Viime aikoina minulta on kyselty, onko vauvakuumetta ilmassa? Johtunee varmaan siitä, kun pian pienin täyttää vuoden ja koska Saagalla ja Eeditillä on pieni ikäero, voisi joku luulla jo seuraavan olevan tuloillaan. Ja onhan noita kyselyitä tullut aina tasaisesti odotusten jälkeen. Vauvakuumeesta lisää kohta, mutta tällä hetkellä on välillä olo kuin olisi raskaana, sillä haamupotkuja on ollut lähiaikoina paljon.
Minulla on aina odotusten jälkeen ollut niitä jonkin verran, mutta en muista että näin paljon. Niitä on monesti tullut aika nopeasti synnytyksen jälkeen ja joskus vitsailinkin siitä, että jäiköhän vatsaan vielä yksi, kun niin potkii. Se on myös oikeasti hieman hämmentävä tunne, kun pidät vauvaa sylissäsi ja silti vatsassa tuntuu potkuja.
Nyt viime odotuksen jälkeen niitä ei kuitenkaan ihan hirveästi ole ollut, ennen kuin nyt. Sellaiset reilu 10 kk synnytyksen jälkeen. Jännä kuinka ne ovat nyt tiheentyneet, mutta ilmeisesti se on ihan yksilöllistä kellä ne ilmaantuu missäkin vaiheessa ja osa ei välttämättä edes koskaan tunnista niitä.
Haamupotkuja on tullut nyt päivittäin
Nyt haamupotkuja on tullut päivittäin. Ja kyllä tunnistan etteivät ne ole ilmavaivoja vaan ihan potkulta tuntuvia. Ne eivät itseä haittaa, on vaan ”hauska”, kun kesken päivän huomaa mahassa potkujen tunnetta. Mutta voin kuvitella, kuinka ikäviä tällaiset tuntemukset voi olla vaikka keskenmenojen jälkeen. Ei varmasti kovin toivottuja silloin.
Itsellä on useampi perättäinen odotus. Synnytyksestä palautuminenkin kestää pitkänkin ajan ja kohtu varmasti hakee paikkaansa. En siis ihmettele, jos niitä haamupotkuja on ja nyt ne vain sitten sattuivat alkamaan tähän aikaan.
En myöskään yhtään ihmettele, jos joku näiden takia käy ostaan raskaustestin ja testaa onko tosiaan raskaana, on ne niin aidon tuntuisia. Jotkut ovat saaneet näitä vielä vuosia synnyttämisen jälkeen ja sitä kautta päässeet vähän fiilistelemään millaista se odotusaika olikaan.
Instagramissa, kun näistä kyselin storien puolella, yllättävän moni laittoi, että haamupotkuja on ollut paljon juuri silloin kun kierto on viimein käynnistynyt. Näin myös jostain itsekin luin, että tätäkin jollain ollut. Tiedä sitten liittyykö se haamupotkuihin jotenkin, vai onko pelkkää sattumaa. Mutta katsotaan käynnistyykö täällä kierto pian ja kuinka kauan näitä haamupotkuja tulee.
Huono Äiti -blogissa on haamupotkuista hyvä teksti, suosittelen käydä lukemaan sen, jos aihe kiinnostaa.
Niin ja siitä vauvakuumeesta. Voisin sanoa lyhyesti, että pientä kuumeilua on ollut havaittavissa, mutta toistaiseksi ei mitään suurta. Joten haamupotkut ei kohdallani selity kovalla vauvakuumeella.
Oletko sinä tuntenut haamupotkuja? Kerro ihmeessä kokemuksia.
Kommentit (4)
Voi kyllä on tuntunut. Edellisestä synnytyksestä yli 10vuotta ja kun jätimme mieheni kanssa ehkäisyn (hormonikierukka) pois about 1.5v sitten, aloin haamupotkuja tuntemaan enemmän. Välillä taisi tuntea aiemminkin, liekö kovan vauvakuumeen seurauksena. Nyt onneksemme siellä potkii oikea vauva, eikä haamu enää ❤️
On tuntunut joka synnytyksen jälkeen vaihtelevasti. Nega testejä on tullut tehtyä (raskaus ollut yrityksessä), mutta silti on välillä ollut pakko kaivaa koti doppleri esille ja varmistaa ettei siellä ketään ole 😀 sen verran aidoilta nuo haamu potkut tosiaan itsellä ainakin tuntuu..
Nyt neljäs vauva rv 31 menossa niin pääsee oikeista potkuista nauttimaan
Kyllä ne sen verran aitoja tosiaan on, eli en ihmettele, että olet testejä tehnyt tai dopplerilla kuunnellut. Ihanaa, että siellä nyt saat kokea niitä oikeita potkuja.♥ Tuhannesti sinne onnea odotukseen.♥
Voi kuinka ihana kuulla.♥ Tuhannesti onnea odotukseen.♥♥♥