äiti ja melukylän lapset - Banneri

Lapset palasivat lähiopetukseen torstaina. He olivat odottaneet niin paljon kouluun palaamista ja kavereiden näkemistä, että juuri ja juuri malttoivat mennä edellisenä iltana nukkumaan ja aamulla nousivat nopeammin kuin koskaan ennen.

Aamupalalla kertasimme vielä opettajilta ja rehtorilta saatuja sääntöjä siitä, kuinka pitää kouluun mennessä toimia. Lapset toistelivat niitä perässä ja huomasi kyllä, että opet olivat meetissä niistä paljon heille puhuneet. Itse sitä vain itse mietti, kuinka tuo homma todellisuudessa tulisi koulussa toimimaan ja kuinka moni niitä sitten noudattaisi.

Meidän lapset saisivat kulkea koulukyydillä, mutta eskarilla on tulossa pyöräilyä ja pyörää kuljetellaan siinä edestakaisin, niin päädyin kuljettamaan häntä nämä muutamat päivät esikouluun itse. Koululaiset kulkevat samalla kyydillä kouluun ja kotiinpäin tulevat koulukyydillä niinä päivinä, kun pääsevät myöhemmin kuin meidän esikoululainen.

Paluu lähiopetukseen ja heti ei toivottuja viestejä Wilmaan, huh.

Ensimmäisenä päivänä viedessäni lapset kouluun, huomasin heti kuinka turvavälejä ei todellakaan noudatettu ja lapset oli ohjeistettu heti menemään luokkaan, eikä jäävän pihalle ja siellähän moni pihalla tönötti. Teki mieli pakata lapset heti takaisin autoon. Aavistelin kyllä, ettei tuota ole niin helppo toteuttaa, kuin miltä se teoriassa kuulostaa. Lapset kertoivat kuitenkin päivän sujuneen hyvin ja turvavälit oli pidetty kavereihin ja muihinkin. Seuraavana aamuna ulkona ei ollut ruuhkaa, vaan lapset olivat menneet suurimmaksi osaksi sisälle.

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen tuli wilmaan tiedote täistä, siis ei ole todellista! Seuraavana päivänä tuli tiedote syyhystä! Ihan uskomatonta! Luulisi, ettei tätä ongelmaa nyt olisi ollut, mutta näköjään on. Kunhan eivät meille löydä tietään, tai ala mikään vatsatauti pyöriä, sillä jos alkaa, niin meidän lapset ei kouluun mene enää tänä keväänä. Alkuvuonna sairastettiin sitä tautia jo ihan liikaa, joten mitään ylimääräistä ei tänne nyt.

Lapset ovat onnellisia kun koulu alkoi, vaikkei se samanlainen nyt ihan olekaan kaikkine rajoituksineen. Mutta saavatpahan taas hieman edes siitä arjesta kiinni ennen kuin taas kesäloma alkaa. Paluu lähiopetukseen sujui meidän lapsilta oikein hyvin, painotan heille nyt jatkuvasti niitä turvavälejä ja käsien pesemistä, jotta vältyttäisiin nyt kaikilta mahdollisilta taudeilta ja öttiäisiltä.

Palattiinko teillä kouluun/hoitoon vai jäätiinkö kotiin?

Kommentit (6)

Meillä eskarilainen joka palasi lähiopetukseen. Ja turvaväleistä ei tietoakaan. Tässä on ollut hermoissa pitelemistä kun etäopetuksenkin aikana ovikello soi vähän väliä kun kaverit haki leikkimään. Täällä on helposti melkein 10 lapsen kokoontumisia lähes päivittäin. En vaan pysty ymmärtämään.. Nuo täit ja muut ällötykset tästä vielä puuttuisikin.

Meillä ollaan muuten oltu korona aika Hoidossa mutta nyt Toukokuu ollaan kesälomalla 5v Esikoisen kanssa 🙂
Ihan kivaa kyllä että saa ottaa pienet unet päivällä mahaa kasvatellessa <3

Kuulostaa ihanalta teidän loma ja päikkärit masun kanssa.♥

Voi kurja😐 meillä meni teini kouluun. Eskari jäi kotiin ja tietenkin Taapero, joka ei ole vielä hoidossa ollutkaan…

Mälsiä kyllä tuollaiset täit ja syyhyt. Toivottavasti ei löydä tietänsä meille ennen kesälomaa.
Ihanaa alkavaa viikoa sinne.♥

Nuo turvavälit tuntuu kyllä osalle olemaan vaikeita, mutta millä niitäkään koko ajan joku pystyy valvomaan. 🙁
Juu ei kyllä kaipaisi kaiken tähän päälle enää tuollaisia vieraita (täit, syyhy, kihomadot yms).
Ihanaa alkavaa viikkoa sinne.♥

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X