äiti ja melukylän lapset - Banneri

Minulle tuli instagramin puolelta pyyntö kertoa täällä blogissa millaiset on meidän seitsemän lapsisen perheen iltarutiinit. Miten meidän ilta menee, kun perheessä on monen ikäisiä? Mihin aikaan syödään iltapalat ja mihin aikaan mennään nukkumaan? Tervetuloa lukemaan miltä meidän ilta kuulostaa.

Rutiinit, ne on se minkä ansiosta meillä tämä koko homma pyörii. Iltarutiini on niistä varmaankin tärkein, koska tutun kaavan noudattaminen helpottaa ainakin pienten lasten nukahtamista. Lopulta meillä ei ole tarkkaa tietyn ajan noudattaminen vaan juurikin se, että asiat tehdään samassa järjestyksessä. Meillä iltarutiinit on vaihdellen 18.30 -21 välillä. Riippuu niin paljon millainen on ollut päivän kulku. Yleensä iltatoimet alkavat siinä seitsemän aikoihin.

Yleensä kaikki alkaa iltapesuilla. Pienimmäthän nyt ei joka päivä pesulla käy, mutta laitetaan tähän esimerkkiin se, kun kaikki käyvät suihkussa. Esikoinen käy yksin, pojat menevät suihkuun kahdestaan, minä vien yleensä meidän kaksi pienintä kylpyyn ja viimeisenä käy meidän tytöistä loput kaksi. Järjestys kyllä vaihtelee aina vähän sen mukaan, kuka sinne ehtii ensin. Sillä välin, kun muut kylpevät laittaa joku (jolla on keittiövuoro) iltapalaa ja loput laittaa (esim oman huoneen/olohuoneen) tavaroita paikoilleen.

Iltarutiinit helpottavat meillä lasten nukahtamista

Iltapalalle mennään kaikki yhdessä. Eedit syö puuroa, jota minä hänelle syötän ja jos Saaga ei syö puuroa tekee mieheni hänelle leivän. Samalla siinä tehdään leipiä muillekin, jos tarvetta, mutta yleensä isommat tekevät itse itselleen iltapalansa. Pöydän ääressä käydään vielä päivää läpi ja höpinää siinä aina riittääkin. Joskus syödään iltapala olohuoneessa, mutta niitä on harvoin, sillä ne harvat kerrat onkin sitten niin erikoislaatuisia. Iltapalan jälkeen keittiövuorolainen (meillä on siis melkein jokaisella oma keittiövuoro) laittaa keittiön kuntoon. Itse kyllä auttelen siellä lähes jokaista, en kai vaan osaa pysyä niistä hommista poissa, heh.

Tämän jälkeen lähdetään neljän pienimmän kanssa hammaspesuille. Me otettiin jokin aika sitten käyttöön puhelimeen sellainen hampaidenharjaus sovellus (Disney Magic Timer) ja sen ansiosta pienimmät juoksee nyt tohkeissaan hammaspesulle. Minä pesen vauvan ja taaperon hampaat ja mies meidän ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Tämän jälkeen vielä rasvaukset (viisivuotias ja vauva), jonka jälkeen yökkärit päälle.

Kahden pienemmän kanssa luetaan satuja yleensä aiemmin, eli ennen hammaspesuja, sillä Eedit ei hammaspesujen jälkeen malta odottaa, vaan on kiire saada tissiä. Minä vien kaksi pienintä nukkumaan ja isommat saavat jäädä selailemaan kirjoja tai puuhailemaan vielä jotakin, jos kello ei ole vielä paljon. Jos on, menevät he sadun jälkeen nukkumaan (mies laittaa heidät). Ihan joka ilta eivät satua halua, jos lukevat niitä itse. He menevät tosi kivasti nukkumaan.

Pienimmät menevät niin, että Saagalle annan halit ja pusut, hän halaa Eedittiä ja antaa suukot. Laitan whisbearin päälle ja syötän meidän sängyllä Eeditin. Saaga nukahtaa yleensä nopeasti, joskus unta odotetaan kauemmin. Eeditin syötyä otan hänet syliini, nousen ylös meidän sängystä ja pidän hetken sylissä. Kun hän on nukahtamaisillaan, lasken hänet omaan sänkyyn. Joskus taas uni ei tule, jolloin laitan musiikkia puhelimestani (soi tosi hiljaisella, mutta sillain että kuulee) ja pidän sylissä. Koska musiikki on sellainen, jota kuunnellessa uni tulee pienellä nopeasti. Ilman sitä meidän nukutuspuuhat voi venyä tuntiinkin. Ja kun uni meinaa tulla lasken hänet sänkyynsä.

Isommat tulevat usein iltaisin pienten mentyä nukkumaan juttelemaan alakertaan. Pesevät myöhemmin vielä hampaansa ja menevät sitten nukkumaan. Illalla on myös meidän vanhempien omaa ja yhteistä aikaa.

Siinä tiivistettynä meidän perheen iltarutiinit.

Kommentit (2)

Olipas kiva kuulla teidän iltarutiineista, kiitos! Ja niinhän se on, että isossa perheessä hommaa riittää molemmalle vanhemmalle 😀 Meillä monesti sama huolehtii kaikkien hampaiden pesusta ja toinen tekee sitten sillä välin jotain muuta iltahommaa valmiiksi, mutta tiimityönä kuitenkin. 🙂

Meillä iltarutiinit alkaa yleensä jo klo.18 (vaikka ei suihkussa käymistä olisi tai jos on niin yleensä eri lapsi käy eri iltana suihkussa, ei siis joka iltainen juttu). Lapset 2-8v ja miten kauan eri vaiheet voivatkaan kestää!? Pakko olla hyvin aikaa :/ Lelujen siivous (joita usein on JOKA paikassa) kestääkestääkestää ja voi sitä narinaa… Yksi syö iltapalan niiiiin hitaasti ja monesti sama lapsi eksyy yöppää vaihtaessaankin aiheesta. 😀 Teidän illat kuulostivat kovin soljuvilta ja riidattomilta, onko aina näin? 🙂

Meillä järjestys yleensä lelujen siivous (samalla iltapalan valmistus), iltapala, yöppä, iltasatu sohvalla, hampaiden pesu, vessakäynnit, rasvaukset ja klo.20 mennessä sänkyyn. Aamulla heräävät sitten klo. 6.30-7.30 välillä, riippuen iästä. Isompien pitää olla klo.8 valmiina kouluun, niin tämä rytmi on osoittautunut toimivaksi.

Kiva kuulla, että pidit. 🙂 Hommaa kyllä todella riittää meille molemmille tässä.
Hei kiva oli lukea teidänkin iltarutiineista. 🙂 Saa vähän kurkata miten muilla nämä samat asiat hoidetaan.
Meillä menee illat kyllä oikeastaan aina näin sujuvasti ja ei ole yleensä kyllä mitään riitoja. Ollaan tästä kyllä tosi iloisia, että hommat hoituu näi kivasti. 🙂

Vastaa käyttäjälle Tiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X