Vauvantarvikkeet - Kaikkea ei kannata hankkia ennen vauvan syntymää
Vauvaa odottaessa sitä miettii mitä kaikkea pieni vauva tarvitseekaan. Mitä kaikkea hankitaan ja mitkä vauvantarvikkeet ovat oikeasti tarpeellisia juuri meille. Kaikkea ei kannata hankkia ennen vauvan syntymää, voi äkkiä käydä niin, että jotkin niistä jäävät täysin käyttämättä. Vaikka tuntuisi hyvältä ostaa kaikki valmiiksi, ovat vauvat tosi erilaisia, se mikä toimii toisella ei välttämättä toimikaan toisella.
Vauvoille myydään ihan älyttömästi kaikenlaista. Muistan, kun esikoista odottaessa jo ihmettelin sitä miten paljon erilaisia tarvikkeita on myynnissä ja tämän reilun viidentoista vuoden aikana se tavaramäärä on vaan lisääntynyt, todella paljon. Tietysti jos vastaan tulee hyvä tarjous, tarttuisin ainakin itse siihen. Saahan sen sitten tarvittaessa myytyä eteenpäin. Mutta esimerkiksi vauvan leikkikaaret ja vastaavat kerkiää hyvin hankkia vauvan syntymän jälkeen, kun näkee mitä oikeasti tarvitsee ja mitä ei. Lelukaaren valmistaa myös itse näppärästi, meillä mies teki sellaisen Saagalle ja sama kaari oli nyt Eeditillä.
Vauvantarvikkeet saa onneksi tilattua helposti kotoa käsin
Meillä on siitä hyvä tilanne, että paljon tarvikkeita oli tallessa Saagan jäljiltä, joten paljon mitään ei edes jäänyt hankittavaksi. Saagan kohdalla harmittelin niin sitä sitterin puuttumista, joten kun tuli hyvä tarjois vastaan, tilasin sitterin meille vain jokin aika ennen Eeditin syntymää. Ensin etsin käytettynä, mutta tarpeeksi läheltä ei löytynyt hyvää ja postitettuna hinta vastasi jo lähes uutta.
Jotain kantovälinettä olin miettinyt myös, mutta Saagan ajoilta viisastuneena, sitä ei kannattanut hankkia etukäteen. Meillä kun kävi niin, ettei Saaga viihtynyt Manducassa ja se jouti myyntiin. Eedit varmasti olisi voinut viihtyä, mutta toisaalta taas mietin silloin tulisiko se niin paljon käyttöön, että hankinta kannattaisi. Lopulta se jäi vallan ostamatta ja hyvin me ollaan pärjätty. Toisaalta meillä on ollu vähän tilanteita, jossa sitä kaivattaisiin.
Vauvantarvikkeet pystyy tilaamaan kotiin niin helposti ja nopeasti, että ensin voi rauhassa tutustua pieneen ja hänen tarpeisiin ja jos tuleekin tunne, että jonkin tietyn asian tarvitseekin, sen saa tilattua kotoa käsin. Onneksi, sillä varsinkin nyt tälläisella hetkellä verkkokaupat on iso pelastus, kun ei halua lähteä vauvan kanssa kaupoille pyörimään.
Meillä on käytössä vanhempieni minulle aikoinaan ostama hoitopöytä. Se on ollut ihan huippu ja ollaan käytetty paljon. Jos sitä ei olisi, voisi olla, etten olisi erikseen hoitopöytää ostanut, sillä hoitoalusta vaikka kodinhoitohuoneen pöydällä, pesukoneen päällä tai pyyhe sängyn tai sohvan päällä, toimii myös oikein hyvin. Niinpä kannataa aina pohtia ensin, mikä on omiin tarpeisiin se paras.
Vauvantarvikkeet on kyllä ihania ja tekisi mieli aina ostella vaikka mitä, mutta itselle tärkeimmät hankinnat ennen vauvan syntymää ovat olleet kaukalo, vaunut, (tietty) vaatteet ja pinnasänky. Vaikka vauva on nukkunutkin alkuun vieressäni, on sänky ollut alusta asti käytössä, jotta nukkuminen myös siinä on tullut tutuksi. Kaukalo ollaan tarvittu heti alkuun, että päästään sairaalasta kotiin, vaunut on valittu huolella hyvissä ajoin ja vaatteita olen haalinut valmiiksi parissa koossa. Talvivauvoilla kaukalopussi on ollut myös huippu.
Oletko sinä hankkinut kaiken valmiiksi vai jättänyt osan suosilla hankkimatta?
Jaa oma kokemuksesi