äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tällä viikolla tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun saimme ultrassa kuulla vatsassani kasvavan pienen tytön. Osasin sitä kyllä oman vointini vuoksi odottaa ja olisin ollut todella yllättynyt, jos hän olisikin ollut poika. Olen nimittäin voinut aina pahemmin tyttöä odottaessa ja pahoinvointi ja muut oireet olivat todella voimakkaita. Lapsillekin puhuin heti omista tuntemuksistani, kuinka aika varmasti he siskon saisivat.

Isoveljet ovat olleet pikkusiskostaan onnellisia nämä kuukaudet. Pikkusisko on heistä söpöin ja ihanin pieni ikinä, eikä heitä haittaa enää yhtään, vaikkei vauva ollut poika. Ei se kyllä heitä pahemmin ultran jälkeenkään haitannut. Tiesin kyllä, ettei he sitä enää vauvan synnyttyä edes miettisi. Paljon haluavat pitää pientä sylissä, antavat suukkoja poskelle  ja makoilevat hänen kanssa lattialla. Vanhempi pojista on halunnut antaa vauvalle sosettakin.

Onnellinen siitä, että olen saanut juuri nämä viisi tyttöä ja kaksi poikaa

Kun eräs päivä kuvailin lapsiani pellolla, huokaisin. Miten ihana näky he ovatkaan kameran linssin läpi. Aika ihana joukko, jotka on keskenään aika läheinen porukka. Miten onnellinen heistä olenkaan. Vaikka tyttöjä on enemmän, ei sillä huomaa olevan mitään merkitystä. Pienemmillä menee leikit hyvin yksiin (ei siis leikitä pelkkiä prinsessaleikkejä, hih) ja on heillä yhteiset huoneetkin niin, että toisessa on samassa meidän 11v tyttö ja 9v poika ja toisessa meidän 7v tyttö ja 5v poika.

Joskus, kun tulee jonkun tuntemattoman kanssa keskusteltua lapsista ja hän kuulee lasteni määrän, on yleisin kysymys löytyykö sekä poikia että tyttöjä vai onko kaikki samaa sukupuolta? Kerran joku sanoikin, ”Ai teiltä löytyy kuitenkin molempia”. Ehkä hän ajatteli mielessään meidän ”tehneen” monta lasta, koittaen saada tiettyä sukupuolta toisen lisäksi. Tai mistä sitä tietää, en kysellyt, heh.

Meillä lapset on syntyneet järjestyksessä tyttö, tyttö, poika, tyttö, poika, tyttö ja tyttö. Olisikin hauska nähdä, miten muilla tämä mennyt, joten kirjoita ihmeessä tuonne kommentteihin. Onko monessa perheessä kaikki lapset samaa sukupuolta?

Ihanaa alkavaa viikkoa! Mulla on huomenna kampaaja, reilun seitsemän vuoden tauon jälkeen, wuhuu!

Kommentit (25)

Ihana katras sinulla! 😍 Meillä tyttö -12, poika -14, poika -16 ja kolmaskin poika -19 😊 Tyttö odotti kovasti kyllä tyttöjä näistä viimeisimmistä pojista 😊

Meillä on tyttö, poika, poika, tyttö ja poika 😊❤️

Meidän lapset: Tyttö 2013, tyttö 2015 ja poika 2018

Teillä siellä samana vuonna syntyneet lapset, kuin meilläkin.:)♥

Meilläkin 7 lasta, syntyneet tässä järjestyksessä: poika 2002, poika 2004, poika 2006, tyttö 2009, poika 2012, tyttö 2015 ja tyttö 2018😍❤.

Tyttö 09, poika 10, poika 11, tyttö 13, tyttö 15, tyttö 16, poika 19 💓

Ihana porukka on teilläkin siellä.♥

”Kyllä seuraava on poika” lohdutti (!!) naapurin rouva minua kun ylpeänä näytin pientä kaunista tytärtä!!! No eipä ollut, eikä kolmaskaan❣️❣️❣️Eikä yhtään lasta otettu vastaan siinä ”toivossa” että olisi ollut poika! Nyt meillä on 5 lastenlasta, kaikki poikia🤣🤣🤣🤣🤣. Ja kaikki yhtä rakkaitta!

Apua, mikä kommentti naapurilta. Ei ole todellista. :/
Ihana määrä siellä lapsenlapsia.♥

Ihana perhe sinulla! Meillä -05 poika, -08poika, -09 poika, -13 tyttö, -14 tyttö.

Kiitos, ihana porukka teilläkin siellä.♥

Meillä lapset syntyneet: Tyttö2008, Tyttö2010, Poika2013, Tyttö2019. 😊

Täältä löytyy poika, poika, poika ja poika. 😄 Työpaikallani on monta lapsetonta ja monta, joilla vain yksi lapsi. Minusta on hauskaa hämmästyttää uusia tuttavuuksia kertomalla, että lapsia on neljä, ja sen jälkeen järkyttää vielä lisää kertomalla, että ovat kaikki poikia. En kyllä itse ymmärrä, mikä siinä järkyttää, mutta saan hyvät naurut. Lisäksi on hauskaa, kun joku eläkeläinen hämmästelee, miten ”noin nuorella tytöllä” on noin monta lasta. Taidan olla samanikäinen kuin sinä, joten tällaiset kommentit otetaan kohteliaisuutena. Ihana lapsikatras sinulla.

Meillä on kolme poikaa (2013×2, 2017) ja tytär (2017). Usemman kerran olen kuulut ”sentään yksi on tyttö” -tyyppistä kommentointia. Se vaan kun tuo pikkulikka on yksin ainakin tuplasti niin kuormittava kun pojat yhteensä.
Ensimmäisen kerran tajusin itse, että lapsia on aika monta oikeastaan vasta kun joku vastaantulija kysyi silmät pyöreänä ”onko ne kaikki sun?”.

Oi ihana porukka teillä siellä.♥
Hih, hauska miten jotkut voikaan järkyttyä siitä että on neljä poikaa, kun itselle (eli sinulle) se on ihan normaali juttu. 🙂 Meillä vähän sama, kun kertoo lasten määrän ja näkee ne ilmeet, hauskaa.:D
Kyllä, todellakin tämmöiset kannattaa ottaa kohteliaisuutena. 😀

Poika -12, tyttö -14, tyttö -16, poika -18 ♥

Meillä: poika, tyttö, poika, tyttö, poika, tyttö, tyttö ja poika. ♥️
Ihana porukka teilläkin 😍

Kiitos, aivan ihana porukka on teilläkin siellä.♥

Meillä lapset ovat syntyneet tässä järjestyksessä: tyttö 2006, tyttö -08, poika -11, poika -13, tyttö -15, tyttö -17, tyttö -18 ja tyttö -20 😍

Ihana porukka teillä siellä.♥
Meillä on neljä lasta syntynyt näköjään samoina vuosina. 🙂

Kiitos paljon.♥
Ihana porukka sinullakin siellä.♥

Vastaa käyttäjälle Anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X