äiti ja melukylän lapset - Banneri

Muistan vielä sen kerran, kun me ensi kerran kohdattiin. Kun katsoin silmiisi ja vatsassa lehahti ainakin tuhat perhosta. Siitä hetkestä on aikaa jo pieni ikuisuus ja samalla tuntuu kuin se olisi ollut vasta hetki sitten.

Ensin me oltiin ystäviä, joka muuttui hiljalleen korvia myöten ihastumiseen ja yhdessä vietetyihin tunteihin. Kaikki aika, joka voitiin viettää yhdessä, vietettiin yhdessä. Vuorokaudessa olisi saanut olla paljon enemmän tunteja. Mukaan mahtui pari kertaa toisista erossa oloa, jotka kesti aina vain vähän aika, sillä molemmilla kerroilla löydettiin toisemme uudestaan. Ei me osattu olla toisistamme erossa, tuntui kuin maailmassa ei olisi muita kuin me kaksi.

Me ollaan edelleen ne kaksi toisiinsa rakastunutta teiniä, vain ulkokuori on vanhentunut

Kuultiin paljon, ”Ei teinirakkaus tule kestämään!” Vuodesta 2002 ollaan kuitenkin oltu yhdessä. Ollaan kasvettu yhdessä, niistä kahdesta teinistä jo reilun kolmenkympin ikään. Ollaan koettu paljon, on ollut ylä-ja alamäkeä, mutta aina on pysytty toistemme rinnalla. Oltu yhtä ja rakastettu silloinkin, kun toinen tuntuu ärsyttävältä. Ja niitä kertoja kyllä mahtuu näihin vuosiin. Hanskoja ei silti ole heitetty tiskiin.

Ollaan perustettu perhe, iso sellainen.  Vanhemmuus ei ole aina helppoa, mutta yhdessä on siinäkin selvitty monesta. Ja varmasti monen monta tilannetta on vielä edessä. Kaiken perhearjen keskellä me ollaan edelleen se pari, joka silloin teininä rakastui päätäpahkaa toisiinsa, ne jotka vietti kaiken aikansa yhdessä ja koki vaikka mitä. Me ollaan edelleen me.

Niille huutelijoille, joiden mielestä teinirakkaus ei voi kestää, voin todeta, että joskus se kestää, ei aina mutta joskus. Joskus kaksi sydäntä kohtaa ja kaikki vaan klikkaa. Joskus sitä rakastaa niin palavasti vieläkin vaikka vuodet kuluisi. Rakkaus syvenee, toisen tuntee aina vain paremmin ja toisen rinnalla on helppoa olla.

19 vuotta, se on muuten hurjan pitkä aika! Ne kaksi teiniä, jotka aikoinaan kuin sattumalta kohtasi ensimmäistä kertaa 21 vuotta sitten, asuu sisällämme yhä. Ulkokuori on muuttunut, mutta sisältä vielä ne samat toisiinsa rakastuneet tyypit. Edelleen me!

Hei jos haluat, niin kerro ihmeessä kuinka kauan sinä olet ollut nykyisessä parisuhteessa.
Meitä voit seurailla myös instagramissa.

Kommentit (14)

Olenkin vastannut aiemmin vastaavaan kyselyyn. Tapasimme mieheni kanssa juhannuksena -98, juuri se teinirakkaus, jonka ei pitänyt kestää. Tänä kesänä olemme olleet 17 vuotta naimisissa ja yhteisiä vuosia siis pian tuo 23. Epäilijöitä riitti alkuun, kun minä olin vain 15 ja mies 19. Mutta kyllä moni on jo vuosia sanonut, että vaikka maailman tilanne olisi mikä tahansa, niin me kuulemma pysytään.

Samaa kuullut todella moneen kertaan, 14 ja 15 oltiin kun alettiin seurustella kesällä 2000, nyt 21v myöhemmin tuntuu että miten aika onkaan rientänyt, samoista asioista nautitaan edelleen kahdenkeskisellä ajalla ja lisäksi arkea riemastuttaa 4 lasta joiden kanssa perheenä on ihanaa touhuta.

Aivan ihana juttu. ♥ Niin ne vuodet vierii.
Paljon iloa ja onnea teille yhteisiin tuleviin vuosiin.♥

Olin 17v ja mies 18v kun alettiin seurustelemaan. Ollaan tunnettu toisemme hyvin lapsesta saakka. 4v myöhemmin mentiin naimisiin ja lapsia alkoi tulla. Nyt 12v ja 4 lasta myöhemmin ollaan edelleen rakastuneita ja lisää lapsiakin saa tulla 🙂

Voi miten ihanaa.♥
Paljon onnea ja iloa teille tuleviin vuosiin.♥

Hei ja onnea teille! ♡ Meillä, toisella teiniparilla, tulee elokuussa täyteen 20 vuotta tutustumisesta. Edelleen rakastuneita ♡.

Kiitoksia.♥
Voi kuinka hienot vuodet, ihanaa.♥

Me ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä 17 vuotta, teinirakkaus meilläkin. 🙂
Paljon rakkautta ja onnea teille!

Onnea teille hienoista vuosista.♥
Kiitoksia, sitä samaa toivotan sinne teille.♥

😍 Mä olin 14 ja mies 15 ku alettiin seurusteleen. Nyt 16 vuotta oltu yhdessä.

Hienot vuodet täyttyy teillä naimisissa oloa ja yhteisiä vuosiakin jo noin monta.♥
Ihana miten moni on teille sanonut.♥

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X