äiti ja melukylän lapset - Banneri

Voi miten ihania ilmoja kesä meille nyt tarjoaa. Nämä helteet on omaan mieleen kyllä ihan mahtavia. Nautin, kun ei tarvitse palella ja voin välillä luopua pitkähihaisesta ja villasukista. Sisälle voi välillä tulla vilvottelemaan. Ilmalämpöpumppu onkin ollut ehdottomasti paras hankinta ikinä.

Samalla, kun minä nautin näistä ilmoista, ei mies välitä yhtään. Hänestä tämä lämpö on aivan liikaa. Ja eihän näitä kukaan välttämättä kovin pitkään kestäisikään, mutta tällain, kun näitä on muutamat päivät kesässä otan kyllä kaiken irti. Tai ainakin sen minkä voin.

Nämä helteet luo sitten sen oman haasteen pienten lasten kanssa.

Näillä helteillä on myös pieni haaste ulkoilla nuorimman lapsemme kanssa. Hän nauttii olla ulkona, mutta hänelle nämä kelit on liikaa. Niinpä koitetaan ajoittaa ulkoilu aina siihen viileimpään aikaan, eli aamusta ja illasta. Suositaan varjoisia paikkoja ja pidän päällä ohuita pitkähihaisia. Nyt kuitenkin ollut jo niin lämmin varjossakin, joten ollaan pidetty lyhythihaista ja olen koittanut omalla vartalolla tehdä varjoa ja joskus käyttänyt myös sateenvarjoa apunani.

Kaikkia menoja ei kuitenkaan pysty ajoittaa niin, että voisi koko ajan viettää varjossa tai käydä aikaisin aamulla tai illalla. Rannalla ollaan käyty, kun sille löytyy sopiva ajankohta. Sielläkin koitetaan mahdollisimman paljon saada pienin varjoon. Uv-asu on hankintalistalla, mutta kun ei ole ollut käyntiä kaupoille, niin täytyy kyllä laittaa tilaukseen.

Oman haasteen luo myös hyttyset, joita on ainakin täällä meillä ihan järkyttävästi. Niitä tunkee jostain myös sisälle ja pari yötä on mennyt niitä metsästäessä. Tarvitaan sellainen pistokkeeseen kiinnitettävä karkoitin, jotta pääsisi edes sisällä niistä eroon. Ulkona taaperoa välillä huvittaa, kun huiskin hänen ympäriltä hyttysiä pois ja hän ihmettelee mitä äiti oikein puuhaa.

Kaikille, jotka eivät näistä helteistä tykkää tai ne tuntuu nyt tukalalta, haluan lähettää tsemppejä. Itse parina kesänä ollut raskaana viimeisimmilläni ja silloin ne helteet ei kyllä aina mitään herkkua ollut, varsinkin nämä oikein kuumat kelit, kun varjossakaan ei oikein tule helpotusta.

Tykkäätkö sinä näistä keleistä, vai saisiko mielestäsi helteet loppua samantien?
Aurinkoista alkavaa viikkoa ja sehän onkin jo juhannus ihan pian. Vitsi kuinka äkkiä kesä menee!

Kommentit (6)

NAUTIN! rv 30 ja ei vielä ainakaan helteet pahemmin paina, kun muistaa levätä enemmän😍

Niin nauttisin ulkona olosta varsinkin nyt mökillä, mutta hyttysparvi ja paarmat kiusaavat ulkona niin auringossa kuin varjossakin. Lapset nyt silti haluavat olla ulkona ja pistoja täynnä kun ei tuolla ulkovaagteissa voi olla ja arveluttaa hyttysmyrkkyjen jatkuva käyttö. Vauvan kanssa ollaan oltu ulkona uv teltan ja hyonteisverkkojen kanssa, mutta silti niitä itikoita jostain päässyt pistämään häntäkin..

Ymmärrän, hyttysiä on ollut nyt kyllä ihan älyttömän paljon ja paarmat löytäneet nyt tännekin tiensä. Tuossa kun oltiin juhannuksena mökillä, oli niitä juuri tuplaten enemmän kuin kotona. Tsemppiä sinne hyttysten kanssa, meillä se ThermaCell hyttyskarkotin auttanut paljon.

Olen helteen ja auringon ystävä, mutta tänä vuonna tilanne on aiemmasta poikkeava. Esikoinen on vajaa 2v, ja hänen kanssa on tuo sama ongelma kun teidän pienimmän kanssa, eli lämpö on vähän liikaa. UV-asu käytössä, ja rattaisiin ostin UV-aurinkovarjon jos vähän helpottaisi liikkumisen aikana. Olemme myös yrittäneet samaa rytmiä, ulkoilut aamusta ja illasta. Kaiken lisäksi olen itse raskaana, aika alussa mennään ja pahoinvointia vielä ilmassa. Helle ei siihen olotilaan auta. Aurinko tekee kyllä hyvää pitkän ja lumisen talven jälkeen.

Ihanaa kesän jatkoa! 🙂

Tsemppiä kovasti ja onnea odotukseen. ♥ Toivottavasti oma pahoinvointisi hellittäisi, se ei helteillä ole mitään herkkua.
Tuo UV-asu on varmasti hyvä, me ollaan nyt omaa odoteltu saapuvaksi, mutta posti ei ole vielä kuljettanut sitä meille asti. Toivottavasti jo ensi viikolla tulisi. 🙂

Kiitos paljon ja sitä samaa sinne!♥

Oi, ihan mahtavaa!♥
Ihania lämpöisiä päiviä sinne. 🙂

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X