äiti ja melukylän lapset - Banneri

Jos joku joskus olisi sanonut minulle, että toukokuussa vuonna 2020 sinun juuri täytettyä 36 vuotta, olet äiti seitsemälle lapselle ja vietät 15 äitienpäivääsi, niin en kyllä olisi uskonut. Ja nyt taas en osaisi edes kuvitella elämääni ilman lapsia.

Kasvoilla näkyy iän lisäksi valvotuista öistä tulleita ryppyjä ja tummat silmänaluset, mutta samalla sisältä kumpuaa niin valtava onni ja kiitollisuus. Mikään muu ei saisi oloani tuntemaan niin rikkaalta, kuin omat lapset ja heidän kanssa vietetty aika. Tuhansia muistoja ja monia muistoja vielä lisää.

Tämä porukka, jonka kanssa saan jakaa arkeani ihan joka päivä on huikea. Lasten hulvattomat jutut, halaukset ja heidän aitous on se mikä tekee arjesta ihanaa. Se kumoaa ne joskus hankalatkin päivät, joita aina välillä on. Rakastan, että ympärillä on elämää ja touhua ja samalla nautin illalla hiljaisuudesta joka valtaa talon.

Äiti seitsemälle, aika ihanaa

Äiti seitsemälle

Edessä on vielä monta vuotta kun talossa riittää pienten jalkojen töminää ja lasten leluja siellä sun täällä. Edessä on kuitenkin ne vuodet, kun lapsista nuorimmatkin muuttavat pois kotoa ja talossa on hiljaista. Siispä aion nauttia nyt siitä, kun he kaikki ovat vielä kotona. Saan kuulla heidän hassuja juttuja, joku halaa päivittäin ja istumme kaikki yhdessä ruokapöydän ääressä.

Äitiys on ihanaa, se on kasvattanut minua paljon ja ennen kaikkea olen oppinut valtavasti itsestäni lisää ja tulen varmasti oppimaan vielä enemmän. Koen että olen juuri omille lapsilleni hyvä ja rakastava äiti. Äiti seitsemälle lapselle, se on aika mahtava juttu ja olen siitä niin kiitollinen.

Ihanaa äitienpäivää ihan kaikille äideille, etenkin omalla äidilleni. Jos olet äiti, monesko äitienpäivä sinulla on tänä vuonna?

Kommentit (8)

Ensimmäinen äitienpäivä minulla äitinä ❤️

Ihanasti kirjoitettu, voin samaistua kaikkeen tuohon 🙂 Minulle tämä äitienpäivä on 12. ja lapsia on viisi.

Minua kiinnostaisi lukea sinun tämän hetkisiä ajatuksia lapsiluvusta 🙂 Vaikka ihan omana postauksena. Eli tuntuuko nyt siltä että lapsiluku on täynnä vai toivotteko vielä mahdollisesti perheenlisäystä tulevaisuudessa? Itselleni kaikki 2. lapsen jälkeen on olleet niitä ”vikoja vauvoja” 😀 Ja nyt viidennen synnyttyä (jonka piti olla ehdottomasti vika) huomaan kuitenkin haikailevani tuttuun tapaan , että jos vielä yksi. En tiedä loppuuko tämä vauvakuume koskaan vai voiko jossain vaiheessa saavuttaa oikeasti sen tunteen että nyt tässä on meidän kaikki lapset. Olisi kiva lukea sinultakin aiheesta 🙂 tunnistatko näitä samoja ajatuksia jne.

Moikka, voisin tästä kirjoittaa postauksen. Ensi viikolle se tuskin kerkiää enää, mutta lupaan ottaa tämän työnalle. 🙂
Ihanaa alkavaa viikkoa sinne.♥

13 äitienpäivä minulla, 8 lasta ❤️
Onnea ja ihanaa äitienpäivän iltaa sinulle ❣️🌹

Kiitos ja sitä samaa sinne.♥

Suuri perhe on sinulle selvästi luontainen ”vesi uida”.
Kukaan ei taatusti epäile, etteikö työsarkasi olisi suuri ja välillä raskas, mutta ihanasti jätät turhan negatiivisuuden ja voivottelun tekstiesi ulkopuolelle.

Positiivisuus kantaa pitkälle, näin haluan ajatella. 🙂
Joskus kyllä avaudun tänne negatiivisistakin jutuista, mutta aika harvoin.
Ihanaa alkavaa viikkoa.

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X