ja mitä puen itse päälle, vai laitanko samaan kuin viimeksi. Jos nyt löytäisi pienimmille tytöille sellaiset mekot, joita he voisivat pitää elokuussa esikoisemme rippijuhlissa. Mutta jos mekkoja ei nyt löydy, niin en ota siitä mitään stressiä, mennään sitten niillä mitä kaapeista löytyy.

Tälläkin kertaa ajattelimme viettää ristiäisiä meidän kotona. Kun esikoinen kastettiin, oli tämä talo vielä mummula, mutta toisen kohdalla asuimme jo itse täällä. Joten tätäkään perinnettä ei ajateltu katkaista. Lopulta tulee kuitenkin sen verran vähän porukkaa, että mahdumme tänne kaikki oikein mainiosti.

Onko teillä vietetty ristiäisiä vai nimiäisiä?

Kommentit (8)

Kiva homma😁. Kotona varmasti hyvä pitää ristiäiset. Paljonko teille tulee vieraita? Olisiko parempi tässä korona pandemiassa että ristiäisiin tulisi vain pappi ja kummit?

Myös meillä on ollut kaikilla neljällä ristiäiset 😊 ja meilläkin samoja kummeja lapsilla, kun iso perhe 😊

Hih, kiva kun muillakin kiertää samoja kummeja.♥

Kaikki kai tyylillään, en kyllä itse missään nimessä järjestäisi enää ristiäisiä. Hyötyä siitä on vain oikeille uskovaisille, muille siitä saattaa olla haittaa. Esim. kirkkoon kuulumattomatkin mutta pienenä kastetut voidaan pakottaa maksamaan korkeaa kirkollisveroa maahanmuuton yhteydessä ym. (maasta riippuen toki), ja viime vuosina kaste ja kirkkoon kuuluminen on alkanut muuttua enemmänkin stigmaksi. Toki hankala sanoa millainen maailma on vaikka 15 tai 25 vuoden päästä, mutta suunta on ollut sama jo pitkään. Kummiksi ja naimisiin pääsee joka tapauksessa, joten uskonnottomalle taustalle en oikein ymmärrä koko kastetta.

Se on totta, että kummiksi ja naimisiin pääsee ilmankin. 🙂
Kai sitä haluaisi ne ristiäiset suurimmaksi osaksi vain siksi, kun kaikki muutkin on kastettu. 🙂 Nyt tosin katsotaan tuleeko edes koko ristiäisiä (tuon korona-viruksen takia kun perutaan kaikenlaisia tilaisuuksia).

Ehdottomasti ristiäisiä!
Ja kummivalinnatkin ovat vaan tulleet aina luontevasti ja intuitiolla. Hyvin ollaankin valittu, sillä meidän lapsilla on mahtavat kummit!

Ihana kuulla, että kummivalinnat ovat osuneet nappiin.♥

Ei olisi tulossa montaa, mutta voi olla että ne ristiäiset peruuntuu, kun tilanne nyt muuttunut muutamassa päivässä tuon koronan vuoksi.

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X