äiti ja melukylän lapset - Banneri

Ajatuksena olisi nyt tässä kuussa lopettaa yöimetys. Eedit herää yössä välillä sen kymmenenkin kertaa, joka tekee öistä todella rikkonaisia ja molemmille tekisi todella hyvää alkaa nukkumaan kokonaisia öitä. Yöllä hän ei kuitenkaan tarvitsisi enää maitoa, mutta siitä on tullut hänelle vain tapa jolla tankata samalla läheisyyttä.

Kävimme viime viikolla 8kk lääkärineuvolassa ja siellä lääkäri suositteli myös yöimetysten pois jättämistä, ihan minunkin jaksamisen kannalta. Kyllähän nuo yölliset herätyksen ja katkonaiset yöt on vähän mälsiä, mutta ei tässä vielä kuitenkaan ole mitään väsymystä ilmaantunut. Sitä on tottunut näiden vuosien aikana näihin lyhyisiin yöuniin. Ja kyllä hän mainitsi myös sen, että Eedit kasvaa hyvin, joten hän ei siinä mielessä enää ruokaa yöllä tarvitse.

Vaikkei tässä nyt kovaa kiirettä olisi jättää pois yöimetystä, tuntuu tämä hetki kuitenkin oikealta. Eedit vaikuttaa nyt jo siltä, ettei yöimetysten jättäminen tule sujumaan mitenkään helposti. Voihan se olla, että olen ihan väärässä ja lopulta homma sujuu ihan mukavasti, mutta olen jo varautunut siihen, että se vaatii useamman valvotun yön.

Näillä keinoilla tavoitteena jättää yöimetys

Tässä on useampi yöimetyksen pois jättäminen takana, kun on näitä lapsia useampi, mutta koska jokaisen kanssa se sujuu eri tavalla, joten täytyy varautua kaikkeen mahdolliseen. Ajattelin käyttää muutamia jo tuttuja kikkoja ja katsotaan toimiiko ne. Meillä kun mies ei vieroitusta hoida, vaan minä olen sen tälläkin kertaa tekemässä.

Mutta nyt niihin keinoihin, joita ajattelin kokeilla. Tutin antaminen, tassuttelu, silittely, tutun laulun hyräileminen, syliin ottaminen ja tarvittaessa tutun musiikin kuunteleminen (koska Eedit usein rauhoittuu musiikkia kuunnellessa). Lisäksi ajattelin varuiksi ottaa lähelle mieheni paidan, jonka voin pukea päälleni, jottei maidon tuoksu häiritsisi pientä. Lisäksi siirrän hänen pinnasänkyään hieman kauemmaksi meidän sängystä.

Suosin itse lempeitä tapoja. Huudattaminen ei ole ollenkaan minun juttu, joten siksi toimitaan näin. Edellisten kohdalla nämä tavat ovat toimineen ja yöimetyksen pois jättäminen on sujunut aika kivuttomasti. Se tuoko tämä mukanaan kokonaiset yöt on eriasia, mutta senhän näkee vain kokeilemalla.

Kunhan tulee sopiva viikonloppu tai hyvältä tuntuva hetki, aloitetaan. Kertokaahan, mikä keinot teillä on toiminut parhaiten ja missä iässä teillä yöimetys on jätetty pois?

Kommentit (8)

Meillä loppui kun siirsin omaan sänkyyn pois maidon tuoksuista. Alkoi muutenkin könytä siihen tahtiin että turvallisempaa oli nukuttaa laitasänkyyn. Ikää tyypillä oli noin 8kk. Ei se yöheräilyjä kokonaan lopettanut, mutta helpompi oli vaan tökätä käsi pinnojen läpi ja jatkaa unia. Hän halusi tietää että olen siinä lähellä. Huudatus ei meilläkään kuulunut vauvanhoitoon ja lempeästi opetin.

Kiitos tästä tekstistä! Tulin niin hyvälle mielelle, ihan täyttä asiaa puhut.

Meidän lapsi on tasaisesti syntymästään asti kasvanut +2 käyrällä. Olemme vanhempina saaneet alusta asti kuulla kuinka iso, painava ja pullea lapsemme on. Kuinka 3kk vanhempi tasaisesti aina – 2 käyrällä kasvanut serkkunsa on vierellä niin pieni ja siro. Onhan se ikävää tavata miehen puolen sukulaisia kun heti ensimmäisenä aloitetaan vertailu ja kommentointi. Vaikkei 8kk ikäinen lapsemme vielä ymmärräkään niin onhan se nyt julmaa jo tuon ikäiselle puhua kuinka painava hän on ja serkkunsa on niin kevyt höyhen tämän rinnalla. ”Eihän sua jaksa edes nostaa enää. Isomman oikeudella käy päälle vaan. Oot jo isompi kuin täti.” yms yms.

Ja sitten vielä ihmetellään miten tässäkin maassa kiusaajia riittää vielä tänäkin vuonna. Onhan se jännä, miten lapset osaavat toisiaan esimerkiksi nimitellä, kun vanhemmat aloittavat jo synnärillä lasten vertailun kuulleessaan apgar – pisteet. Nehän on just vauvan kauneuden määritykseen tarkoitettu….

No joo. Mut kiva et joku ajattelee samoin kuin minä. Meidän lapsi on täydellinen juuri sellaisena kuin on ja niin on joka ikinen lapsi tässä maailmassa.

Kiitos paljon.♥
Voi ei, tuohan on oikeasti todella ikävää. 🙁 Ei varmasti tunnu kivalta ja kannattaisikin varmasti mainita heille asiasta, etteivät sitten jatkaisi sitä enää ainakaan lasten ollessa isompia. Lapsesta ei kyllä olisi kiva kuulla tuollaista vertailua.
Niinpä, voi kun joskus koko kiusaamisesta päästäisiin eroon.

Meillä juurikin samainen homma edessä ja myös minulla lempeämpi linja käytössä. Onko sinulla ideana se, että vaikka kuinka valvotte, tissiä ei tule, vai onko niin että käytännössä imetyskertoja yössä tulisi vähemmän, esim. 1 aamuyöstä? Vai onko linjaus enemmänkin niin että ei huudatukselle ja läheisyyttä lapselle mutta totaali kielto imetykselle yöaikaan? Tsemppiä teille. Toivon että palaat aiheeseen myöhemmin blogissasi tai instagramin puolella 🙂

Hurjasti tsemppiä teille sinne.♥
Ideana on se, että vaikka kuinka tissiä pyytää, sitä ei enää tulisi ja se korvataan sitten läheisyydellä, eli sylissä pitäen ja kaikki keinot sallittuja kunhan toinen ei joudu huutamaan. Toki hän tulee itkemään jonkin verran varmasti, mutta toivon että syli auttaa. Tissiä ei siis saa. Palaan tänne, kun ollaan saatu tämä purkkiin ja instaan varmaan päivitän meidän alettua yö kerrallaan. 🙂

Kai se on vähän samoin kuin monessa muussakin ”kasvin kohdassa”. Ollaan sitten jättämässä pois vaippaa, tuttia tai rattaita, vanhemman päätös ja siinä pysyminen ovat ratkaisevia juttuja. Kun päättää onnistua ja toimii määrätietoisesti päätöksensä puolesta, onnistuu kyllä lempeinkin keinoin. Jos taas itse kovasti empii, ei todennäköisesti onnistukaa niin helposti.

Kyllä, päättäväisyyttä se todellakin tarvitsee. 🙂

Ihana, että teillä löytyi apu tuosta ja vieroitus sujui mukavasti. 🙂

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X