Menettämisen pelko, se on ollut läsnä nyt jo pitkän aika. Välillä se helpottaa ja sen lähes unohtaa ja välillä se taas meinaa ottaa vallan ja pitää tiukasti ”otteessaan”. Täyttä hallintaa en ole sille antanut, koska jo pelkkä sen ”otteessa” oleminen tuntuu kamalalta, mutta sen kanssa on oppinut jotenkin elämään.
Menettämisen pelko on kasvanut tasaisesti odotusten ja vauvan syntymien myötä. Odotusaikoina olen aina kerta kerran jälkeen kärsinyt siitä kovemmin. Mielessä on pyörineet kysymykset, voinko olla vielä niin onnekas, että kaikki sujuu hyvin ja saan pienen syliin? Onhan vauvalla kaikki vatsassa hyvin. Mitä lähemmäksi laskettua on menty, sitä kovemmaksi pelko on tullut. Pahimmillaan se oli viime odotuksessa sitä, etten uskaltanut nukahtaa, sillä mitä jos vauvalle sattuisikin yön aikana jotakin. Aamuisin jännitin hetätä, mitä jos vauva ei liikukaan.
Vauvan synnyttyä se on ollutkin vielä pahempaa. Yöllä heräilen vaistonvaraisesti katsomaan hengittääkö. Valon avulla katsellut, että rintakehä kohoaa ja välillä laittanut käden pienen vatsan päälle, ja nukahtanut siihen.
Menettämisen pelko on kamala tunne, joka kohdallani helpottaa, kun siitä puhuu
Näistä tuntemuksista olen mm puhunut ystävälleni, neuvolassa ja muutenkin ihan avoimesti, sillä puhuminen helpottaa oloa paljon. Odotusaikana ja sen jälkeen olen kuullut, että nämä samat ajatukset ja menettämisen pelot on monella ison perheen vanhemmalla myös yksi iso huoli. Toiset vaikenee niistä ja toiset haluaa puhua niistä ääneen, koska se helpottaa oloa.
Koska nämä fiilikset tulee aaltomaisina, on monta hetkeä, kun tämä tunne ei ole osana arkea. Nyt se on taas ollut. Sen verran on tullut vastaan asioita kohtukuolemasta ja muutenkin lasten menetyksestä tai läheisten menetyksistä, että nämä sitten vaikuttaa heti minuun (uskon, että ne vaikuttaa jollakin tavalla jokaiseen). Voisin olla lukematta, mutta toisaalta minun on pakko lukea ne. Tavallaan minun on nähtävä se koko tarina.
Nyt on taas menossa kausi, kun menettämisen pelko on läsnä. Illalla tarkistan ties kuinka monesti, että lapsilla (lähinnä 4 nuorimmalla) on kaikki kunnossa ja varsinkin pienimmän useasti. Sitten voin rauhallisin mielin mennä itsekin nukkumaan. Ja kerrotaan vielä sekin, että olen jo lapsesta asti kokenut menttämisen pelkoa, kun pelkäsin menettäväni oman perheeni. Joten se kaikki juontaa sieltä asti.
Juuri yhden ystäväni kanssa tästä puhuin puhelimessa pitkän tovin ja helpotti, kun kuuli kuinka toisella on ollut ihan samanlaisia tuntemuksia. Samalla tuntui tietysti ikävältä, että hänkin joutuu näiden fiilisten kanssa elämään, mutta uskon, että moni vanhempi kokee tätä samaa.
Eikä kaikki menettämisen pelko kohdistu pienimpään, vaan se koskee ihan kaikkia lapsia. Eikä se tunne tästä varmasti koskaan häviä. Lasten takia sitä on aina ”sydän vähän kallellaan”.
Kommentit (8)
Ihan kuin minun kirjoittama teksti <3
Menettämisen pelko on niin uuvuttavaa, vaikka siihenkin tottuu että esim yöllä herään 2-3 extrakertaa tarkistamaan vauvan hengityksen.
Nyt kolmannen kohdalla menettämisen pelko ollut niin vahva, et olen harkinnut vakavasti kätkythälyttimiä ym., mutta sitten olen antanut enemmän tilaa järjen äänelle ja tehnyt kaiken muun mitä tiedän (opetin tutille, ei tupakoitsijoita vauvan lähellä..) ja yritän esittää mahdollisimman rentoa, vaikka sisäisesti jatkuva stressi on läsnä.
Tsemppiä sullekin näihin fiiliksiin <3
Tuttu tunne <3
Olen joka raskauden aikana jossain vaiheessa alkanut miettiä hautajaisia (omia, miehen, lasten), siis et jos jotain sattuu niin mikä on suunnitelma. Hullua, mutta se on vähän rauhoittanut. Olen kyllä muutenkin suunnittelevaa tyyppiä ja etukäteen miettiminen vaan selkeyttää.
Iltaisin käyn vilkaisemassa lapsia, peittelemässä ja tarkistamassa että tuhina kuuluu. Pelkään päästää heitä jäälle, että jos jää pettääkin ja he hukkuvat. Pelkään myös siltojen ylittämistä, että jos auto lipsahtaakin veteen.
Omat lapset ovat rakkainta maailmassa ja heille ei vaan haluaisi käyvän mitään <3
Helpottaa aina kuulla, että on muillakin tämmöistä. On ne omat pienet vaan niin tärkeitä.♥
Ehkä se on myös luoteenpiirteestä johtuvaa, että kun suunnittelee jotain valmiiks, saa sen asian ikään kuin pois mielestä.
Tsemppiä sinne noiden tunteiden kanssa ja aurinkoisia päiviä.♥
Heippa.
Mun mielestä tuo ei kuulosta miltään ” kevyeltä jutulta” joka menee ohitse ajan kanssa. Menettämisen pelkoa yms.. pelkoja tuntee varmasti todella moni äiti, mutta kun se on noin vahvaa ja usein läsnä ja pinnalla, vaikuttaa siltä että ammattimainen keskustelu apu olisi todella hyvä juttu. Ehkäpä tuo pelko/pelot johtuvat jostain mikä ei ole vielä sinulle auennut. Ammattitaitoinen terapeutti voisi antaa avaimia ja työkaluja käsittelemään tätä tunnetta ja pelkoa.
Tsemppiä kovasti ja ihania talvisia päiviä ❄🌞
Kiitos tsempeistä ja ihaniapoäiviä sinnekin.♥
Olen onneksi saanut purkaa tuntojani todella monelle (niin neuvolassa, kuin monelle jotka kärsivät välillä samasta) ja kuten kirjoitin, nämä ovat välillä todella pinnalla ja sitten menee pois, joten jos tämä jää vallan päälle, niin sitten täytyy toimia. 🙂
Voi ymmärrän sua♡ Mulla oli itsellä ihan samaa esikoisen kohdalla ja lopulta hain siihen apua ja kävin mm. Neuvola psykologilla juttelemassa.
Hyvä että olet hakenut ja saanut apua, kun olet kokenut sitä tarvitsevasi.♥
Paljon tsemppiä sinne menettämisen pelon kanssa, ei ole helppoa, kun se on päällä. Toivottavasti siellä helpottaa tunne pian.♥
Täällä alkaa taas pahin mennä ohi, kun blokkasin kaikki jutut joissa puhutaan lapsen menettämisestä yms.