äiti ja melukylän lapset - Banneri

En ehkä kestä, vauvamme täytti tänään vuoden! Vuosi sitten 20.2.2020 kävelin äitini kanssa kohti Tayssin uusia tiloja. Mies oli jäänyt kotiin lasten kanssa, sillä meillä pyöri vatsatauti. Tuona päivänä oli vähän pakkasta ja siinä käynnistystä odotellessa pyöri monet ajatukset mielessä. Synnytys jännitti ja oli haikea fiilis, että raskaus oli päättymässä, mutta odotin samalla enemmän kuin mitään muuta, että saan oman pienen syliini. Lue täältä koko synnytyskertomus.

Tuntuu, kuin siitä hetkestä, kun sain vauvan syliini ensimmäistä kertaa on kulunut vain silmänräpäys tähän hetkeen. Ihan hurjan paljon on mahtunut kaikkea vuoteen ja tämä vuosi on ollut ihana vauva vuosi. Ainakin erilainen kuin muut ja sisältänyt paljon yhteistä aikaa perheen kanssa.

Meidän vuoden ikäinen pieni on ihan loistava tyyppi

Ihan mahtava ikä ja miten ihana hänen kanssa on viettää aikaa ja tehdä erilaisia juttuja. Lukemisesta hän tykkää paljon, hän myös tykkää kiivetä itse pallomereen ja heitellä sieltä palloja, hän viihtyy paljon sylissä, konttaa kovaa vauhtia, kävelee tukia pitkin ja ajelee hienosti potkuautollaan.

Yöt nukutaan hyvin, lukuunottamatta paria poikkeusta, kun hän teki montaa hammasta yhtä aikaa. Nyt niistä pahin vaihe takana ja yöt taas sujuneet hyvin. Tutti meillä on käytössä, mutta lähinnä unilla ja harmitukseen. Näppärästi hän niitä kyllä löytää milloin mistäkin ja pienin isosiskoista niitä hänelle kuskaa tasaiseen tahtiin.

Imetys jatkuu ja niin kuin aiemmin kirjoittelin, ei meillä ole vielä kiire lopetella sitä. Kerrat ovat harventuneet, mutta se koska imetys lopetataan jää nähtäväksi. Imetysdiettiä olen purkanut jo useamman kuukauden ja ollaan siinä edetty todella hyvin. Nyt on ollut enää muutama pois ja niitä alettu palautella hiljokseen. Katsotaan miten meidän käy, tuleeko ihoon jotain tai alkaako oirehtia refluksilla. Nyt toistaiseksi mistään palautuneesta ei ole tullut mitään. Joten toivotaan, että saadaan vielä loputkin palautettua yhtä hyvin.

Meillä nukutaan enää yhdet päikkärit ja ne vaihdellen rattaissa tai sisällä. Hän viihtyy rattaissa hyvin myös hereillä. Hän tykkää myös pulkkailusta, kylpemisestä ja siitä kun joku rapsuttaa hänen selkää. Hän taputtaa itselleen, kun häntä kehutaan, halaa ja antaa suukkoja. Hän ei oikein välitä pukemisesta, sukat hän kiskoo aina jaloista pois ja ei pidä siitä jos äiti menee liian kauas.

On tämä kyllä hurjaa, meidän Eedit täytti vuoden. Meillä asuu siis nyt vauvan sijaan taapero. Ja ihana taapero onkin.

Löydät meidät myös instagramista.

Kurkkaa myös nämä:
Vauvan ensimmäinen kuukausi
Vauva täytti kolme kuukautta
Meidän vauva täytti neljä kuukautta
Vauva viisi kuukautta
Takana 6kk ihanan vauvan kanssa
Vauva seitsemän kuukautta – Täällä liikutaan kierien
Vauva kahdeksan kuukautta – Meillä ei nukuta
No en kestä, vauva jo 9 kuukautta
Vauva 10kk – Jokainen kehittyy omaan tahtiin
Vauva täytti 11 kuukautta

Kommentit (2)

Isänsä näköinen tyttö! Onnittelut pienelle🥰

Vastaa käyttäjälle Sofia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X