äiti ja melukylän lapset - Banneri

Oletko koskaan antanut lahjaksi lapsellesi tai kenellekään muulle käytettyä lahjaa? Tai oletko itse saanut lahjaksi jotakin käytettyä? Itse olen antanut meidän lapsille, varsinkin jos se on joku oikein toivottu juttu ja sattuu löytymään hyvässä kunnossa. Lisäksi meillä oli kerran yhdessä vauvaryhmässä joululahjojen vaihtorinki ja jokaisen piti hankkia lahjaksi jotakin käytettyä. Minusta se oli ihan loistava idea. Me saatiin silloin lahjaksi kirja, joka on muuten vieläkin kovassa käytössä ja oli saapuessaan ihan uudenveroinen.

Kirppareilta voi löytyä todella hyväkuntoisia leluja tai vaatetta, ihan paljon halvemmalla kuin kaupasta uutena. Meillä on lapsille ostettu jotakin vaatetta, jota ei esimerkiksi enää mistään uutena saisi tai sitten joitakin leluja. Kaikki niistä ovat olleet ihan todella hyvässä kunnossa, eivätkä häpeilleet uusille yhtään. Samalla on säästynyt rahaa.

Joskus on lahjaksi ostettu jotakin käytettyä, joka onkin maksanut enemmän kuin sama juttu uutena

Joskus tosin on käynyt niinkin, että se kirpputorilta ostettu on maksanut enemmän kuin hinta olisi ollut uutena, mutta tällöin monesti kyseessä ollut tuote, jota ei enää edes uutena saa. Meidän tytölle on monet petsit ostettu käytettynä ja joillakin on ollut hintaa paljon enemmän kuin uutena. Mutta koska se on ollut toivottu, on sellainen lahjaksi ostettu.

Meidän tytär täyttää pian kolme vuotta. Hän on tällä hetkellä täysin hullaantunut Heinähattu ja Vilttitossu elokuviin sekä Pipsa Possu hahmoihin, leluihin, ohjelmiin ja kaikkeen. Ostin hänelle kerran kirpputorilta pienen Pipsa Possun ja hän on sitä siitä asti kuljettanut kaikkialle, jopa nukkuu sen kanssa. Niinpä ajattelin, että lahjaksi voisin hommata koko perheen.

Olin katsonut koko Pipsa Possun perheen hintaa ja kuin tilauksesta eräs tuttu oli nähnyt instagramissani julkaisun, jossa kerroin tyttäreni nukkuvan Pipsan kanssa ja hän sitten kertoi heillä olevan lähdössä myyntiin paljon aiheeseen liittyvää. Ja siellä oli myös koko perhe. Hintaa koko perheelle jäi 5 €. Nyt olen jemmannut noita ja Saaga saa ne syntymäpäivänään.

Satuin myös alkuvuodesta löytämään alesta kaksi Heinähattu ja Vilttitossu elokuvaa. DVD:t on kyllä sellaisia, joita en käytettynä osta, koska ne niin herkästi pätkii. Ei kyllä yleensä enää niitä juurikaan edes osteta, mutta koska tiesin Saagan niistä pitävän hankin nekin jemmaan valmiiksi.

Mielestäni on ihan hyväkin antaa välillä lahjaksi jotakin käytettyä, kaikkea kun ei aina tarvitse ostaa uutena. Tuskin maltan odottaa mikä on tytön ilme, kun hän saa tuon Pipsa Possu perheen.

Kommentit (16)

Hei. Onpa kiva kuulla, että joku muukin antaa lahjaksi jotain käytettynä. Meillä on ollut tapana, että kummilapsille ollaan ostettu ensimmäiset ja toiset polkupyörät ja hyvin on kelvanneet käytettyinä. Samoin ryhmähau vahtitorni ja hahmot autoineen oli lapsella toiveena jouluksi, niin ostettiin koko setti 50e käytettynä ja pakattiin kivaan laatikkoon. Toki on myös tuotteita, jotka ehdottomasti haluan ostaa uutena, mutta kierrättäminen on hieno asia ja miksi jättäisin jotain ostamatta, jos joku muu on käyttänyt sitä ennen minua!?☺️

Omille lapsille olen joskus ostanut käytetyn lahjan, yleensä ollut ihan pieni lapsi jolla ennestään yllinkyllin kaikkea.

Vieraalle lapselle en kovin helposti lähtisi ostamaan käytettyä ellei se sitten olisi vanhemman kanssa sovittu / ”lupa kysytty”. Omat lapset ovat saaneet eräältä sukulaiselta kierrätyslahjoja ja noh ei ne aina ihan putkeen ole mennyt. Esim kasa outoja barbeja, kasa dvd levyjä jotka eivät kiinnostaneet lapsia, kasa vanhoja TIETOkirjoja (!!?!?), iso mappi haisevia aku ankkoja jne. Kirpparilta on helppo ostaa enemmän halvemmalla, harmi että näissä tapauksissa meidän ennestään isot lelumäärät ovat sitten vain kasvaneet ”turhaan”.

Pienille kirppareilta löytyy kyllä hyvin. 🙂
Voi ei, tuo ei oikein ole mennyt nyt sukulaiselta nappiin. Ei olisi meillekään tuollaiset toivottuja.
Iloista vappua!

Neljäs lapsi oli reilun vuoden kun ostin hänelle kirpparilta autolelun joululahjaksi. Olin juuri sellaista suunnitellut ja sattumalta löytyi semmoinen huomattavasti halvemmalla. Vanhin lapsi (joka jo tiesi totuuden pukista) oli silloin mukana ja sai minusta hyvän esimerkin siitä, että muukin kuin upouusi voi kelvata. On itseasiassa itsekin puhunut asiasta joskus sanoilla ”hyvä tuuri”, ”säästettiin rahaa”, ”käytännöllistä”.

Kolmannellekin lapselle olen tainnut löytää kirpparilta vaatetta 1v lahjan täytteeksi. Silloin oli vaikeuksia keksiä lahjaa, koska kaikkea jo tuntui olevan (mm isommilta jäänyttä) ja kyse vielä niin pienestä, että melkeinpä lahjapaperi kiinnostaa enemmän. Kirpparilta ostamalla säästyi rahaa, sitä kuitenkin kun menee isossa perheessä muutenkin ja isompien lapsien lahjoihin ”pitää” jo satsatakin enemmän. Mielestäni kannattaa mennä vähän helpommalla vielä kun on mahdollista 🙂

Ylipäätänsä suosin kirppareita ja pyrin opettamaan lapset siihen, että uusi ja kallis ei ole aina se paras vaihtoehto. Tietyt asiat on järkevä ostaa uutena (isompien kengät, alusvaatteet jne), mutta kun sekasin ostetaan uutta ja käytettyä niin toivon lasten oppivan rahan arvon ja käytännöllisyyden tärkeyden.

Eli kyllä, mielestäni myös käytetty voi olla hyvä lahja 🙂

Minustakin on just hyvä, että lapset oppii sen, ettei kaikkea tarvitse hankkia uutena, vaan käytetty voi olla hyvää. 🙂 Ja toki tietyt asiat meilläkin ostetaan uutena ja kirppareita hyödynnän aina, kun vain mahdollista. Meillä lemppari kirpputori sijaitsee tosi kaukana, mutta sieltä yleensä tekee ihan huippulöytöjä. Oman kylän kirpparilta harvoin oikein löytää, paitsi facebookin ryhmästä löytää paremmin.
Iloista vappua!

Hassun häpeilevästi silti kirjoitat käytettynä ostetusta. Pitää olla uuden veroista silti vaikka on käytettyä, ja jopa uutta kalliimpaa, tai vähintään nyt jotain, mitä ei enää saa kaupasta. Ei minua ainakaan haittaa jos kaikki ei ole uuden näköistä tai jos ostaa käytettynä jotain, mitä voisi yhtä hyvin ostaa uutena, jos haluaisi.

Kerroin miten itse teen ja en sitä mitenkään häpeile. 🙂 Jos ostan lahjaksi niin siistikuntoisia, monesti löytyy niitä uuden veroisia. Ja kalliimpia on esim ne petsit, joita tyttöni keräilee ja niistä nyt joutuu maksamaan enemmän ja se on meille ok, kun tiedän että ne toivottuja.
Iloista vappua!

Tietenkin olen!
Pyrin ostamaan käytettynä kaiken, mitä tarvitaan.

Esimerkiksi suomalaista lasia annan mielelläni lahjaksi. Siinä ”käytetty” tarkoittaa usein ikää ja ikä arvoa.

Meillä on ihan lähellä mainio lasten kirpputori, josta ostan sekä meidän lasten vaatteet että usein myös kohdalle osuvat lahjat ja viemiset. Esimerkiksi hyviä lastenkirjoja löytyy usein ihan avaamattomina. Vauvalahjaksi merkkivaatteita voi saada parilla eurolla (pienet koot kun eivät edes kulu eivätkä tahraannu). Kummilapsia muistan ihan muuten vaan, jos kohdalle osuu vaikka laadukas Ruskovillan villahaalari tai kävelemättät Kontio-saappaat. Näitä kun kirpparilla näkee ihan hassusti hinnoteltuina.

Marimekon klassikkopaidat kestävät useammankin käyttäjän, eikä niihin aika pure. Ihana lahja on kerätä sisarussarjalle käytettynä jokaiselle omansa.

Legot on käteviä ostaa käytettyinä, kun ne voi ennen antamista pestä vielä pesukoneessa.

Mahtavaa. 🙂
Kirjat on usein kyllä ihan kuin uusia, olen huomannut saman ja pienten vaatteet ei paljon käytössä kulu. 🙂
Olis niin huippua, jos meidänkin lähellä olisi sellainen kirpputori josta löytyisi kaikkea. Mutta onneksi Tampereella on yksi meidän lemppari kirppis, jossa käydään aina kun sinne suunnalle asiaa. Sieltä on tullut tehtyä niin huippuja löytöjä ja tyttö ostaa sieltä aina niitä petsejään. 🙂
Iloista vappua!

Olen ostanut käytettyjä/kierrätettyjä leluja lahjaksi omille lapsille, kaverisynttäreille ja kavereiden lapsille. Ensimmäisellä kerralla, kun olin kierrätettyä lahjaa muulle kuin omille lapsille antamassa, mietin kovasti, voiko näin tehdä. Päädyin siihen, että hyväkuntoisia ja toivottuja leluja voi hyvin ostaa käytettynä. Lahjansaajat ovat joka kerta pitäneet lahjoistaan. Enemmän kierrätyslahjan antaminen on aikuisista kiinni. Kannatan ehdottomasti.

Ihanaa.♥
Onneksi sitä löytyy paljon hyväkuntoista ja just niitä toivottujakin voi löytyä.
Meillä täällä tyttö oli ihan innoissaan, kun sai lahjaksi tuon Pipsa Possu perheen. 🙂
Iloista vappua!

Mä oon siskon tytölle ostanu useinki lahjoja kirpparilta. Jos on kunnossa ja siistiä kampetta niin todellaki voi mun mielestä ostaa ja toivon että omallekki vauvalle ostetaan. Ei kaikkea tarvi ostaa kaupasta, eikä uutena. Rahaa säästyy

Se on juuri noin. 🙂
Paljon onneksi löytyy sitä siistiä kampetta. 🙂

Olen antanut lahjaksi käytetyn kirjan.

Kirjat on hyviä. Niitä löytyy kirppariltakin hyvin.:)

Hei ompa mahtavaa ja tosi hyvä tapa tuo polkupyörän ostaminen käytettynä. 🙂 Ja huippu löytöä olleet nuo Ryhmä Hau lelut. Kierrättäminen on kyllä tosi jees juttu. 🙂
Iloista vappua sinne!

Vastaa käyttäjälle Vierailija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X